Yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyy aika ajoin väitteitä suomalaisten työmarkkinoiden jäykkyyksistä. Ratkaisuina työmarkkinoiden joustavoittamiseksi on ehdotettu muun muassa yleissitovuuden poistamista, paikallisen sopimisen lisäämistä ohi työehtosopimusten ja irtisanomisen helpottamista. Täsmällisempää sisältöä tavoiteltavista muutoksista, saati laskelmia vaikutuksista työllistämiskynnykseen, työllisyyteen, yritysten väliseen kilpailuasetelmaan tai palkansaajien asemaan ei ole esitetty.
Kovin suurta päättelykykyä ei kuitenkaan tarvita siihen, että tosiasiassa näillä ehdotuksilla tavoitellaan sopimusjärjestelmän murentamista, työvoimakustannusten alentamista ja työehtojen heikentämistä.
Laaja ja kattava sopimusjärjestelmä ja työehtosopimukset eivät tarkoita jäykkiä työmarkkinoita.
Suomalaista sopimusjärjestelmää ja työehtosopimuksia sekä niiden mahdollistamaa paikallista sopimista on rakennettu vuosikymmeniä. Suomessa on satoja eri alojen työehtosopimuksia. Niissä on alakohtaisesti sovittu työnantaja- ja työntekijäpuolen kesken työehdoista kyseisen alan, työpaikkojen ja työntekijöiden tarpeet huomioiden. Työehtosopimuksissa sovitaan palkkaratkaisut ja työehdot kokonaisuudessaan sekä arvioidaan tarpeet ja mahdollisuudet delegoida sopimisvaltuuksia työpaikkatasolle puolin ja toisin.
Laaja ja kattava sopimusjärjestelmä ja työehtosopimukset eivät tarkoita jäykkiä työmarkkinoita. Päinvastoin: työehtosopimusten avulla voidaan laajasti sopia alalle soveltuvista työehdoista ja palkkatasosta, mikä toisaalta turvaa vähimmäistason, ansiokehityksen ja ostovoiman työntekijöille sekä työrauhan, vakauden, ennustettavuuden ja reilun kilpailun yrityksille.
Yleissitovuuden purkaminen ja vapaa paikallinen sopiminen lisäisi epävarmuutta ja polarisaatiota työmarkkinoilla.
Vähimmäistasojen alittaminen johtaisi yritysten välillä epäterveeseen kilpailuun työehdoilla sekä lisäisi palkkaköyhyyttä. Ennen pitkää se lisäisi eläkeläisköyhyyttä ja nostaisi sosiaaliturvajärjestelmän kustannuksia. Yleissitovuuden purkaminen ja vapaa paikallinen sopiminen lisäisi epävarmuutta ja polarisaatiota työmarkkinoilla, mikä johtaisi todennäköisesti vain levottomuuden lisääntymiseen.
Vertailua suomalaisten työmarkkinoiden rakenteista tehdään usein muihin Pohjoismaihin tai Saksaan. Käytännössä työehtosopimusjärjestelmien vaikutus työmarkkinoihin toimii melko samalla tavalla riippumatta siitä, onko käytössä työehtosopimusten yleissitovuus vai työehtosopimusten suuri kattavuus. Yleissitovuus ei siis jäykistä työmarkkinoita Suomessa sen enempää kuin työehtosopimusten suuri kattavuus Ruotsissa.
Paikallinen sopiminen on työehtosopimuksissa melko laajaa jo nyt, mutta käytännössä työpaikoilla ei sovita läheskään niin paljon kuin se olisi mahdollista. Tämä johtuu työnantajien vahvasta direktio-oikeudesta ja siitä, että henkilöstön edustajien asema on Suomessa verrattain heikko. Suomessa ei myöskään ole työntekijöillä tulkintaetuoikeutta tietyissä asioissa kuten Ruotsissa, eikä Suomessa myöskään liitoilla ole ryhmäkanneoikeutta. Henkilöstön edustajien osallistumisoikeus yritysten hallintoon on Suomessa lisäksi suppeampi kuin muissa Pohjoismaissa tai Saksassa.
Suomessa työsuhdeturva on erittäin matala tuotannollisissa ja taloudellisissa irtisanomisissa.
Suomessa työsuhdeturva on erittäin matala tuotannollisissa ja taloudellisissa irtisanomisissa. Työntekijöistä pääsee eroon helposti, eikä takaisinottovelvoitekaan ole kuin neljä kuukautta. Sen kiertäminen onnistuu melko helposti ajan ollessa niin lyhyt. Työllistämisriskikin on matala, koska koeaika on enimmillään puoli vuotta ja koeaikapurun kynnyskin on matala.
Työsuhteen muodot ovat Suomessa hyvinkin joustavat ja moninaiset. On osa-aikatyötä, määräaikaisia työsopimuksia, nollasopimuksia, tarvittaessa töihin kutsuttavia, itsensä työllistäjiä, vuokratyötä tekeviä ja alihankintaa.
Koronaepidemiassa työmarkkinajärjestöt pystyivät ripeästi sopimaan merkittävistä väliaikaisista muutoksista työlainsäädäntöön ja työttömyysturvaan. Jäykkyyttä työmarkkinarakenteissa tai neuvottelutoiminnassa ei siis voi väittää tältäkään osin olevan. Kun talous sakkaa, työmarkkinoilla ja palkansaajapuolella löytyy joustavuutta ja ripeyttä. Samaa joustavuutta ja ripeyttä on syytä edellyttää työnantajilta, kun talous taas elpyy.
Työmarkkinoiden jäykkyyksien sijaan järkevämpää olisi keskustella siitä, mitä seurauksia työmarkkinoille, työntekijöiden toimeentulolle, sosiaaliturvajärjestelmän kestävyydelle, verotuloille, ostovoimalle ja kulutukselle, työurien pituudelle, perheiden ja nuorten hyvinvoinnille, yhdenvertaisuudelle, työkyvylle, yritysten väliselle kilpailulle ja työrauhalle tapahtuisi, jos työelämän epävarmuuksia ja työntekijöiden asemaa ja suojelua vain heikennettäisiin.
Väitteet työmarkkinoiden jäykkyyksistä eivät muutu todeksi hokemalla. Mahdollisuuksia ja tarpeita kehittää nykyisiä järjestelmiä on. Sopimusjärjestelmän purkaminen ja työehtojen heikentäminen eivät kuitenkaan ole kestävä ratkaisu Suomen talouden, työllisyyden, yritysten tai palkansaajien menestymisen kannalta.
Turvattu ja turvallinen työpaikka, kohtuullinen ansiotaso, osaaminen ja työkyky sekä työnantajien arvostus lisäävät työntekijöiden halukkuutta joustaa työpaikan tarpeisiin. Työmarkkina- ja sopimusjärjestelmän rakenteet ja lainsäädäntö toimivat hyvinkin joustavasti silloin, kun työ- ja neuvottelukulttuuri työmarkkinoilla ja työpaikoilla on tasaveroista ja toimivaa.
Katarina Murto
Kirjoittaja on STTK:n johtaja