SAK, Akava ja STTK: Hallituksen saamattomuus palkka-avoimuuden edistämisessä on takaisku tasa-arvolle

tasa-arvo

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK moittivat hallitusta palkka-avoimuusesityksen kaatamisesta. Pitkään valmisteltu lakiesitys palkka-avoimuuden edistämiseksi työpaikoilla kaatui hallituksen neuvotteluissa, eikä esitystä anneta eduskunnalle.

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman yhtenä tavoitteena on nostaa Suomi tasa-arvon kärkimaaksi.

– Keskeisinä keinoina tasa-arvon edistämiseksi hallitus mainitsee ohjelmassaan palkka-avoimuuden lisäämisen ja palkkasyrjintään puuttumisen. Nyt nämä eivät toteudu, mikä on valitettava takaisku tasa-arvolle.

Kansainväliset ihmisoikeustoimielimet ovat antaneet Suomelle useita huomautuksia siitä, että naisten ja miesten välinen palkkaero ei ole umpeutunut. Toimielimet ovat huomauttaneet myös selittämättömistä palkkaeroista sukupuolten välillä.

SAK:n, Akavan ja STTK:n mielestä hallituksen olisi ollut korkea aika puuttua näihin ongelmiin.

– Työpaikoilla myös palkoista on voitava keskustella. Palkkasyrjintään pitää puuttua ja selvittää asiat jo työpaikalla.

Palkkasyrjinnän ehkäisemistä ja poistamista ei voi jättää työnantajan hyväntahtoisuuden varaan. Siksi työntekijöiden oikeuksia saada tietoa palkoista olisi pitänyt lisätä.

– Palkka-avoimuusesitys olisi lisännyt työntekijöiden mahdollisuutta tunnistaa työpaikan perusteettomia palkkaeroja ja ryhtyä toimenpiteisiin niiden korjaamiseksi työpaikalla. Koska avoimuuden lisääminen ei onnistunut tälläkään hallituskaudella, se on otettava mukaan seuraavan hallituksen ohjelmaan, keskusjärjestöt vaativat.

#tasa-arvo työelämässä

Uutinen

Täyskäännös tasa-arvossa – sukupuolittuvatko työelämän epävarmuudet

| 7.2.2025

STTK järjestää perinteisen naistenpäivän keskustelutilaisuuden perjantaina 7.3. klo 14–16 after work -hengessä. Keskustelutilaisuuden aiheena ovat sukupuolten väliset erot... Lue lisää

Tiedote

STTK: Palkkamonttulaki on häpeäksi Suomelle 

Antti Palola | 17.12.2024

Petteri Orpon hallituksen esitys työriitalain muutoksesta – eli niin sanottu palkkamonttulaki – on tänään hyväksytty eduskunnassa. Muutos tulee... Lue lisää

Tiedote

STTK: Raskaus- ja perhevapaasyrjintä poistuu lainsäädäntöä parantamalla 

| 12.12.2024

Tasa-arvo ja perhevapaat -työryhmän toimeksiantoon liittyen tänään on julkaistu oikeudellinen selvitys raskaus- ja perhevapaasyrjinnästä. Sosiaali- ja terveysministeriön alla... Lue lisää

#palkkatasa-arvo

Tiedote

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Antti Palola | 18.12.2024

Teknologiateollisuudessa uutta työehtosopimusta on neuvoteltu pitkin syksyä tuloksetta. Sopimusneuvotteluja on vauhditettu joulukuun alkupuolella järjestetyillä vuorokauden mittaisilla työtaisteluilla. – Juntturassa ollaan, ja näin joulun lähestyessä työmarkkinoiden... Lue lisää

Tiedote

STTK: Palkkamonttulaki on häpeäksi Suomelle 

Antti Palola | 17.12.2024

Petteri Orpon hallituksen esitys työriitalain muutoksesta – eli niin sanottu palkkamonttulaki – on tänään hyväksytty eduskunnassa. Muutos tulee... Lue lisää

Tiedote

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Antti Palola | 11.11.2024

Työmarkkinoiden sopimusjärjestelmä on laaja kokonaisuus, jonka puitteissa pyritään sopimaan palkanmuodostuksesta, työehtojen vähimmäistasosta ja työrauhasta. STTK:n hallitus on tyrmistynyt Petteri... Lue lisää

Ajankohtaista

3.3.2025

Lausunto valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnoksesta ja ympäristö-selostuksesta (SOVA-lain mukainen ympäristöarviointi)

Lue
3.3.2025

Murron työryhmä paljastui farssiksi

Lue
3.3.2025

STTK: Suomessa on herättävä koulutustason laskun seurauksiin

Lue
3.3.2025

Tuija Sarlinille Suomen Leijonan ritarimerkki

Lue
28.2.2025

Perintö- ja lahjaveron poisto on oikeustajun vastaista

Lue
28.2.2025

STTK: Kasvutyöryhmän eväät vaatimattomia, perintöveron poistolle ehdoton ei

Lue
28.2.2025

Tehyn valtuustovaaleihin osallistuu 413 ehdokasta

Lue
27.2.2025

Puolustuksen ohella EU:n huomioitava myös muut investointitarpeet

Lue