Unohdetaan paniikki, välitetään toisistamme – ja noudatetaan ohjeita

Kirjoittaja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
Käsipesu ehkäisee koronatartuntaa

Ammattiliitot ovat neuvotelleet viimeiset kuukaudet työ- ja virkaehtosopimuksia. Neuvottelukierros on ollut vaikea ja osalla se jatkuu edelleen. Suurimpina haasteina ovat olleet pitkä neuvotteluaika, kilpailukykysopimuksen perintönä olevan vastikkeettoman työajan pidentämisen poistaminen (ns. kiky-tunnit) ja muuttuva talouden tilanne.

Tilanne kaikissa neuvottelupöydissä olisi ollut tarpeeksi haasteellinen ilman maailmalaajuiseksi levinnyttä koronavirustakin, joka muutamassa viikossa on laittanut maailman täysin sekaisin ja muuttanut koko maailman talouden kuvan.

Neuvottelimme äärettömän kireällä aikataululla esityksen maan hallitukselle yritystoiminnan, työllisyyden ja toimeentulon turvaamiseksi.

Suomessa työmarkkinajärjestöt ovat osaltaan pyrkineet sopeutumaan tilanteeseen. Neuvottelimme äärettömän kireällä aikataululla esityksen maan hallitukselle yritystoiminnan, työllisyyden ja toimeentulon turvaamiseksi koronaviruksen aiheuttamassa talouden kriisissä.

Maan hallitus on osoittanut pakettia kohtaan erittäin suurta arvostusta. Itselleni on tullut tunne, että aiemman hallituksen yllä levännyt epäluottamuksen ilmapiiri on vaihtunut arvostukseen, ja luottamus hallituksen ja työmarkkinaosapuolien välille on palannut. Kriisi yhdistää.

Maan hallitus on tänään ilmoittanut ensi vaiheen toimenpiteistä ihmisten toimeentulon ja yritysten maksuvalmiuden turvaamiseksi. Toimet ovat ainakin tässä vaiheessa määräaikaisia kolmen kuukauden ajan ja niillä pyritään laskemaan yritysten kustannuksia maksuja alentamalla ja työlainsäädännön joustoja lisäämällä.

Toivomme toimenpiteiden vaikuttavan osaltaan siihen, että yritysten maksuvalmiuden heikentymisestä johtuvat konkurssit vähenevät, että menettäisimme mahdollisimman vähän työpaikkoja ja mahdollisimman moni säilyttäisi työpaikkansa ja sen myötä toimeentulon.

***
Maailman, Euroopan ja Suomen tilanne on äärimmäisen vakava, mutta syytä paniikkiin ei ole – eikä se mitään auttaisikaan. Suomessa asiat rullaavat kuten pitää: ruuan ja lääkkeiden huoltovarmuus on taattu ja infrastruktuuri toimii moitteettomasti. Poliittiset päättäjät tuntevat vastuunsa ja kykenevät yhteistyöhön yli puolue- ja sektorirajojen – jopa kansallisten rajojen. Eurooppalainen ja globaali yhteistyö on harvoin tullut niin tarpeeseen kuin tämän koronakevään aikana. Poikkeusolot osoittavat niiden arvon.

Poliittiset päättäjät tuntevat vastuunsa ja kykenevät yhteistyöhön yli puolue- ja sektorirajojen – jopa kansallisten rajojen.

Suomessa hyvä hallinto, luotettavat viranomaiset, osaavat päättäjät – ja kaiken kaikkiaan hyvä yhteiskunta ja turvaverkko. Valmiuslaki on voimassa, jotta pystymme rajoittamaan epidemian leviämisen mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti.

Vastuuta kantavat ihmiset tarvitsevat nyt kaiken tuen

Vastuuta tilanteen kokonaishallinnasta kantavat ihmiset tarvitsevat nyt kaiken tuen. Heille on annettava työrauha ja luotettava siihen, että he tekevät parhaansa ja toimivat parhaimman tiedon perusteella.

Kukaan ei välty virheiltä ja tuskin tässäkään erittäin poikkeuksellisessa kriisissä, mutta niiden puimisen aika on myöhemmin. Virheissä on se hyvä puoli, että niistä voi myös ottaa oppia, kun seuraava kriisi alkaa.

Muusikko Pave Maijanen on laulussaan muistuttanut meitä siitä, että ”pidä huolta”. Se tarkoittaa, että tarvitsemme päättäjien ja viranomaisten rinnalla myös toisiamme. Kriisiajat eivät sovi individualisteille. Poikkeusoloissa meillä ei ole vapautta vaikuttaa asioiden kulkuun tai päättää jalkaterän asentoa. Toisia se turhauttaa, toisia se voi ruveta riepomaan. Maltti pitää siitä huolimatta säilyttää ja noudattaa ohjeita.

***
Erittäin monet STTK-laiset ovat mitä moninaisimmissa työtehtävissään ja aivan eturivissä huolehtimassa kansalaisten hengestä, terveydestä ja turvallisuudesta ja myös tätä laajemmin siitä, että asiat arjessamme edelleen yleensä sujuvat. Toivotan kaikille jäsenillemme, heidän työkavereilleen, perheilleen ja läheisilleen voimia näinä raskaina päivinä ja kun emme vielä tiedä, miten pitkään tässä kriisissä työtä teemme.

Erittäin monet STTK-laiset ovat mitä moninaisimmissa työtehtävissään ja aivan eturivissä huolehtimassa kansalaisten hengestä, terveydestä ja turvallisuudesta.

***
Vaikeista ajoista huolimatta maailma pyörii radallaan ja aina aurinko nousee. Tänään on taas se päivä vuodesta, kun aurinko siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle, valo voittaa pimeyden ja päivä yön. Aamu valkeni tänään ainakin täällä pääkaupunkiseudulla aurinkoisena ja ulkona aisti kevättä olevan ilmassa.

Toivotan kaikille aurinkoista kevättä, terveyttä ja uskoa tulevaisuuteen!

Antti Palola

STTK:n puheenjohtaja

***

Laskelmia työajan lyhentämisen tukemisesta

Yhteistoiminta työpaikoilla poikkeustilanteessa

Oppia Ruotsista työajan lyhentämisessä?

Lomautus – ja miten korona sitä muuttaa?

Työajan lyhentäminen – vaihtoehto irtisanomisille ja lomautuksille

Hyviä käytäntöjä työpaikoille koronaviruksen aikana etätyössä työskentelyyn

Väliaikaisia muutoksia työttömyysturvaan 16.3.2020 alkaen

Kesälomakausi lähestyy – saanko pitää vuosilomani?

Vastikkeettoman tuen myöntämiselle yrityksille oltava kestävät perustelu

STTK: Määräaikaiset lainsäädäntömuutokset koronakriisissä välttämättömiä

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue