Kotidatan yt-neuvottelut päättyivät pohjanoteeraukseen – ajojahti oikeutta hakevia työntekijöitä vastaan

Suomen Kotidatan yt-neuvottelut ovat päättyneet kuluvan viikon tiistaina, ja yhtiö on ilmoittanut irtisanovansa ja osa-aikaistavansa 22 työntekijää. Pron tietojen mukaan toimet kohdistuvat pääosin Pron jäseniin.

– Liiton jäsenyyden perusteella tapahtuvaa syrjintää ei voi vapaassa ja ihmisoikeuksia kunnioittavassa yhteiskunnassa hyväksyä, toteaa Ammattiliitto Pron ICT-alan sopimusalavastaava Mika Mäkelä.

Yt-neuvotteluissa oli edelleen epäkohtia, joita on esiintynyt myös yhtiön aiemmissa yt-neuvotteluissa. Erityisesti tiedonsaannissa oli merkittäviä puutteita.

– Kotidata ei ole halukas korjaamaan menettelyään, vaikka sen toiminnasta on kanneltu yhteistoiminta-asiamiehelle jo aiemmin, Mäkelä toteaa.

Siunaavatko Elisa ja Telia alihankkijansa laiminlyönnit?

Kotidatan räikeät laiminlyönnit luovat varjon myös yhtiötä palveluita ostavien Elisan ja Telian vastuullisuuden ylle. Mäkelän mukaan Elisan ja Telian tulisi tunnistaa vastuunsa ja huolehtia siitä, että heidän alihankkijansa noudattaa säällisiä työehtoja ja kohtelee henkilöstöään asianmukaisesti

– Onko todella niin, että Elisa ja Telia sallivat järjestäytyneiden työntekijöiden ajojahdin alihankkijansa toimesta, Mäkelä kysyy.

Pro jatkaa jäsentensä puolustamista oikeudessa, jotta Kotidata joutuu vastuuseen toiminnastaan.

– Kotidata ei selviä tilanteesta irtisanomalla Pron jäsenet palveluksestaan. Teemme kaikkemme, jotta työntekijät saavat oikeutta, joka heille kuuluu, Mäkelä toteaa.

Lisätietoja: Mika Mäkelä, sopimusalavastaava, p. 050 592 5177

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue