Hyvinvointialueiden perustaminen on yksi Suomen historian suurimpia uudistuksia. Uudistuksessa merkittävä osa julkisesta taloudesta siirtyy kokonaan uusien toimijoiden, hyvinvointialueiden vastuulle. Keskeiset tavoitteet, joihin uudistuksella pyritään vastaamaan, ovat väestön terveyserojen kaventaminen, sosiaali- ja terveyspalveluihin pääsyn ja palveluiden laadun parantaminen sekä sote-palveluiden kustannusten kasvun hillitseminen.
Sote-palvelut sekä palo- ja pelastustoimi siirtyvät kuntien vastuulta hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta. Hyvinvointialueita on yhteensä 21 sekä Helsinki, joka saa järjestää sote-palvelut edelleen itsenäisesti. Sote-palvelujen järjestäjien lukumäärä siis vähenee murto-osaan nykyisestä, jossa järjestäjinä toimivat kunnat ja kuntayhtymät. Henkilöstöä sote-maakuntiin siirtyy noin 180 000.
Väestön muuttoliike ja ikääntyminen vaikuttavat siihen, että pienillä kunnilla on haasteita selviytyä sote-palveluiden järjestämisestä ja rahoittamisesta.
Sote-uudistus on tarpeellinen uudistus. Sen avulla kyetään siirtämään väestön ikääntymisestä aiheutuvia ja muita ennakoimattomia kustannuksia suurempien kokonaisuuksien vastuulle. Väestön muuttoliike ja ikääntyminen vaikuttavat siihen, että pienillä kunnilla on haasteita selviytyä sote-palveluiden järjestämisestä ja rahoittamisesta. Nykyisin pienen kunnan budjetti on saattanut mennä sekaisin yllättävien, kalliiden sairauksien hoidosta aiheutuvien kustannusten vuoksi. Tämä haaste poistuu sote-uudistuksen myötä, kun hyvinvointialue ja viime kädessä valtio vastaavat hoidon järjestämisestä ja kustannuksista.
Aluksi valtion varoista – maakuntavero tulee myöhemmin
Uudet hyvinvointialueet saavat alkuun lähes kokonaan rahoituksensa valtiolta. Ne saavat myös rahoitusta asiakkaiden maksamista asiakasmaksuista, joiden osuus kokonaisrahoituksesta on hieman yli kymmenen prosenttia. Hyvinvointialueiden rahoitus on pääosin yleiskatteista, jolloin sen käytöstä päättävät sote-alueet itse. Hyvinvointialueiden saama rahoitus perustuu pääosin sote-palveluiden tarpeeseen. Lisäksi rahoitus riippuu muun muassa väestön rakenteesta ja pieneltä osin myös terveyden edistämisen toimista.
Hyvinvointialueiden itsenäisen rahoituksen käynnistämiseksi on valmistelussa maakuntavero. Hallitus haluaa, että se otetaan käyttöön vuonna 2026. Maakuntaveroa kerättäisiin ansiotuloista, toisin sanoen palkka- ja eläketuloista. Aluksi käyttöönotettava maakuntavero olisi tasoltaan pieni, ehkä nykyisen kiinteistöveron tai kirkollisveron suuruinen. Jos ja kun hyvinvointialueille siirretään tulevaisuudessa lisää tehtäviä, myös maakuntaveron merkitys kasvaa.
Hyvinvointialueiden itsenäisen rahoituksen käynnistämiseksi on valmistelussa maakuntavero.
Hyvinvointialueiden itsehallinto puoltaa sitä, että sama toimija päättää palveluiden rahoituksesta ja niiden kustannuksista. Maakuntavero on hyvinvointialueille oma tulonlähde, vaikkakin alussa tasoltaan pieni. Maakuntaveron käyttöönotto tarvitsee tuekseen tasausjärjestelmän. Maakuntien väliset erot ovat suuria sekä veropohjan että sote-kustannuksien osalta. Maakunnille tulisikin jatkossa siirtää myös elinkeinopolitiikkaan liittyviä tehtäviä, jotta niillä olisi aidosti mahdollisuuksia vaikuttaa omaan veropohjaansa.
Pohjoismaista Ruotsi hyödyntää maakuntien rahoituksessa puhtaimmin maakuntaveroa. Tanskassa maakuntien rahoitus on valtion rahoituksen varassa. Norjan malli sijoittuu näiden kahden ääripään väliin. Suomeen kaavaillaan siis ainakin alussa valtion rahoitukseen perustuvaa mallia sote-maakuntien rahoituspohjaksi. Myöhemmin maakuntavero tulee myös Suomessa osaksi maakuntien rahoitusta ja siirrymme jonkinlaiseen Norjan malliin.
Kuntien talous on arvoitus
Kuntien menoista ja tuloista noin 20 miljardia siirtyy sote-uudistuksen myötä hyvinvointualueiden menoiksi ja tuloiksi. Käytännössä tämä tehdään pienentämällä kuntien saamia valtionosuuksia ja leikkaamalla kuntien verotuloja vastaavalla summalla. Kunnallisveroprosenttia alennetaan kaikissa kunnissa 12,63 prosenttiyksikköä.
Kuntien veropohjan ja valtion osuuksien muutos aiheuttaa eroja kuntien välille, koska ne ovat erilaisessa asemassa esimerkiksi väestön kasvun tai vähenemisen suhteen. Osa kunnista on enemmän riippuvaisia valtion osuuksista ja osalle tulopohja koostuu omista verotuotoista. Pääsääntöisesti kasvukeskusten kunnat pohjaavat taloutensa omiin verotuloihin ja vähenevän väestön kunnissa valtion osuudet ovat tärkeässä asemassa.
Pääsääntöisesti kasvukeskusten kunnat pohjaavat taloutensa omiin verotuloihin ja vähenevän väestön kunnissa valtion osuudet ovat tärkeässä asemassa.
Kasvukeskusten kunnat joutuvat jatkuvasti investoimaan kouluihin, päiväkoteihin ja infrastruktuuriin muuttoliikkeen sekä luonnollisen väestönkasvun vuoksi. Investointeihin on kuitenkin jatkossa käytössä vain puolet verotuotoista. Myös kuntien lainat jäävät kuntien vastuulle, mutta niiden hoitoon tarvittavat verotuotot puolittuvat. Toisaalta sosiaali- ja terveysmenot poistuvat kuntien budjeteista. Tämä lisää kuntien talouden vakautta sillä sote-kustannukset ovat olleet vaikeasti ennakoitavia ja ylittäneet usein budjetoidut määrärahat. Sote-uudistuksessa siirtymäkauden järjestelyt lieventävät vaikutuksia kuntien talouteen, jotta kunnille jää aikaa sopeutua muutokseen. Kuntien talouden kehityksen ennustaminen on haastavaa myös sote-uudistuksen jälkeen.
Sote-uudistuksesta hyötyvät kaikki
Aika näyttää, kuinka sote-maakuntauudistus onnistuu tehtävässään. Hallinnon rakenteita muuttamalla ei varmasti päästä kaikkiin hyviin tavoitteisiin, vaikkakin se edistää tavoitteiden saavuttamista. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajan poistuminen helpottaa toimivien hoitoketjujen järjestämistä. Myös sosiaali- ja terveyspalveluiden parempi integraatio edesauttaa palveluiden saatavuutta. Tästä hyötyvät asiakkaat, sote-palveluissa työskentelevät ja viime kädessä koko yhteiskunta. Uudistus voi onnistuessaan luoda win-win- tilanteen, jossa kaikki voittavat.
Seppo Nevalainen
STTK:n ekonomisti