Taannoin blogissani pohdin aluepolitiikka-sanan kaikua ja sitä, mihin aluepolitiikka yleensä mielissämme ensimmäisenä yhdistetään – eli Keskustaan tai valtionhallinnon alueellistamiseen. Mutta mitä alueellistamisella sitten tarkoitetaan, tai miksi sitä tehdään?
Kaikki lähtee tietenkin laista. Alueellistamisen tavoitteena on alueellistamislain nojalla turvata valtion tehtävien tuloksellinen hoitaminen ja työvoiman saanti valtion tehtäviin, edistää maan tasapainoista alueellista kehitystä ja tukea työllisyyttä maan eri osissa. Valtiolla tulisikin olla sekä strateginen näkemys että tahtotila valtion läsnäolosta alueilla, alueellisesta toiminnasta ja alueellistamisesta. Kuva vain ei taida olla kovin selkeä.
On selvää, että valtionhallinnon yksiköiden ja toimintojen sijoittelua pääkaupunkiseudun ulkopuolelle tarvitaan, koska valtion pitää olla alueilla läsnä. Tämän näkemyksen jakaa suuri osa suomalaisista (HS:n Kantar TSN:llä tekemä kysely 30.9.19). Valtionhallinnon hajasijoittamisen ei kuitenkaan onneksi nykypäivänä tarvitse olla kokonaisten yksiköiden tai niiden merkittävien osien väkisin siirtoa paikkakunnalta toiselle, vaan joustavien työskentelymahdollisuuksien tarjoamista kaikille työntekijöille. Tämän lisäksi voidaan täysin uusia kokonaisuuksia perustaa suoraan pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.
Mutta jos olemassa olevat yksiköt eivät siirry, miten valtionhallintoa edes voidaan uudelleensijoittaa? Tähänkin taikasana on digitalisaatio. Se tuo ihmislähtöisesti toteutuessaan valtion toimintojen ja henkilöstön sijoittumiselle aivan uusia mahdollisuuksia. Sen sijaan, että yksiköitä siirrettäisiin, voisivat varsinkin asiantuntijatehtävissä olevat valtion työntekijät tehdä töitä teknologian avulla etänä kotipaikkakunnaltaan yhteiskäyttötilasta – tai miksei vaikka kotoaan.
Paikkariippumaton työskentely vaatii erilaista otetta esimiestyöskentelyyn
Selvityshenkilöt Timo Reina ja Anna-Kaisa Ikonen tekivät Alueellistamispolitiikka- ja periaatteet 2020-luvulla -loppuraportissaan tärkeän huomion paikkariippumattoman työn johtamisen haasteista fyysisesti epäyhtenäisessä yksikössä ja esimiestyön vaatimasta erilaisesta otteesta. He ehdottavat, että valtionhallinnossa otettaisiin lähtökohdaksi työntekijän mahdollisuus tehdä ehdotus työskentelypaikkakunnastaan, erityisesti virkoja ja tehtäviä auki laittaessa.
Julkisessa hallinnossa paikkariippumattoman työn mahdollistamisella voitaisiin säilyttää useampia valtionhallinnon työpaikkoja alueilla, kun työnteko ja rekrytointi olisi mahdollista ympäri maan. Ajatelkaa nyt vaikka ympäri maakuntia sitä huikeaa osaamispotentiaalia, joka nyt jää piiloon työn sijaitessa eri paikkakunnalla kuin osaaja?
Myöskään asunnon myymisen vaikeus tai suoranainen mahdottomuus muuttotappiopaikkakunnalla ei kannusta lähtemään, jos vain jotakin töitä nykyisellä kotipaikkakunnalla on. Oli se työ sitten henkilön omaa osaamista ja kehittymiskohteita vastaavaa tai ei. Pidemmällä aikavälillä tällainen ”uraauurtava” paikkariippumattomuus voisi vaikuttaa laajemminkin eri alueiden kehitykseen muuttoliikkeen kautta mahdollistamalla työnhaun laajemmalta alueelta. Samalla se voisi tarjota valtionhallintoon parhaat mahdolliset kyvyt.
Digitalisaatio ei ole vain uutta teknologiaa, vaan ennen kaikkea toimintakulttuurin muutosta.
Paikkariippumattoman työn bonus puolestaan kunnille ja maakunnille on aito mahdollisuus kilpailla asukkaista omien elinvoimatekijöidensä avulla. Näin alueen omilla veto- ja pitovoimatekijöillä olisi enemmän merkitystä kuin sillä, missä päin Suomea töitä on saatavilla tai mihin päin Suomea on varaa muuttaa. Tietenkään alueiden tai maakuntien menestys ei yksinään perustu vain valtion työpaikkoihin, mutta niiden merkitystä pidä missään nimessä unohtaa.
Jos joitakin mahdollisuuksia nyt mylläävästä koronaviruksesta haluamme hakea, se on mahdollisuus suorastaan rajuun sysäykseen kohti digitalisaatiota. Virusaika on myös paljastanut, miten moni minunkin ikäisistäni diginatiiveista voi olla peukalo keskellä kämmentä sähköisten kokousten, järjestelmien ja etäyhteyksien kanssa. On siis muistettava, että työntekijöiden riittävä kouluttaminen niin valtiolla kuin kaikilla työpaikoilla on aivan ehdoton edellytys, että järjestelmä toimii käytännössä. Digitalisaatio ei ole vain uutta teknologiaa, vaan ennen kaikkea toimintakulttuurin muutosta.
Tietysti on paljon töitä ja työtehtäviä, joita ei voi valtionhallinnossakaan hoitaa paikkariippumattomasti. Mutta miksei niitä, joita voisi, voi?
Ulla Hyvönen
Kirjoittaja on STTK:n alueasiantuntija
***
Lisää koronaviruksen vaikutuksesta talouteen ja työelämään
Kesälomakausi lähestyy – saanko pitää vuosilomani?
STTK: Määräaikaiset lainsäädäntömuutokset koronakriisissä välttämättömiä
Työmarkkinakeskusjärjestöjen sitoumus: Turvataan suomalaisten työpaikat, toimeentulo ja yritykset
Laskelmia työajan lyhentämisen tukemisesta
Yhteistoiminta työpaikoilla poikkeustilanteessa
Oppia Ruotsista työajan lyhentämisessä?
Lomautus – ja miten korona sitä muuttaa?
Työajan lyhentäminen – vaihtoehto irtisanomisille ja lomautuksille
Hyviä käytäntöjä työpaikoille koronaviruksen aikana etätyössä työskentelyyn
Väliaikaisia muutoksia työttömyysturvaan 16.3.2020 alkaen