Yhteistoimintalain uudistusta on valmisteltu kolmikantaisessa työryhmässä yli puolitoista vuotta. Lainvalmistelu on vaativaa ja pitkäjänteistä työtä. Etenkin silloin, kun tarkoitus on uudistaa koko laki.
Yhteistoiminnan isoimpina ongelmina ovat puutteellinen, suppea ja liian myöhään ajoitettu tiedonsaanti sekä riittämättömät vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ja yrityksen toiminnan kehittämiseen. Lisäksi työhyvinvoinnin edistäminen ja osaamisen kehittäminen ovat monilla työpaikoilla vielä aivan lapsen kengissä, vaikka tiedämme niiden myönteiset vaikutukset esimerkiksi sairauspoissaolojen vähentymiseen ja työn tuottavuuden kasvuun.
STTK on taannoin esittänyt yhteistoimintalain kokonaisuudistusta. Pidämme tärkeänä tavoitteena, että työntekijöiden asemaa, tiedonsaantia ja vaikutusmahdollisuuksia parannetaan lain uudistamisessa kokonaisuudessaan. Ne edistäisivät luottamusta, tasaveroisempaa neuvotteluasemaa sekä henkilöstön osallistumista ja sitoutumista niin oman työn kuin yrityksen toiminnan kehittämiseen.
Elinkeinoelämän keskusliitto on omissa tavoitteissaan esittänyt yhteistoimintalain soveltamisalarajan nostoa nykyisestä 20:stä 50:een ja suhtautunut kielteisesti hallintoedustuksen rajan laskuun nykyisestä 150:stä. Näitä EK on perustellut työllisyystoimena sekä hallinnollisen taakan keventämisenä. Pienemmissä yrityksissä, joissa ymmärretään toimivan yhteistoiminnan hyödyt, toimitaan jo nyt lain vähimmäisvelvoitteiden mukaan. Soveltamisalarajan lasku nykyisestä ja lain noudattaminen eivät siis lisäisi hallinnollista taakkaa. Jos yrityksellä on työvoiman tarve, se tuskin jättää rekrytoinnin tekemättä yhteistoimintalain takia. Lain noudattaminen tai soveltamisalarajan lasku eivät siis vaikuttaisi myöskään työllistämishalukkuuteen.
EK:n tavoitteet yhteistoimintalain soveltamisalan nostosta koskemaan nykyistä suurempia yrityksiä tarkoittaa enemmänkin sitä, että tahto edistää nykyistä toimivampaa vuoropuhelua henkilöstön kanssa on olematon. Samanaikaisesti EK kuitenkin peräänkuuluttaa lisää paikallista sopimista, jopa lakiteitse ohi työehtosopimusten. Tämä yhtälö on kestämätön. Edellytykset paikallisen sopimisen lisääntymiseen käytännössä eivät lisäänny, jos edellytyksiä aidolle sopimiselle halutaan entisestään heikentää.
EK:n jäsenliitot ovat työehtosopimuksissa sopineet ja sitoutuneet noudattamaan työehtosopimuksissa sovittuja ja paikallista sopimistakin koskevia määräyksiä. Sitoutuminen itse sopimiin työehtosopimuksiin näyttää nyt olevan kyseenalaista. Myös usko omaan neuvotteluvoimaan ja -taitoon näyttää olevan koetuksella, koska työnantajaliitot ovat itse alakohtaisissa neuvottelupöydissä juuri hiljattain olleet sopimassa muun muassa paikallisen sopimisen osapuolista.
Paikallisen sopimisen käytännön esteet eivät johdu paikallisen sopimisen mahdollisuuksista, sillä niitä on jo nykyisin paljon. Esimerkiksi teknologiateollisuudessa lähes kaikesta voi työehtosopimusten mukaan sopia paikallisesti toisin. Sopimisen esteitä ovat tosiasiassa ainakin tiedonsaantiin, vaikutusmahdollisuuksiin ja työnantajan direktioon liittyvät ongelmat, joita voidaan poistaa muun muassa yhteistoimintaa parantamalla, ei heikentämällä. Tavoitteena on lisätä paikallista sopimista käytännössä. Se ei onnistu sopimusjärjestelmää ja luottamusta murentamalla tai yhteistoiminnan edellytyksiä heikentämällä, vaan aivan päinvastoin.
Katarina Murto
Kirjoittaja on STTK:n johtaja.