Jyty ei hyväksy Jyväskylän kaupungin epäoikeudenmukaisia henkilöstösäästöjä

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty paheksuu Jyväskylän kaupungin henkilöstöön kohdistuvia säästösuunnitelmia. Jyty ei hyväksy säästöjä, jotka kohdistuisivat erityisesti tiettyihin matalapalkkaisiin ja naisvaltaisiin henkilöstöryhmiin.

– Jyväskylän kaupungin 27.10. päättyneissä yt-neuvotteluissa säästötoimien vaihtoehdoista ei ole käyty aitoa keskustelua henkilöstön edustajien kanssa, jolloin henkilöstöllä olisi oikeita vaikuttamisen mahdollisuuksia, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki sanoo.

Jyväskylän kaupunki suunnittelee henkilöstön irtisanomisia, osa-aikaistamisia, irtisanomisperusteisia työehtomuutoksia ja mittavia lomautuksia vuoden 2021 aikana. Osaa lomautuksista esitetään epämääräisesti ilman selkeää esitystä siitä, miten ne aiotaan toteuttaa ja ns. varatoimenpiteenä, jos taloustilanne edelleen heikkenee.

Säästötoimien kohteeksi joutuisi ensisijaisesti jo ennestään matalapalkkaiset työntekijät, jotka työskentelevät mm. koulukäynninohjaajina perusopetuksessa sekä varhaiskasvatuksen ja liikuntapalvelujen tehtävissä. Esimerkiksi ehdotus vain tiettyjen henkilöstöryhmien lomauttamisesta loma-aikoina on hyvin epäoikeudenmukainen.

Talouden tervehdyttämisen keinoina kaupungin henkilöstöjärjestöt esittivät yt-neuvottelujen kuluessa mm. veroprosentin korottamista nykyisessä koronatilanteessa. Jyväskylän tuloveroprosentti on tällä hetkellä 20, joka on keskimääräinen kunnallisveroprosentti Suomessa. Neuvotteluissa esitettiin myös työvoiman joustavaa hyödyntämistä yli palvelurajojen, jonka lisäämistä kaupunki on tosin ilmoittanut valmistelevansa. Työhyvinvointiin ja työskentelyolosuhteisiin panostamalla saataisiin myös sairauspoissaoloja vähennettyä, mistä tulisi työnantajalle huomattavia säästöjä.

– Jyväskylän kaupungin johto voisi ottaa esimerkkiä Turun kaupungin ilmoituksesta lomauttaa koko johtoporras kahdeksi viikoksi. Säästötoimenpiteiden täytyy olla oikeudenmukaisia, eikä kohdistua vain tiettyihin henkilöstöryhmiin, Pihlajamäki huomauttaa.

Jyväskylän kaupunki on ilmoittanut, että kaupunginhallitus tekee talousarvioehdotuksen kokouksessaan 16.11. ja kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta 23.11.

– Jos tilanteeseen ei löydetä neuvotellen henkilöstön kanssa oikeudenmukaista ratkaisua, Jyty varautuu jatkossa järjestöllisiin toimenpiteisiin, Jytyn puheenjohtaja varoittaa.

Jyty ei kuitenkaan osallistu JHL:n julistamaan lakkoon Jyväskylässä perjantaina 30.10. Korostamme, että Jytyn jäsenet tekevät lakon aikana ainoastaan omat työnsä ja työtehtävänsä, ei muiden työntekijöiden lakonalaista työtä.

Lisätietoja medialle: Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue