Kun aikoinaan opiskelin vuoden Saksassa Kölnin yliopistossa, jouduin pariinkin otteeseen hieman puolustuskannalle omista elämänvalinnoistani. Syynä oli niinkin raskauttava asia, kun suoritettu asevelvollisuus. Eivätkä paheksujat olleet tiedostavia saksalaisopiskelijoita, vaan hyvin keskiluokkaisia miehiä. Ainakin siihen aikaan lähes kaikki tuntemani saksalaiset suhtautuivat asevelvollisuuteen jos nyt eivät vihamielisesti, niin ainakin hieman skeptisesti.
Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan on monia uhreja. Yksi niistä näyttäisi olevan saksalainen pasifismi. Rauhanaatetta on maassa tuettu ja sisäistetty lähes koko toisen maailmasodan jälkeisen ajan, ja siitä tuli yksi Saksan menestyksen kulmakivistä. Rahaa on annettu ulkomaanapuun ja pakolaisia on otettu vastaan, mutta suoraa sotilaallista vastuuta Saksa ei ole Euroopasta eikä oikein Saksastakaan kantanut.
Liittokansleri Olaf Scholz yllättikin helmikuun lopussa lähes kaikki politiikan seuraajat varsin kovalla ja rohkealla puheellaan Saksan liittopäivillä. Scholzin viesti oli uuden turvallisuuspolitiikan paalutus, jonka mukaan Saksa aikoo kasvattaa puolustusmenonsa yli kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Puheen jälkeen Saksa on jo ehtinyt sopia hävittäjäkaupoista USA:n kanssa. Ukrainalle on hapuilun jälkeen annettu aseapua ja luvattu toimittaa sitä lisää.
Uuden turvallisuuspolitiikan rakentaminen kestää vuosia ja kohtaa vielä paljon vastarintaa vahvan pasifismin maassa.
Uuden turvallisuuspolitiikan rakentaminen kestää vuosia ja kohtaa vielä paljon vastarintaa vahvan pasifismin maassa. Mutta Venäjän sodalla on Saksaan myös kaksi välitöntä vaikutusta; pakolaisten vastaanottaminen ja energiapolitiikan kiireellinen muutos.
Tällä hetkellä Ukrainasta on arvioitu lähteneen sotaa pakoon yli neljä miljoonaa ihmistä, ja luvun arvioidaan yhä nousevan. Vaikka suurin osa heistä on jäänyt Ukrainan välittömään läheisyyteen kuten Puolaan, Saksaan saapuvien pakolaisten määrän odotetaan nousevan merkittävästi sodan pitkittyessä.
Tässä ei ole Saksalle mitään uutta. Jo toisen maailmansodan jälkeen maahan saapui miljoonia pakolaisia Saksan menetetyiltä alueilta itäisestä Keski-Euroopasta. Kommunismin kaatumisen jälkeen 1990-luvulla Saksaan saapui yli kaksi miljoonaa pakolaista, joista iso osa oli niin sanottuja Kazakstanin saksalaisia. Vuonna 2015 Lähi-Idän pakolaismäärät nousivat rajusti. Suomessakin muutama kymmentuhatta pakolaista aiheutti paljon porua ja keskustelua, kun taas Saksaan saapui silloinkin lähes miljoona pakolaista. Kun mukaan huomioidaan Saksaan viime vuosikymmeninä (tai -satoina) ympäri maailmaa saapuneet vierastyöläiset, opiskelijat ja korkean osaamisen ammattilaiset, Saksa on huomattavasti monikulttuurisempi ja -kielisempi maa kuin moni suomalainen ymmärtää.
Saksan energiapolitiikasta voisi sanoa paljon, ja paljon siitä on Suomessa sanottukin. Mutta tärkeää tällä hetkellä on kiire, jolla pyritään korvaamaan Venäjältä tuotu energia. Maan talousministeri Robert Habeckin mukaan öljyn osalta se on suhteellisen helppoa, mutta kaasun saaminen muualta tai korvaaminen muilla energialähteillä onkin jo vaikeampaa. Tämän vuoksi Saksaan ollaan nopeasti rakentamassa uusia nestemäisen kaasun satamia, ja viimeisten viikkojen aikana Habeck on käynyt kauppareissulla ainakin Norjassa, Qatarissa ja Arabiemiraateissa. Samalla on nostettu valmiutta sen varalta, että kaasun tuominen loppuu nopeasti Venäjän toimesta.
Tästä Saksassa nyt edessä olevasta muutoksesta on ruvettu käyttämään nimitystä Zeitenwende, olkoon se suomeksi vaikka suunnanmuutos. Sen ymmärtämiseksi olisi hyvä muistaa pari perusasiaa Saksasta.
Saksan tuntema syyllisyys ei ole koskenut samalla tavalla esimerkiksi Ukrainaa tai Baltian maita, vaikka syytä olisi ollut.
Ensinnäkin historia on ollut vahvasti mukana Saksan ja Venäjän suhteissa. Venäjä on myös käyttänyt tätä varsin onnistuneesti hyväkseen vahvistamalla Saksan syyllisyyttä toisen maailmansodan kauheuksista juuri Venäjää kohtaan. Saksan tuntema syyllisyys ei ole koskenut samalla tavalla esimerkiksi Ukrainaa tai Baltian maita, vaikka syytä olisi ollut.
Toisekseen vaikka Saksassa työskentelee loistavia suomalaisia kirjeenvaihtajia, suomalaisessa keskustelussa Saksaa katsotaan usein anglosaksisen median kautta. Siinä missä moni keskustelu on hyvin ymmärrettävä Lontoosta tai Washingtonista arvioituna, kääntyy se Suomesta toistettuna usein hieman outoon valoon. Kun amerikkalainen ihmettelee Saksan sinisilmäisyyttä venäläiseen energiaan ja maan entisen liittokanslerin Venäjä-suhteita, suomalainen yhtyy kritiikkiin, vaikka vielä reilu kuukausi sitten rakensimme ydinvoimalaa yhdessä venäläisen aseteollisuuden kanssa ja meillä parikin entistä pääministeriä suhmuroi venäläisten kanssa.
Kaikki itsenäisyytemme ajan merkittävimmät asiat ovat tapahtuneet Moskovan ja Berliinin välisten suhteiden muuttuessa. Moskova on nyt lopullisesti paljastanut korttinsa, joten yhteistyö Saksan kanssa noussee meille entistäkin tärkeämmäksi. Sen onnistumiseksi tarvitsemme Saksan tuntemusta ja yhteistyökykyä – aiheellisen tai aiheettoman kritiikin lisäksi.
Jaakko Haikonen
Kirjoittaja on STTK:n kansainvälisten asioiden asiantuntija.
| 29.3.2022