Kehysbudjetointi asettaa katon valtion menoille hallituskauden aikana. Koronapandemia ja Ukrainan sota ovat haastaneet kehysbudjetoinnin. Molempien vuoksi Suomessa on jouduttu poikkeamaan perinteisestä kehysbudjetoinnista ja rajaamaan osa menoista kehysten ulkopuolelle.
─ Nykyinen kehysbudjetointi oli perusteltua vielä 2000-luvun alussa, kun nopea talouskasvu kasvatti voimakkaasti verotuloja. Menokehysten avulla voitiin tällöin turvata se, että kasvaneita verotuloja ei käytetä välittömästi uusiin menoihin, vaan julkisen talouden vahvistamiseen, STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà toteaa.
Kehysmenettely otettiin käyttöön vuonna 1991 ja sitä on uudistettu vuonna 2003. Se ei kuitenkaan ole onnistunut estämään valtion velkaantumista, on tehnyt elvyttämisestä tehotonta ja johtanut hallinnonalojen siiloutumiseen.
STTK:n mielestä joustamaton ja ainoastaan menopuoleen keskittyvä kehysbudjetointi onkin ajatuksena vanhentunut ja sitä on uudistettava vastaamaan nykyisiä tarpeita.
─ Esitämme, että tulot eli verotus on otettava budjetointiin mukaan. Hyvinvointialueiden rahoitus on jätettävä kehysten ulkopuolelle. Kehysbudjetointiin on lisättävä elvytysvara yllättävien kriisien varalta ja julkiset investoinnit on kehyksen puitteissa mahdollistettava nykyistä paremmin.
─ Kokonaan kehysbudjetointia ei tarvitse hylätä, Lainà korostaa.
Ainoastaan täysin poikkeuksellisia tilanteita varten STTK:n mielestä on säilytettävä valmius luopua kehysbudjetoinnista väliaikaisesti.
─ On aina muistettava, että kehysbudjetointi on työkalu julkisen talouden hallinnoimiseksi, ei päämäärä itsessään, Patrizio Lainà korostaa.
Lisätietoja STTK:ssa: Patrizio Lainà, puhelin 040 5834432.