Paikallisen sopimisen etenemisestä, sen tarpeesta, sopimisen tavoista ja osapuolista käydään jälleen keskustelua. Sen laajentamista ohi työ- ja virkaehtosopimusten perustellaan milloin työllisyyttä ja milloin yhdenvertaisuutta lisäävillä argumenteilla. Hyvin harvoin kuitenkaan avataan, mitä paikallisella sopimisella ylipäänsä tarkoitetaan, mikä sen tarkoitus on ja mitä siitä seuraa.
Perinteisesti paikallisella sopimisella on tarkoitettu työ- ja virkaehtosopimukseen perustuvaa mahdollisuutta sopia joistakin asioista toisin työpaikalla. Kyse on kollektiivisesta sopimisesta, joka koskee koko työpaikan henkilöstöä tai henkilöstöryhmää.
Työlainsäädäntö mahdollistaa jo nyt useista asioista toisin sopimisen valtakunnallisissa työ- ja virkaehtosopimuksissa. Useilla sopimusaloilla on myös hyödynnetty ja delegoitu sopimisvaltuuksia työpaikkatasolle.
Yleissitovuuden perusteella järjestäytymättömillä yrityksillä ei ole oikeutta sopia paikallisesti toisin ohi työehtosopimuksen määräysten. Järjestäytymättömillä yrityksillä on silti työsopimuslain mahdollistama oikeus solmia oma työehtosopimus valtakunnallisen työntekijäyhdistyksen kanssa, mikä ohittaa yleissitovan työehtosopimuksen.
Työlainsäädännön ja sopimusjärjestelmän keskeinen periaate on heikomman osapuolen eli työntekijän suoja. On myös huomioitava vähimmäisehtojen merkitys työnantajille. Sopimusjärjestelmän ja vähimmäisehtojen tarkoitus on estää vääristynyt ja epäterve kilpailu yritysten välillä vähimmäistyöehtoja polkemalla.
Nykyinen sopimusjärjestelmä ei estä paremmin sopimista. Jos tavoite on purkaa nykyinen sopimusjärjestelmä ja lisätä joko työpaikkatason tai työnantajan ja työntekijän sopimismahdollisuuksia ohi työehtosopimusten, sopiminen tarkoittaisi todennäköisesti palkan ja muiden ehtojen heikennyksiä. Työnantaja ja työntekijä eivät ole tasaveroisessa asemassa työpaikalla työnantajan direktio-oikeuden takia. Työnantajan ja työntekijän välinen sopiminen lisäisi myös työnantajan hallinnollista taakkaa. Työnantajalla kun on joka tapauksessa työsopimuslain edellyttämä tasapuolisen kohtelun velvoite työntekijöitä kohtaan.
Tarve paikalliseen sopimiseen kasvaa, kun työn murros kiihtyy. Työntekijöiden suojan tarve ei suinkaan vähene vaan lisääntyy pirstaloituvilla työmarkkinoilla. Sopimismahdollisuuksien lisääminen työpaikkatasolla ei välttämättä tarkoita sitä, että sopiminen tosiasiassa lisääntyy. Paikallinen sopiminen vaatii osaamista, työ- ja virkaehtosopimusten sekä työlainsäädännön tuntemista sekä taitoa ja aikaa neuvotella. Osapuolilla on iso vastuu, kun työpaikkatasolla sovitaan työehdoista.
Paikallinen sopiminen edellyttää hyvää neuvottelukulttuuria, riittävää tiedonkulkua ja neuvotteluosapuolten mahdollisimman tasaveroista asemaa. Osaava luottamusmies on sopijaosapuolena useimmiten myös työnantajan etu, jotta vältetään jo ennakolta epäselvyydet ja erimielisyydet siitä, mitä ja miten voi sopia.
Paikallisen sopimisen vaikutuksia työllisyyteen ja kilpailukykyyn sekä ennen kaikkea työntekijöiden palkka- ja muihin työehtoihin ei juurikaan ole tutkittu. Se olisi tarpeen, jotta kävisi selvästi ilmi mahdollisten muutosten vaikutukset työntekijöille ja työehdoille. Lisäksi olisi syytä analysoida paikalliseen sopimiseen liittyvät valvonta- ja tulkintaerimielisyysmekanismit sekä työrauhakysymykset nykyisessä järjestelmässä sekä mahdollisten muutosten kannalta.
Jos työpaikalla sopimisen edellytykset eivät ole kunnossa, paikallinen sopiminen ei lisäänny, vaikka siihen annettaisiin lisää mahdollisuuksia. Henkilöstön edustajien tiedonsaantia, vaikutusmahdollisuuksia ja säännöllistä vuoropuhelua on lisättävä, jotta sopimisen edellytykset paranevat. Tämä puolestaan edellyttää yhteistoimintalain uudistamista siten, että työntekijöiden asema yhteistoiminnassa tosiasiassa paranee. Avoimuus ja toimiva yhteistoiminta luovat otollista maaperää sille, että halukkuus ja ymmärrys paikalliseen sopimiseen työpaikalla kasvaa.
Työnantajien tulkintaetuoikeus, työntekijöiden vähimmäisehtojen suojan tarve ja neuvotteluasema työpaikoilla edellyttävät sitä, että paikallista sopimista on tarkoituksenmukaista edistää jatkossakin työ- ja virkaehtosopimusten kautta. Siksi on aivan turha haikailla mitään ohituskaistaa tai määräaikaisia kokeiluja.
Katarina Murto
Kirjoittaja on STTK:n edunvalvonnan johtaja.