Kun on monessa mukana, oppii monenlaista

Osaaminen näkyviin

Jos jotain ei osaa, niin sitten se pitää vain opetella. Tämä oppi on kulkenut Pasi Hinkkurin suvussa sukupolvelta toiselle, ja sitä hänkin on urallaan ja elämässään noudattanut.

Rakennusinsinöörin koulutuksen myötä hän sai 1990-luvun puolivälissä ensimmäisen työpaikkansa keskisuuren yrityksen rakennuttamisasioiden parissa. IT-asioihin perehtynyt mies huomasi pian hoitavansa myös yrityksen tietohallintoa sekä kehittävänsä toiminnan laatujärjestelmää. Missä olet erityisen hyvä, Pasi Hinkkuri?

– Jaa-a. Ehkä sopeutumisessa ja ainakin toistaiseksi vielä uuden oppimisessa. Minulla on ollut aina halu oppia ja löytää uutta. Se varmaan mahdollistaa moniosaamisen, pohdiskelee Hinkkuri.

Pasi Hinkuri

Rakennusvalvontaa maatilallisen silmin

Sittemmin Hinkkurin päivätyö vaihtui kunnan rakennusvalvontaan. Työn ohessa tie vei myös Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry -liiton paikallisyhdistystoimintaan ja myöhemmin liittohallitukseen. Tässä vaiheessa myös suvun maatila oli siirtynyt Hinkkurin vastuulle.

– Sivutoimisena maa- ja metsätalousyrittäjänä olen kartuttanut monenlaista osaamista viljelystä nautatilan eläinten kasvatukseen ja suoramyynnistä somekanavien ylläpitoon.

Minulla on ollut aina halu oppia ja löytää uutta.

Vapaa-aika luonnon helmassa, maatilallisen roolissa on laajentanut miehen näkemyksiä ympäristön vaikutuksista.

– Maatilan töissä oppii ymmärtämään luonnonvoimien merkityksen. Samat voimat ovat monien rakentamiseen liittyvien säädösten taustalla. Siksi minun on aika helppo perustella myös päivätyössäni rakennusvalvonnan asiakkaalle, että jonkin säädöksen taustalla ovat luonnonvoimat eikä minun, hänen tai ympäristöministeriön tahto.

Myös uskotun miehen luottamustoimi maanmittauslaitoksen kiinteistöntoimituksissa oli opettavainen. Puolueettomana henkilönä mittaus- ja tietoimituksiin osallistuessaan Hinkkuri tutustui samalla alan säädöksiin ja toimintamalleihin. Erityisesti hänen mieleensä on jäänyt tapa, jolla kiinteistöntoimituksissa sovittiin erimielisyyksistä.

– Erimielisyystilanteissa pyrittiin aina siihen, että osapuolet löytäisivät itse ratkaisun näkemyseroja aiheuttaviin asioihin.

Osallistamisen opit toimivat kaikkialla

Tällä hetkellä Hinkkuri on päivä- ja sivutyönsä ohella Kaakon RIA ry:n hallituksen puheenjohtaja. 440 jäsenen yhdistys syntyi pienempien paikallisyhdistysten liityttyä yhteen. Yhdistymisprosessissa Hinkkuri hyödynsi hyväksi kokemaansa käytäntöä, johon oli tutustunut ollessaan mukana kalastuspuolen osakaskunnan hallinnossa. Hän toi yhdistymistä valmistelevaan suunnittelupalaveriin mallisäännöt ja -talousarvion, joita hiottiin sitten porukalla eteenpäin.

– Jos en olisi niitä malleja esitellyt ja sanonut, että jalostetaanko tästä, niin siinä olisi voinut mennä vuosi tai kaksikin. Nyt yhdistyminen tapahtui muutamassa kuukaudessa.

– Ihmisille pitää tarjota valmiita paketteja, joista he voivat valita. Sen lisäksi ihmisillä on tarve päästä vaikuttamaan. Kun heillä on mahdollisuus vaikuttaa, he myös sitoutuvat yhteiseen tekemiseen. Tätä logiikkaa voi soveltaa kaikessa toiminnassa, Hinkkuri suosittelee.

Teksti Kreetta Haaslahti / Kuva Heidi Makkonen

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue