STTK: Palkansaajien ostovoima on turvattava

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
kaupan hedelmätiski

STTK:n hallituksen kokouksessa ja syysseminaarissa Kirkkonummella kasvava huoli kohdistui palkansaajien reaaliansioihin, joiden arvellaan tänä vuonna supistuvan noin neljä prosenttia.

Tutkimuslaitos Laboren tuoreen selvityksen perusteella kaikkien ostovoima supistuu tänä vuonna, mutta vain toimihenkilöperheissä sama linja jatkuu myös ensi vuonna. Kuluttajaliitto puolestaan on todennut, että viidennes kotitalouksista ei kestä minkäänlaista elinkustannusten nousua.
─ Sähkön ja elintarvikkeiden kallistuminen rasittavat kotitalouksia ja moninkertaistavat menoja. Korkean inflaation oloissa ostovoima on suorastaan romahtanut. Huoli toimeentulosta on monissa perheissä täyttä totta, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola korostaa.

Yritysten palkanmaksuvara on hyvä, mutta palkansaajien siivu yritysten kasvaneesta kakusta selkeästi pienentynyt.
─ Ensi vuoden palkankorotusten on oltava korkeammat kuin mitä tälle vuodelle neuvoteltiin. Kun koronakriisin alussa tuettiin yritysten kilpailukykyä, nyt on vuoro tukea palkansaajien ostovoimaa. STTK:n liitot eivät hyväksy numerottomia palkankorotuksia, sillä se tekee kotitalouksien talouden suunnittelun mahdottomaksi. Nyt olisi syytä pohtia myös indeksiehdon käyttöä, Palola toteaa.

Kukaan ei varmuudella pysty sanomaan, miten kauan epävakaa maailmantilanne ja Euroopassa käytävä sota heijastuvat Suomen talouteen. Kansalaisten sietokykyä koetellaan joka tapauksessa pitkään.
─ Jatkuva huoli omasta ja läheisten toimeentulosta on kuluttavaa. Lähestyvien eduskuntavaalien alla on kuitenkin syytä painottaa, että monimutkaisiin ongelmiin ei ole helppoja ratkaisuja eikä populismi auta. Suomi tarvitsee yhteistyötä sekä vakaata, johdonmukaista ja toivoa luovaa politiikkaa nyt ja vastedes.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue