Edustajiston puheenjohtaja Lindroosin puhe STTK:n edustajistolle

Arvoisa STTK:n edustajisto, hallitus ja muut läsnäolijat!

Nykyään tuntuu siltä, että olemme aina keskellä vaikeaa neuvottelukierrosta.

Tällä hetkellä tilanne tuntuu jopa aiempaa vaikeammalta, kun kotitalouksien ostovoimaa ovat heikentäneet korona-ajan lomautukset ja helmikuussa alkanut sota Ukrainassa.

Osalla kotitalouksista on jo nyt toimeentulo-ongelmia. Inflaatio on tällä hetkellä noin yhdeksän prosenttia, ja sähkön kuluttajahinta uhkaa nousta kohtuuttomasti, vaikka tuotantokustannukset eivät ole juurikaan nousseet.

Ihmiset ovat huolissaan taloudestaan ja siitä, riittävätkö rahat elämiseen.

Vuonna 2021 toimeentulotukea myönnettiin 288 000 kotitaloudelle ja 425 000 henkilölle eli 7,7 prosentille väestöstä.

Jos emme pysty neuvottelemaan palkansaajille edes osittain ostovoimaa turvaavaa palkkaratkaisua, odotettavissa on, että tänä ja ensi vuonna toimeentulotukeen joutuu turvautumaan yhä useampi kotitalous.

Miten pystyisimme palkansaajapuolella tekemään yhteistyötä, joka tuottaisi jäsenistöllemme parhaat mahdolliset ostovoimaa turvaavan palkkaratkaisut?

SAK on kertonut tiivistävänsä liittojensa välistä yhteistyötä ja neuvottelukoordinaatiota. Myös palkankorotustavoitteita on aiemmasta poiketen kerrottu julkisuuteen.

Olisiko myös meillä STTK:ssa mahdollisuus miettiä vastaavia toimia?

Meillä on paljon jäseniä, jotka työskentelevät matalapakka-aloilla ja joiden toimeentuloon vaikuttaa huomattavan paljon esimerkiksi se, millainen rakenne palkankorotuksiin saadaan neuvoteltua. Jos tälläkin kertaa mennään pelkillä prosenttikorotuksilla, palkkaerot kasvavat entisestään eikä palkkatasa-arvo etene.

Palkansaajien ostovoimaan ja toimeentuloon tulee seuraavina vuosina vaikuttamaan paljon myös se, mitkä puolueet muodostavat uuden hallituksen kevään eduskuntavaalien jälkeen.

Nyt jos koskaan meidän on käytävä avoimesti keskustelua niistä eduskuntavaalitavoitteista, jotka ovat meille tärkeitä.

Eikä riitä, että keskustelua käyvät STTK tai sen jäsenliitot. Meillä jokaisella pitäisi olla rohkeutta keskustella omilla työpaikoillamme vaaleista ja niiden vaikutuksista palkansaajille.

Kannustaa jokaista käymään rohkeasti keskusteluja, äänestämään ja vaikuttamaan.

Ennen kaikkea toivon, että me ay-liikkeenä pystymme löytämään yhteisen tahdon ja tavan puolustaa ja turvata jäsenistömme työsuhteen ehtoja, ostovoimaa ja toimeentuloa.

Kiitos.

Kristiina Lindroos

Edustajiston puheenjohtaja

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue