Työperäinen maahanmuutto on rikkaus suomalaisessa työelämässä

kaksi miesoletettua työskentelee läppäreillä

Opiskelijana – tullessasi uuteen harjoittelupaikkaan tai vaikkapa kesätöihin – ensimmäiset askeleesi työnteon aloittamiseen ovat usein perehdytyskansio ja työtoverit. Oman kokemukseni perusteella voin näistä sanoa, että useimmiten työtoverit toimivat merkittävimpänä tiedon lähteenä erityisesti käytännön asioissa. Työntekijöiden merkitys perehdytyksen kannalta on siis äärimmäisen suuri. 

STTK julkaisi alkuviikosta Aula Researchin kanssa toteutetun kyselyn maahanmuuttajien työllistymisestä ja maahanmuuttajataustaisiin työntekijöihin suhtautumisesta. Yli puolet vastaajista totesi, että maahanmuuttajataustaisilta työntekijöiltä voi oppia lisää työtapoja. Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä: Työkokemus vastaavanlaisista tehtävistä ulkomailla monipuolistaa ja avartaa työyhteisön katsetta omaan työntekoon sekä siihen, millä tavoin sitä toteutetaan. Innovaatioiden kulkeutuminen muualta Suomeen nopeutuu, kun niitä tuovat mukanaan koulutetut työntekijät. Näin niitä päästään soveltamaan suomalaiseen työelämään huomattavasti nopeammin kuin tilanteessa, jossa niiden esittelyä odotettaisiin muita kanavia pitkin.  

Monikulttuurisuus tuo työpaikalle hyvin erilaista osaamista – innovaatioiden ja työntekotapojen ohella. Usein harjoitteluissani eri sairaalaosastoilla, päivystyksissä ja ensihoidossa vastaan on tullut huomattavan paljon eri kulttuureita. Maailmaamme mahtuukin valtava määrä erilaista suhtautumista esimerkiksi hoitotyön suorittamiseen. Sen tiedostaminen ja oikeanlainen suhtautuminen on äärimmäisen tärkeä kohtaamisen hetki työssämme. Tässä maahanmuuttajien osaaminen omasta ja muiden kulttuurista tuo rikkautta työpaikalle. Kollegat voivat oppia uusilta työntekijöiltä ja kehittää myös omaa toimintaansa kohdatessaan muita kulttuureita. 

Samalla tavoin opiskelijat tuovat mukanaan omaan kulttuuriin liittyvää osaamista, mitä tulisi juhlia. Suomeen tulee esimerkiksi vaihto-opiskelijoita ympäri maailmaa, joten kehotankin työpaikkoja ottamaan heitä huomaansa ja oppimaan heidän kokemuksestaan sekä uniikista osaamisestaan. 

Markus Wright 
Kirjoittaja on STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja.

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue