Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi (24.10.) puolivuosittaisen katsauksensa alueellisiin kehitysnäkymiin. Ne luovat meille kuvaa maakuntien nykytilasta ja lähitulevaisuudesta. Ei ole tässä vaiheessa vuotta kenellekään uutinen, että suuressa kuvassa alueellisia kehitysnäkymiä varjostavat samat asiat kuin kotitalouksien mieliä ja taloutta: energian hinta ja kustannusten nousu. Epävarmuudesta huolimatta Venäjän hyökkäyssodan suorat vaikutukset ovat olleet pelättyä vähäisemmät yrityksiin, vaikka välilliset yrityksiä ja kotitalouksia kovin kurittavatkin.
Kuulumiset alueilta vahvistavat tilannekuvaa. Työvoimapula on todellista monessa maakunnassa samalla kun alueen kunnissa voi olla korkeitakin työttömyysprosentteja. Työpaikat ja työntekijät eivät kohtaa. Ongelma ei ole vain sote- tai pelastusalalla, vaan osaajapula on kohta koko kansakunnan ilmiö erityisesti ICT-alan osaajien ollessa pullonkaula kehitykselle. Uudenmaan elinkeinoelämän kasvulle tämä on merkittävä hidaste. Työperäistä maahanmuuttoa kaivataan ja kipeästi. Byrokratia vain tuppaa olemaan monelle liikaa, kun alueiden pienyrittäjiä kuuntelee.
Työvoimapula on todellista monessa maakunnassa samalla kun alueen kunnissa voi olla korkeitakin työttömyysprosentteja.
Alueista Itä-Suomi on saanut eniten siipeensä idästä tulevan matkailun vähetessä ja viennin takutessa. Matkailun merkitystä ei sovi kiistää kuntien elinvoiman lisääjänä, kuten TEM:n raportti osuvasti muistuttaa. Harva muuttaa työn perässäkään paikkakunnalle, jossa ei ole koskaan käynyt. On turha puhua kuntien pitovoimasta, jos pidettäviä ei ole.
Itä-Suomi painii koko Suomea koskevan osaajapulan lisäksi Saimaan kanavan käyttöproblematiikan ja turismin puutteen kanssa. Tämän hallituksen viimeinen budjettiriihi toi itäiseen Suomeen kymmenen miljoonaa euroa korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämiseen vetovoima-aloille ja TKI-toimintaan, mutta niiden vaikutuksia on kaltaiseni maallikon turha arvailla, kun niin pitkässä juoksussa mennään. Karjalan ja Savon radat saavat osansa budjetista perusväylänhoitona, ja myös eteläistä Suomea on muistettu Vihdintien pikaraitiotiellä ja Oulun seutua Poikkimaantien hankkeen rajoituksella. Maantiekuljetusten osalta pk-yritysten toimintaedellytyksiä herätellään kuljetustuen laajentamisella – tämä koskee toki muutakin Suomea kuin vain itäistä.
Kaikesta huolimatta alueet ovat pystyneet kohtuullisesti sopeutumaan, vaikka näkymät ovat vähintäänkin sumuiset eri puolilla maata. Myönteisenä voidaan pitää vihreään energiantuotantoon siirtymisen nopeutumista monessa maakunnassa: esimerkiksi Lappiin rakentuu uusi biotehdaskonaisuus, Varsinais-Suomessa on suunnitteilla niin vetytehdasta kuin tuulivoimapuistoja, Pohjois-Pohjanmaalla selvitetään vety- ja aurinkovoiman mahdollisuuksia ja Hämeessä energiamurros vauhdittaa alueen vahvaa bio- ja kiertotalousosaamista. Turvetuotannon alasajo Satakunnassa taas hidastunee jo omavaraisuusnäkökulman vuoksi. Alueen erittäin energiaintensiivinen teollisuus onkin suurten sopeutusten edessä mahdollisen energiapulan iskiessä.
Suomalainen ruoka on ollut suurissa vaikeuksissa jo pitkään, eikä kurimukselle loppua näy.
Synkimpiä näkymiä Itäisen-Suomen lisäksi tarjoilee laaja Pohjanmaa, jonka suunnalta koko Suomen huoleksi nousee ruoan alkutuotanto. Suomalainen ruoka on ollut suurissa vaikeuksissa jo pitkään, eikä kurimukselle loppua näy. Tältä osin huoltovarmuutemme ei ole tulevaisuudessa kiveen hakattu. Tiedetään jo, että kotieläintiloille kustannuskriisi luo uuden ahdingon, mutta nyt myös talveksi monista kasvihuoneista sammuvat valot ja ensi kesän kausityövoiman saatavuusnäkymät ovat heikot.
Raaka-aineiden hintojen nousu ei tietenkään näy vain yrityksien tai kotitalouksien vaan myös valtion kustannuksissa. Jos aiemmin tieverkostoa on voitu uudelleenpäällystää vuosittain vaikkapa 4 000 kilometrin verran, nyt bitumin hinnan noustessa 40 prosenttia vuoden takaisesta päästään noin puoleen tästä. Se tarkoittaa tietysti armotonta priorisointia ja jo ennestään korjausvelkaisen tieverkoston kunnon huonontumista vilkasliikenteisten pääväylien ulkopuolella. Alueilla vähäliikenteisen tieverkoston kunto näkyy – ja tuntuu. Teiden kunto on osa turvallista työssäkäyntiä maakunnissa.
Ulla Hyvönen
Kirjoittaja on STTK:n elinkeino- ja aluepolitiikan asiantuntija.