Yksi ruotsalaisen työmarkkinamallin tukipilareista on laki työsuhdesuojasta (LAS, lagen om anställningsskydd). Se määrittelee keskeisiä työsuhdeturvaa koskevia säännöksiä ja on tasapainottava tekijä työntekijän ja työnantajan välisessä suhteessa.
Laki takaa muun muassa asiallisen suojan (saklig grund) irtisanomiselle ja suojaa työntekijää mielivaltaiselta irtisanomiselta, minkä ansiosta työntekijän ei tarvitse pelätä esimerkiksi työsuojeluun liittyvien ongelmien esiintuomista työpaikalla.
Lain vuorojärjestyssäännöt puolestaan estävät työnantajaa irtisanomasta ”hankalia” työntekijöitä, joista halutaan päästä eroon. Kansan keskuudessa laki tunnetaankin nimellä ”sist in, först ut”, sillä laki määrittelee muun muassa marssijärjestyksen irtisanomistilanteissa: pidempään työpaikalla ollut ja enemmän kompetenssia omaava työntekijä nauttii korkeammasta irtisanomissuojasta kuin virkaiältään nuorempi kollegansa.
Kansan keskuudessa laki tunnetaankin nimellä ”sist in, först ut”.
Lakiin on vuosien aikana kuitenkin kirjattu joustomekanismeja. Esimerkiksi pienenkin yrityksen työnantaja (enintään kymmenen työntekijää) voi halutessaan siirtää kaksi toiminnan kannalta keskeistä avaintyöntekijää lain ulkopuolelle irtisanomistilanteessa.
Miksi työsuhdesuojasta on nyt noussut kohu, joka uhkaa Ruotsia jopa hallituskriisillä?
Varsinkin oikeistopuolueiden taholta lakia on jo monen vuoden ajan kritisoitu jäykäksi ja vanhanaikaiseksi. Yleinen harhaluulo on, että vuonna 1974 syntynyt laki olisi vanhentunut eikä vastaisi enää työelämän todellisuutta. Tosiasiassa nykyinen laki on vuodelta 1982 ja sitä on päivitetty vuosikymmenten mittaan useaan otteeseen joustavammaksi.
Toisin sanoen nykylaki on melko joustava ja se vastaa työelämän realiteetteja. Vaikka elinkeinoelämä ei lakia rakastakaan, vuorojärjestyssääntöjä koskevia osia ei ole monien yrittäjienkään taholta tulkittu ratkaisevaksi esteeksi työllistämis- tai irtisanomistilanteissa.
Tästä huolimatta työsuhdesuojasta on nyt tullut poliittinen silmätikku, joka symboloi varsinkin keskusta- ja liberaalipuolueille ”ay-ylivaltaa” ja ”menneen maailman jäykkiä rakenteita.” Näistä syistä Ruotsin nykyisen hallituksen apupuolueet – keskusta ja liberaalit – asettivat kalliin hintalapun hallitusyhteistyön ehdoksi ja sen myötä sekä päänsäryn sosialidemokraateille. Niin sanotun tammikuun sopimuksen mukaan (”januariavtalet”) lakia työsuhdesuojasta tulisi uudistaa siten, että vuorojärjestystä koskevia sääntöjä tulisi laajentaa huomattavasti. Toisin sanoen tukipuolueet vaativat tuntuvasti lisää joustavuutta työnantajille irtisanomistilanteissa.
Liberaali- ja keskustapuolueiden poliittisen tilauksen mukaan laki runnottaisiin läpi tarvittaessa väkisin, vaikka työmarkkinaosapuolet eivät pääsisi sopuun. Keväällä 2019 lakiselvitystä alettiinkin valmistella samaan aikaan kun työmarkkinaosapuolet neuvottelivat, mikä on Ruotsissa hyvin poikkeuksellista. Politiikka kun pyritään Ruotsissa kaikin keinoin pitämään poissa työmarkkinoita koskevista päätöksistä.
Palkansaajapuoli taas halusi kytkeä mahdolliset lisäjoustot henkilöstön jatkokoulutusmahdollisuuksiin.
Osapuolten välisissä neuvotteluissa työnantajapuolen tavoitteena oli saada lisää joustoa työsuhteisiin. Palkansaajapuoli taas halusi kytkeä mahdolliset lisäjoustot henkilöstön jatkokoulutusmahdollisuuksiin, jotka työnantajan olisi pakko tarjota työntekijöille. Myös vakituisessa työsuhteessa olevien ja muiden työntekijöiden välisiä eroja pyrittiin kuromaan umpeen.
Kesäkuussa valmistunut lakiselvitys otettiin vasaan ristiriitaisin tuntein. Sen todettiin suosivan voimakkaasti työnantajapuolta, mikä ei sinänsä ollut suuri yllätys – olihan selvitys jokseenkin ennalta määrätty poliittinen tilaus. Työmarkkinaosapuolet jatkoivat kuitenkin neuvotteluita syyskuun loppuun asetettuun aikarajaan asti – tuloksetta.
Jos lakiselvitys etenee sen itsensä viitoittamalla tiellä, se tulee heikentämään työmarkkinoiden pelisääntöjä tuntuvasti. Selvitys esittää muun muassa, että työnantaja voi irtisanomistilanteessa siirtää viisi työntekijää lain ulkopuolelle. Selvitys myös heikentää työntekijän asemaa ja taloudellista tukea tilanteessa, jossa henkilökohtainen irtisanominen riittaannutetaan alle 15 henkilön yrityksissä. Selvityksen esittämät mahdolliset parannukset (muun muassa työnantajan tulee tarjota kuuden kuukauden työsuhteen jälkeen mahdollisuus koulutukseen) eivät riittävästi tasapainota esitystä.
Tätä kirjoittaessani lain kohtalo on vielä epäselvä. Uusia vaaleja ei kuitenkaan ole näkyvissä. On myös mahdollista, että työmarkkinaosapuolet palaisivat neuvottelupöytään. Pelissä on itse työsuhdesuojan lisäksi myös periaatteellinen kysymys: työmarkkina-asioista päättävät Ruotsissa työmarkkinaosapuolet.
Mika Domisch
Kirjoittaja on STTK:n Ruotsin sisarjärjestön TCO:n kansainvälisten asioiden asiantuntija.