SuPerin Paavola: Hoitajapulan ratkaisemisessa on kuunneltava hoitajia – hoitotyön edustus aina työryhmiin

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavolan mukaan hoitohenkilöstön edustajat on otettava aina mukaan, kun suunnitellaan ratkaisuja hoitajapulaan. Jos hoitajat jätetään pois työryhmistä eikä heidän ääntään kuulla, on jo heti lähdetty väärille urille, Paavola muistuttaa. – Työntekijöiden kuuleminen kuuluu hyvään johtamiseen, joka on huomattava kilpailutekijä työmarkkinoilla tänä päivänä.

SuPer on esittänyt usean vuoden ajan hoitajapulaan monia ratkaisuja, joista palkkaus ja työolot ovat tärkeimmät. Esimerkiksi riittävä koulutetun hoitohenkilöstön määrä, osaamisen laaja-alainen käyttö, selkeät tehtävänkuvat ja mahdollisuus keskittyä hoitotyöhön tukitöiden sijaan parantavat työn mielekkyyttä ja alan houkuttelevuutta. On tärkeää, että organisaation sisäiset sijaiset ja varahenkilöstö saadaan toimivaksi järjestelmäksi. Koulutuksen laatu on pidettävä korkeana ja työntekijällä on oltava mahdollisuus toteuttaa työssään eettisiä periaatteita. Omiin työvuoroihin vaikuttaminen ja joustavat työajat lisäävät hoitoalan vetovoimaa ja mahdollisuutta hakeutua alalle.

Työpaikoilla on panostettava hyvään johtamiseen, ja johtamisosaamista on lisättävä. Kun johtamisessa priorisoidaan henkilöstöjohtamista, lisää se henkilöstön hyvinvointia. Henkilöstöllä on oltava aito mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön tiimiajattelun tai itseohjautuvuusmallien mukaisesti. Uudet työntekijät on systemaattisesti perehdytettävä työtehtäviin ja annettava riittävästi ohjausta ja tukea. Urapolkujen ja uralla kehittymisen mahdollistaminen lisäävät hoitoalan houkuttelevuutta. Monella työpaikalla on mahdollisuus lisätä erilaisia asiantuntijatehtäviä, mikä on huomioitava myös palkkauksessa.

Kaikilla työntekijöillä on oikeus terveelliseen ja turvalliseen työympäristöön. Vaaratilanteisiin on puututtava ja poistettava väkivalta hoitotyöstä.

SuPer on julkaissut 28 teesiä hoitajapulan ratkaisemiseksi: SuPerin ratkaisuja hoitajapulaan (2022)

SuPeriin kuuluu noin 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue