Tätä kirjoittaessani Unio on lakossa. Norjan kunnissa sairaanhoitajat, opettajat ja muut tietotyöntekijät protestoivat ja ovat lakanneet työskentelemästä. Liika on liikaa. Norjan kuntien hyvinvointipalveluista puuttuu ammattilaisten osaamista ja asiantuntemusta, mutta ajatus palkkojen käyttämisestä keinona houkutella tietotyöntekijöitä ei ole vallalla työnantajien ajatusmaailmassa tai tarjonnassa. Unio lakkoilee tiedon ja turvallisuuden puolesta. Tieto luo turvallisuutta oppilaille, potilaille, käyttäjille ja koko yhteiskunnalle. Ilman kunnon palkankorotusta Norjan kunnat ja hyvinvointi ovat menossa kohti turvattomia aikoja. On paljon ihmisiä, jotka tukevat viestiämme, mutta on myös niitä, jotka eivät tue, kuten monet työnantajat. MUTTA ei väliä kuinka eri mieltä olemme lakkoperusteesta, lakko-oikeudestamme ollaan hyvin yksimielisiä. Lakko-oikeus kuuluu Norjan työelämän pelisääntöihin. Lakot ovat oikeutettu ja olennainen keino kyetä puolustamaan ja edistämään palkkavaatimuksia ja muita ammatillisia etuja. Lakko-oikeudessa on kyse ammattiliittojen toiminnan mahdollisuudesta ja merkityksestä.
Kaikilla ammattiliittojen kollegoilla ei ole lakkomahdollisuutta. Miljoonat työntekijät menettävät työpaikkansa tai kohtaavat muita sanktioita, jos he uhkaavat lakolla. Näin siitäkin huolimatta, että lakko-oikeus tulkitaan osaksi ILOn tärkeintä yleissopimusta: oikeus järjestäytyä haluamassaan paikassa.
Lakot ovat oikeutettu ja olennainen keino kyetä puolustamaan ja edistämään palkkavaatimuksia ja muita ammatillisia etuja.
Kansallinen lakko-oikeuden kannatus on yksi monista hyvin organisoidun ja hyvin säännellyn työelämän ilmauksista. Koko maailmaan verrattuna meillä on puitteet, jotka edistävät turvallisuutta ja tuottavuutta. Myös pohjoismaisena mallina tunnettu kehys on neuvottelujen ja yhteistyön tulosta sekä konfliktien aikaansaamaa. Parhaimmillaan voimme sanoa, että mallissa on kyse yhteisöhankkeesta, jota toteutetaan työpaikalla jokaisessa kunnassa toimialatasolla ja valtakunnallisessa työelämässä. Norjassa ja muissa Pohjoismaissa osapuolet onnistuvat saavuttamaan kestäviä ratkaisuja työelämässä yksin tai yhdessä viranomaisten kanssa – ainakin useimmiten.
Kaikki riippuu kaikesta
ILO-yhteistyö on pohjoismaisen mallin globaali serkku. YK:n jäsenvaltioiden työnantajat, työntekijät ja viranomaiset ovat tehneet yli sadan vuoden ajan yhteistyötä pelisääntöjen kehittämisessä ja seurannassa maailmanlaajuisessa työelämässä. Kansallisen ja kansainvälisen yhteys sekä työelämän ja yhteiskuntaelämän välinen yhteys ovat olleet kantavia elementtejä. ILOn ”perustuslaissa” sanotaan muun muassa, että ”poverty anywhere constitutes a danger to prosperity everywhere”. Tämä maantieteen ja yhteisöjen välinen asiayhteys muodostaa ILOn perustan. Työelämää ei voida nähdä irrallisena yhteiskunnasta. Yhtä vähän jonkin maan työelämä voidaan nähdä irrallisena maailmasta. Tämä oli relevanttia sata vuotta sitten, ja on sitä edelleen.
Työntekijöinä integroidussa taloudessa ja integroidussa työelämässä emme pötki pitkälle, jos vain pidämme lujasti kiinni omista asioistamme.
Maailma on taloudellisesti integroidumpi kuin koskaan aiemmin. Monikansalliset yritykset valtaavat enenevässä määrin alaa, tuotantoprosesseja eriytetään ja jaetaan useisiin maihin ja palveluja tarjotaan globaaleilla markkinoilla. Yrityksiä perustetaan, ne ostavat työvoimaa ja investoivat sinne, missä kustannukset ovat alhaisimmat. Tämä toimii talouskasvun lähteenä, mutta näkyy myös työehtojen ja palkkojen polkemisena. Työntekijöinä integroidussa taloudessa ja integroidussa työelämässä emme pötki pitkälle, jos vain pidämme lujasti kiinni omista asioistamme. Nimenomaan ”kaikki riippuu kaikesta” on perustavanlaatuinen ajatus Union sitoutumiselle ja innostukselle ILO-työhön. Uskomme yksinkertaisesti, että turvaamme parhaiten jäsentemme etuja ajattelemalla ja toimimalla kansallisesti JA globaalisti. Toisin sanoen solidaarisuus ja oman edun tavoittelu kulkevat käsi kädessä.
Miten merkityksellinen ILO on tänä päivänä?
Monet ovat siinä käsityksessä, että ILO-työskentelyssä on kyse työelämän alhaisimpien standardien kohottamisessa, ikään kuin kyseessä olisi yksipuolinen ja pitkäkestoinen solidaarisuushanke. Yllättävän usein ILOn työskentely kohdistuu myös standardien hierarkian huipulla olevien haastamiseen. Täystyöllisyyden, tasa-arvon ja kestävyyden puolesta tehtävä työ ovat tästä esimerkkejä. Lisäksi olemme saaneet todistaa radikaaleja muutoksia työelämässä pandemian aikana. Uudet palvelut, työtehtävät ja työn muodot ovat nyt leimanneet työarkea. Osa näistä muutoksista jää pysyväksi ilmiöksi. Kotitoimisto, etätyö ja digitaaliset työmuodot ovat esimerkkejä muutoksista, jotka jäävät elämään.
Tämän vuoden ILO-konferenssissa keskustellaan juuri ”uudesta työelämästä” covid-19:n jälkeen. Suureksi yllätyksekseni ILOn kotityötä koskeva yleissopimus (yleissopimus 177) on hyväksytty jo 25 vuotta sitten. Yleissopimuksen on tarkoitus turvata kotityöntekijöiden oikeudet epävirallisella sektorilla oli sitten kyse naisista tai miehistä, jotka valmistavat käsityöläistuotteita, kokoavat osia teollisuudelle tai työskentelevät muissa pientuotantoyksiköissä. Kyseessä on maailmanlaajuisesti todella suuri joukko. Yleissopimus suojelee tuotantoketjun reunalla olevia huonosti palkattuja työntekijöitä, joilla on vain vähän tai ei lainkaan oikeuksia. Mutta yleissopimuksen on tarkoitus suojella myös kaikkia kotona työskenteleviä Tähän joukkoon lukeutuvat myös Pohjoismaiden virkamiehet. Sopimus koskee työntekijöitä, jotka ovat siirtyneet kriisin myötä työskentelemään kotiinsa ja joilla on samanlainen työarki kuin koronaa edeltävänä aikana. Poikkeuksen muodostavat ympäristöt, joihin liittyy enemmän epäselvyyttä esimerkiksi työaikojen, vakuutusten ja työympäristövaatimusten suhteen. Yleissopimuksesta on tullut yhtäkkiä hyvin ajankohtainen suurille työntekijäryhmille Norjassa ja Pohjoismaissa sekä muulle globaalille työelämälle. Vaikka kotityön sääntely on kuuma keskustelunaihe osapuolten välillä kansallisesti, EU:n tasolla ja monilla muilla foorumeilla harvat ovat kuulleet yleissopimuksesta 177 tai ratifioineet sen. Pohjoismaista sen on ratifioinut vain Suomi.
Yleissopimuksen merkitys voi ehkä olla hyödyllinen vertailukohta kehitettäessä puitteita, joilla varmistetaan koti- ja toimistotyöntekijöiden yhdenvertainen kohtelu, korvaus ja suojelu ja että kotitoimistoratkaisu perustuu todelliseen vapaaehtoisuuteen jne. Ehkä meidän on myös mietittävä uudelleen, miten kotityöntekijöiden työympäristöä valvotaan? ILOn konferenssissa esitetään kiinnostavia ehdotuksia tutkimus- ja kehittämistyöksi koskien kotitoimistotyötä ja muuta uudentyyppistä työtä.
Hyvät ja huonot standardit
Viime vuosina Union ILOon-osallistuminen on liittynyt pyrkimyksiin kehittää globaaleja standardeja työpaikalla tapahtuvaa väkivaltaa ja häirintää vastaan. Olemme halunneet ponnistella, koska miljoonilta työntekijöiltä puuttui suojelu, mutta myös siksi, että väkivalta ja häirintä ovat huomattava ongelma Union jäsenten päivittäisessä työssä. Tämä koskee kasvokkain tai digitaalisen median kautta tapahtuvaa väkivaltaa ja häirintää, väkivaltaa ja uhkailua kolmannen osapuolen taholta sekä väkivallasta johtuvia työympäristö- ja tuottavuusseurauksia lähisuhteissa. ILOn yleissopimus 190 väkivaltaa ja häirintää vastaan työelämässä hyväksyttiin vuonna 2019. Se oli voitto näkemykselle väkivallasta ja häirinnästä vapaasta työelämästä. Nyt kansallisen tason osapuolten on hyväksyttävä suoran täytäntöönpanon standardi tai kehitettävä edelleen omaa lainsäädäntöään. Norjassa tämä prosessi on jo käynnissä ja työskentely hoituu luonnollisesti kolmikantayhteistyön kautta.
Vie oman aikansa kehittää hyviä yhteisiä standardeja. ILO tuottaa hitaasti tuloksia, ja joskus voi olla haastavaa uskoa, että ryhmätyöstä syntyy jotain globaalilla tasolla. Kun kaikki ilmaisevat halukkuutensa ja kaikkia kuullaan, voi olla houkuttelevaa haaveilla järjestö- ja johtamiskirjallisuuden pikakorjauksesta. Mutta huolimatta ILOn rajoituksista ja haasteista, se laatii kestäviä ja ajankohtaisia standardeja. Hyväksytään säännöt, jotka pannaan täytäntöön ja jotka edistävät järjestäytyneitä oloja globaalissa työelämässä. Tie eteenpäin kolmikantayhteistyön ja demokraattisten käytäntöjen avulla on pitkä ja aikaa vievä.
ILO-työskentely ei ole itsestäänselvyys kärsimättömille, mutta minulle on olennaista, että seisomme täydestä sydämestämme ILOn arvopohjan, kolmikantaorganisoinnin ja globaaleihin standardeihin perustuvan uskon takana, muuten saattaa koittaa vaikeat ajat. Valitettavasti olemme kokeneet, että huonot standardit leviävät nopeammin kuin hyvät standardit. Siksi on tärkeää, että tuemme ILOn kautta työtä hyvien standardien kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi.
Kyse on demokratiasta
Huolimatta siitä mitä tapahtuu Union lakon kanssa, olen varma, että lakot tai lakonuhat ovat olennainen demokratian osatekijä työpaikoilla. Ja lakko-oikeus on yksi demokratian rakennuspalikka. Kyse on oikeudesta, joka nostaa Union arvostuksen niin korkealle, että olemme valmiita venymään pitkälle hankkiaksemme muille saman oikeuden. Taistelu lakko-oikeuden kunnioittamisen puolesta on näin ollen yksi ensisijaisista ILO-asioistamme. Ilman lakko-oikeutta ammattiliittojen toiminnan ylläpitäminen olisi ollut vaikeaa, ehkä mahdotonta.
Liz Helgesen
Kirjoittaja työskentelee tutkimuspäällikkönä norjalaisessa Uniossa (The Confederation of Unions for Professionals)
Unio on Norjan suurin korkeakoulutettujen työntekijöiden kattojärjestö. Unioon kuuluu 13 ammattiliittoa, joita edustaa noin 400 000 opettajaa, sairaanhoitajaa, tutkijaa, poliisia ja muita työntekijöitä. Union ydintoiminnassa on kyse jäsenten palkka- ja työehdoista.