Työntekotapojen monimuotoistuminen haastaa työpaikat ja työyhteisöt

Valtaosa (65 %) nykyisistä työsuhteista on vakinaisia, toistaiseksi voimassa olevia tai kokoaikaisia. Suuri osa uusista työsuhteista on kuitenkin epätyypillisiä. Onko epätyypillisyydestä vähitellen tulossa tyypillinen?  Millaisia haasteita kehitys työntekijöille ja työyhteisöille asettaa?

Epätyypilliset työsuhteet kuvaavat määräaikaista palkkatyötä tai uusia työn tekemisen muotoja mukaan lukien työn yrittäjyyden ja palkkatyön välimaastossa. Erityisesti osa-aikatyön, vuokratyön ja itsensä työllistäjien määrät kasvavat. Myös alustatyötä tekee yhä useampi. Epätyypilliset työsuhteet koskettavat etenkin nuorempia työntekijöitä ja julkisella sektorilla työskenteleviä naisia.

Epätyypillisessä työsuhteessa työskentely voi olla työntekijälle vapaaehtoista tai vastentahtoista. Joissakin tilanteissa keikkatyö on toivottu, tiettyyn elämäntilanteeseen sopiva vaihtoehto. Opiskelijat ovat tästä hyvä esimerkki. Valtaosa kuitenkin edelleen kaipaa vakinaisen työsuhteen turvaa, ja siksi keikkatyö näyttäytyy tulevaisuuden suunnitelmia hankaloittavana ja epävarmuutta aiheuttavana umpikujana. ’Pätkää, silppua ja sälää’ otetaan vastaan, jos muuta työtä ei ole tarjolla.

RIKKONAISESSA TYÖARJESSA JAKSAMINEN KOETUKSELLA

Useimmille meistä on tärkeää pystyä ennakoimaan päivittäisiä aikatauluja, sovittamaan työtä ja muuta elämää sekä suunnittelemaan omaa taloutta pidemmällä tähtäimellä. Nopeat tai suuret muutokset näissä elämisen keskeisissä ehdoissa aiheuttavat stressiä, alentavat työmotivaatiota ja heikentävät työhön sitoutumista.

Työn merkityksellisyys on monelle vähintään yhtä tärkeää kuin palkka. Työ tarjoaa toimeentulon ohella mielekästä tekemistä, mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen ja sosiaalisia suhteita. Työn sisältöön ja järjestelyihin halutaan vaikuttaa, omaa osaamista kehittää ja työyhteisössä toimia täysivaltaisena, arvostettuna jäsenenä.

Epätyypillisissä työsuhteissa ihmisen psykologiset perustarpeet kuten autonomia, kyvykkyys ja yhteisöllisyys ovat uhattuina. Lyhyttä keikkaa tai muuten silpputyötä tekevä ei välttämättä pääse vaikuttamaan työjärjestelyihin eikä tasa-arvoiseksi työyhteisön jäseneksi yksinkertaisesti siksi, että ne vaativat aikaa. Myös osaamisen ja työkyvyn ylläpito sekä kehittäminen jäävät tyypillisesti pätkätyöntekijän omalle vastuulle.

EPÄTYYPILLISET TYÖSUHTEET EIVÄT LUO KESTÄVÄ Ä TUOTTAVUUTTA

Työntekijöiltä odotetaan normaalin työsuorituksen lisäksi entistä enemmän aloitteellisuutta ja innovatiivisuutta. Hyvällä työpaikalla kaikki osallistuvat omien töidensä, työolosuhteidensa ja koko työyhteisön toiminnan, tuotteiden, palveluiden sekä ilmapiirin kehittämiseen. Osallistuminen työpaikan kehittämiseen voi keikkatyöntekijällä jäädä vähäiseksi varsinkin, jos kyse on vain lyhyestä pestistä. Jos ei ennestään tiedä eikä muutenkaan ehdi saada selville, mistä nykyiseen on tultu ja mihin seuraavaksi pitäisi suunnata, on luonnollista keskittyä vain päivittäiseen suorittamiseen.

Mitä enemmän samalla työpaikalla on lyhyttä keikkaa tekeviä, sitä enemmän arjen kehittäminen jää yhä harvempien vastuulle. Koska työn kehittämistarpeet ja ongelmat tulevat esille jokapäiväisessä tekemisessä, ajatus sopii huonosti jatkuvaa muutosvalmiutta ja parantamista korostavaan työyhteisöön. Laatulupauksesta tulee väistämättä katteeton, jos ja kun väki vaihtuu yhtenään. Epätyypilliset työsuhteet eivät siis pitkällä tähtäimellä rakenna pohjaa kestävälle tuottavuudelle.

PELISÄÄNNÖT KUULUVAT KAIKILLE TYÖSUHTEEN MUODOSTA RIIPPUMATTA

Työsuhteiden moninaistuminen on huomioitava työpaikan pelisäännöissä. Työntekijän arvostus, tiedonsaanti sekä koulutus- ja vaikutusmahdollisuudet eivät saa olla kiinni työsuhteen muodosta.

Jos epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien asemaa ei kehitetä, työelämässä on jo lähitulevaisuudessa odotettavissa lisääntyviä motivaatio- ja jaksamisongelmia ja sitä kautta myös heikentyvää laatua ja tuloksentekotaitoa. Tämä ei ole kenenkään etu.

Erkki Auvinen, työelämäasiantuntija, STTK