Lausunto yleissopimukseen ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta; Suomen kolmas valvontakierros

STTK:n lausunto ulkoministeriölle

STTK pitää hallituksen tekemiä toimia yleissopimuksen implementoimiseksi oikean suuntaisina.

STTK pitää erillisen poliisiryhmän asettamista, lainsäädännön muutoksia ja vahvistettua koordinaatiota tervetulleina panostuksina. Ihmiskaupan ja siihen liittyvien ilmiöiden tutkiminen vaatii kuitenkin edelleen resursseja ja tiivistettyä yhteistyötä eri viranomaisten ja toimijoiden kesken. Työelämän puolella on edelleen tarvetta työpaikkatarkastuksiin kohdennetuille pysyville resursseille erityisesti aloilla, joilla työvoiman hyväksikäyttöä tunnetusti esiintyy.   

Oikeussuojan saatavuuteen ja tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin liittyen STTK haluaa painottaa, että oikeussuojaa olisi edelleen kehitettävä niissä tapauksissa, joissa työlupa perustuu työsopimukseen. Oikeusprosessien pituus ja korvausten hakeminen voivat olla kohtuuttoman vaikeita uhrille. Tämän takia tulisi harkita ammattiliitoille oikeutta nostaa siviilikanteita alipalkkaus- tai muissa hyväksikäyttötilanteissa. (Kysymykset kohta 2 ja 3, Artikla 15, Legal assistance and free legal aid, sekä Compensation to perpetrators) Maakohtaiseen seurantaan liittyen haluamme edelleen painottaa eri sektorien ja työntekijäryhmien koulutuksia, jossa opitaan tunnistamaan ihmiskaupan piirteitä. STTK näkee kansalaisyhteiskunnan ja ammattiliittojen roolin keskeisenä ihmiskaupan uhrien löytämisessä ja tukemisessa ja tämän tulisi myös näkyä osana ennaltaehkäisemistyötä ja yleissopimuksen seurantaa.

Maria Häggman
STTK ry

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue