Yhdistymisvapaus ja sen oleellisena osana lakko-oikeus on demokraattisessa yhteiskunnassa työntekijöiden perusoikeus. Oikeus pohjautuu kansainvälisen työjärjestö ILO:n ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tapauskäytäntöön ja se on turvattu Suomen perustuslaissa.
Kansainvälinen työjärjestö ILO perustettiin ensimmäisen maailmansodan lopussa vuonna 1919 osana Versaillen rauhansopimusta vahvistamaan tavoitetta, että universaali ja kestävä rauha voidaan rakentaa vain yhteiskunnalliselle oikeudenmukaisuudelle. Järjestön tehtävä on alusta alkaen ollut ihmisarvoisen työn toteutuminen maailmanlaajuisesti.
Kansainvälinen työjärjestö ILO perustettiin ensimmäisen maailmansodan lopussa vuonna 1919 osana Versaillen rauhansopimusta vahvistamaan tavoitetta, että universaali ja kestävä rauha voidaan rakentaa vain yhteiskunnalliselle oikeudenmukaisuudelle.
ILO:n perustamissopimus on siis rauhansopimus. Se rakentuu ajatukselle, että hallituksilla ja työmarkkinaosapuolilla on velvollisuus parantaa työelämän ehtoja, jotta kokemus epäoikeudenmukaisuudesta ja poliittinen levottomuus eivät johtaisi tilanteeseen, joka vaarantaisi rauhanomaisen kehityksen maailmassa. Tuo tavoite on yhä ajankohtainen.
Myös periaate yhdistymisoikeudesta kirjattiin perustamissopimukseen. Vuonna 1949 se määriteltiin tarkemmin omassa sopimuksessa (nro 87, ammatillista yhdistymisvapautta koskeva sopimus). Lakko-oikeus vuorostaan tunnustettiin ILO:ssa ensimmäisen kerran vuonna 1927 ja nimenomaan osana yhdistymisvapautta.
Yhdistymisvapaus on kolmikantayhteistyön (valtiovalta – työnantajat – työntekijät) perusta, koska ilman itsenäisiä ja riippumattomia järjestöjä kolmikantainen yhteistyö ei ole mahdollista.
Koska yhdistymisvapaus – ja sen osana lakko-oikeus – on yksi rauhan ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden turvaavista periaatteista, ILO on hyväksynyt joukon yleissopimuksia, suosituksia ja päätöslauselmia, joiden tehtävä on vahvistaa yhdistymisvapautta maailmassa. Sen lisäksi ILO seuraa erikseen myös lakko-oikeuden toteutumista yhdistymisvapauskomiteassaan.
ILO:n yhdistymisvapauskomitea tunnusti jo vuonna 1952 lakko-oikeuden yhdeksi tärkeimmistä keinoista, joilla työntekijät ja heidän järjestönsä voivat laillisesti edistää ja puolustaa taloudellisia ja sosiaalisia etujaan. Komitea on vuosien mittaan myös vahvistanut, että työntekijät ja järjestöt ovat oikeutettuja käyttämään oikeuttaan. Sen lisäksi yhdistymisvapauskomitea on linjannut, että lakko-oikeuden laillisesta käytöstä ei saa aiheutua minkäänlaista vahingonkorvausvastuuta, koska silloin kyse olisi ammattiliittojen vastaisesta syrjinnästä.
Työelämäsääntelyn ja lakko-oikeuden ytimessä on ajatus heikomman osapuolen suojelusta ja yhteiskunnan valtatasapainosta.
Työelämäsääntelyn ja lakko-oikeuden ytimessä on ajatus heikomman osapuolen suojelusta ja yhteiskunnan valtatasapainosta. Vahva yhdistymisvapaus ja kollektiivinen neuvotteluoikeus sekä toimivat neuvottelukäytännöt varmistavat sen, että työnantajat ja työntekijät ovat yhdenvertaisia neuvotteluissa. Tällöin myös neuvottelujen lopputulos on mahdollisimman oikeudenmukainen. Kun tämä tasapaino varmistetaan, voidaan myös välttää kalliita ja repiviä työriitoja.
Kansainvälisessä oikeudessa on määritelty, että lakko-oikeutta voidaan tietyissä eritystapauksissa rajoittaa. Silloin kolmen erillisen edellytyksen on täytyttävä; rajoitukset on säädettävä laissa, rajoituksille pitää olla ihmisoikeussopimuksessa säädetty hyväksyttävä perustelu ja niiden on oltava välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa.
Lakko-oikeus ja työrauhavelvoite
Pohjoismaissa on ainutlaatuinen työmarkkinajärjestelmä, joka pohjautuu vahvaan järjestörakenteeseen ja jonka säätely rakentuu työehtosopimiselle. Vaikka eri pohjoismaiden järjestelmät eivät ole samanlaisia, niille on yhteistä se, että meillä on sopimusten ollessa voimassa työrauhavelvoite. Toisin sanoen työehtosopimuksiin kohdistuvat työtaistelutoimet on kielletty sopimusten ollessa voimassa. Ainoa hyväksytty syy rikkoa työrauhaa on se, että on näyttöä siitä, että työnantaja on rikkonut työehtosopimusta vastaan. Tämä pohjoismainen järjestelmä eroaa useista muista maista, joissa sopimusten ulkopuolelle jääneistä asioista on edelleen voitu lakkoilla.
Kuuluuko lakkoilu tähän päivään?
Demokraattisesti kehittyneissä maissa lakkoilu tuntuu tänä päivänä usein vieraalta. Myös työntekijöiden keskuudessa saatetaan ajatella, että lakkoon ei kannata mennä, koska turvallisen työpaikan säilyttäminen on tärkeämpää. Yhdistymisoikeus, oikeus kollektiiviseen neuvotteluun ja niiden osana lakko-oikeus ovat kuitenkin edelleen oleellisia yhteiskunnan tasapuolisen kehittämisen varmistamiseksi. Työmarkkinat, jossa tasavertaiset osapuolet neuvottelevat yhteisiä ratkaisuja, ovat vakaan ja yhdenvertaisen yhteiskunnan kulmakivi.
Maria Häggman, kirjoittaja on STTK:n kansainvälisten asioiden päällikkö
Lähteitä:
https://www.ituc-csi.org/IMG/html/newsletter_ilo.html
https://www.ilo.org/wcmsp5/groups/public/—dgreports/—dcomm/documents/publication/wcms_122289.pdf
http://ilo.org/wcmsp5/groups/public/@ed_norm/@normes/documents/publication/wcms_087987.pdf
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/94910/Matikainen_Erja.pdf?sequence=1&isAllowed=y
| 12.2.2019