Perhevapaauudistuksen myötä lakiin kirjataan subjektiivinen oikeus omaishoitovapaaseen.
Törmäsin kymmenkunta vuotta sitten yhdessä yössä tilanteeseen, jossa molemmat vanhempani tarvitsivat ehdottomasti apua ja tukea vakavien sairauksien äärellä. Vanhempani asuivat 300 kilometrin päässä, kävin töissä, minulla oli puolisoni kanssa tuolloin kaksi koulua käyvää lasta ja niin sanottu oma elämä.
Tilanne oli kaamea, sillä auttaa piti, töitä oli tehtävä ja perheestä huolehdittava. – Eikä ollut subjektiivista oikeutta omaishoitovapaaseen.
Siinä sitten sisareni kanssa kääntelimme kaikki mahdolliset kivet, että saimme vanhempiemme ja omat arkemme jotenkin rullaamaan. Ajoimme edes takaisin 300 kilometriä joskus useita kertoja viikossa, käytimme etätyömahdollisuutta, pidimme lomapäiviä ja niin edelleen. Kaikki kynnelle kykenevät sukulaiset, naapurit ja ystävät valjastettiin apuun. Paperisotia käytiin puhelimessa ja verkossa. Jotenkin arki rullasi, kun ei miettinyt mitään muuta kuin sitä, miten asiat hoidetaan ja vanhemmista huolehditaan. Perhe ja työnantaja joustivat kiitettävästi ja työyhteisö tuki murheissa.
Tällaisia tarinoita on Suomessa joka päivä. On melko tyypillistä, että esimerkiksi ikääntyvien vanhempien lapset asuvat kaukana toisistaan ja kun koittaa hetki, että vanhempi ei syystä tai toisesta pärjää, tilanne on usein kaoottinen. Parhaassakin tapauksessa vie aina aikansa, että asiat saadaan sille tolalle, että vanhemmat ovat turvassa ja asianmukaisessa asumismuodossa tai hoidossa. Siinä sitten luistellaan ja kaatuillaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen hauraalla jäällä.
Subjektiivinen oikeus omaishoitovapaaseen on hyvä alku siihen, että arjen kaaos vähenisi.
Subjektiivinen oikeus omaishoitovapaaseen on hyvä alku siihen, että arjen kaaos vähenisi. Se ei ole täydellinen, sillä sen ajalta ei makseta palkkaa. Tiivistäen voi todeta, että vapaalle voi jäädä hän, jolla on siihen varaa. Esimerkiksi pienipalkkaisen pääkaupungissa asuvan sinkun tai perheellisen talous notkahtaisi melko nopeasti, jos olisi vaihdettava työ omaishoitajan rooliin.
Mutta merkittävä avaus se silti on. Kaikki työnantajat eivät katso hyvällä sitä, että työntekijä lähtisi hoitamaan esimerkiksi iäkkäitä vanhempiaan, isovanhempia tai vakavasti sairasta puolisoa. Subjektiivinen oikeus luo turvaa ainakin potkujen varalta, jos työntekijä kaikesta huolimatta ja työnantajan narinoista piittaamatta päättää oikeuttaan käyttää.
Työpaikoilla asia toivottavasti nousee keskusteluun. Sen pohjalta ammattiliitot ehkä voisivat lähteä tavoittelemaan subjektiivisen omaishoitovapaan kirjaamista palkalliseksi.
Oma yhteensä noin puoli vuotta kestänyt työn, perheen ja omaishoidon yhteensovitukseni päättyi hyvin ja huonosti. Äiti toipui omasta sairaudestaan ja on edelleen 83-vuotiaana voimissaan. Isäni menehtyi ankaraan sairauteen. Mutta kun hänen lähtönsä hetkellä olimme kaikki paikalla – äiti, sisko ja minä – tiesin sataprosenttisen varmasti, että olimme ainoassa oikeassa paikassa. Tätä ajatusta oikeus omaishoitovapaaseen hienosti tukee.
Marja-Liisa Rajakangas
Kirjoittaja on STTK:n viestinnästä ja henkilöstöasioista vastaava johtaja.