Työtaisteluvaroitus Suomen Kotidataan – yhtiö saanut yhteiskunnan tukea kyseenalaisesti

Ammattiliitto Pro varoittaa uudesta laillisesta työtaistelusta Suomen Kotidataan. Lakko alkaa torstaina 25.3.2021 kello 8:00 ja päättyy keskiviikkona 21.4.2021 kello 23:59. Suomen Kotidatan käynnissä oleva laillinen lakko kestää 24.3.2021 saakka.

Kotidatan työntekijät jatkavat laillista työtaisteluaan, koska työnantaja ei edelleenkään osoita halukkuutta ratkaista kiistaa. Yhtiö ei halua maksaa työntekijöille oikeudenmukaista palkkaa heidän tekemästään työstä. Kotidatassa työntekijöille maksetaan täsmälleen samasta ict-alan työstä puolta vähemmän palkkaa kuin muissa ict-alan yrityksissä.

Valtiokonttori on myöntänyt yhtiölle koronatukea liikevaihdon laskun vuoksi tänä vuonna 65 000 euroa. Yhtiö sai vuonna 2020 Business Finlandin tukea 100 000 euroa.

– Voidaankin kysyä onko yhtiö oikeutettu näin mittavaan yhteiskunnan tukeen, kun se ei toiminnassaan kunnioita työntekijöidensä oikeuksia, polkee palkkoja ja irtisanoo henkilöstöään perusteetta, Ammattiliitto Pron ICT-alan sopimusalavastaava Mika Mäkelä sanoo.

Yhtiö ei ole edelleenkään esittänyt selkeitä perusteita helmikuussa toteuttamilleen irtisanomisille.

– Yhtiön toimintatapana näyttää olevan työntekijöiden sanomisten vääristely. Työntekijöitä on irtisanottu, vaikka he ovat ilmoittaneet ottavansa tarjotun työn vastaan. Hyvän työnantajan toimintatapoihin ei kuulu tällainen toiminta, Ammattiliitto Pron sopimusala-asiamies Seppo Lundgren sanoo.

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue