STTK: Ilmastotoimissa onnistuminen vaatii osaamisen vahvistamista

Lisätietoja:

Riina Nousiainen

asiantuntija, koulutus ja osaaminen

Profiili

STTK:n teettämän kansalaiskyselyn mukaan vain puolet vastanneista arvioi, että omalla työpaikalla on riittävästi tietoa ja osaamista ilmastonmuutoksen torjumiseen tähtäävistä toimista. Myönteisimmin asiaa arvioivat miehet (58 %) ja ylemmät toimihenkilöt (60 %). Naisista vain 43 prosenttia ja työntekijäammateissa toimivista 44 prosenttia arvioi, että oman työpaikan osaaminen riittää ilmastotoimien tekemiseen. 

Tänään vietetään YK:n kansainvälistä koulutuksen päivää. Digitaalinen ja vihreä siirtymä muuttavat merkittävällä tavalla yhteiskuntaa ja työelämää. Työpaikoilla on entistä tärkeämpää vahvistaa osaamista ja kykyä sopeutua muutokseen.
─ Palkansaajille muutos näkyy osaamisvaatimusten kasvamisena. Siksi työuran aikana on oltava mahdollisuus oman osaamisen kehittämiseen ja täydentämiseen, STTK:n koulutuspoliittinen asiantuntija Riina Nousiainen korostaa.

STTK:n kyselyssä 56 prosenttia vastasi myönteisesti kysymykseen, onko työnantaja tarjonnut ammattitaitoa vahvistavaa koulutusta. Arvio on myönteisempi kuin Työolobarometrin tulokset, joiden perusteella mahdollisuudet osallistua työnantajan kustantamaan koulutukseen heikkenivät selvästi koronapandemian aikana. Osaamisen kehittämismahdollisuudet työpaikoilla myös jakautuvat jyrkästi työntekijäaseman mukaan, ja heikoimpia ne ovat työntekijäammateissa ja matalammissa tuloluokissa.

STTK arvioi, että nykytilanne ei edistä oikeudenmukaisen siirtymän toteutumista.
─ Se voidaan varmistaa kehittämällä työntekijöiden osaamista, Nousiainen painottaa.

STTK esittää yksilöllisiä oppimistilejä

STTK esittää, että tulevalla vaalikaudella käynnistetään yksilöllisten oppimistilien kokeilu. Tilien tavoitteena olisi vahvistaa kaikkien työntekijöiden osaamista tukemaan oikeudenmukaista siirtymää. Valmistelussa sovittaisiin tilien rahoitusvastuun jakautuminen oikeudenmukaisesti työnantajien, työntekijöiden ja valtion välillä. Valtio vastaisi täysimääräisesti haavoittuviin kohderyhmiin kuuluvien oppimistilien rahoituksesta tavoitteena lisätä näiden ryhmien osallistumista jatkuvaan oppimiseen.

Vihreä siirtymä synnyttää paljon uusia kasvun mahdollisuuksia. Työelämän kykyä tuottaa uusia innovaatioita voidaan vahvistaa lisäämällä ja vahvistamalla osaamista.
STTK on esittänyt TKI-kannustimien ehdoksi henkilöstön osaamisen kehittämisen elementtiä, kuten osaamiskartoituksia ja niiden pohjalta toteutettuja koulutussuunnitelmia. Panostukset osaamiseen jäävät työpaikan pääomaksi, vaikka kehitetyt tuotteet ja innovaatiot eivät muuttuisikaan suoraan toiminnaksi.

Julkisuudessa käydään aika ajoin keskustelua koulutuksen maksullisuudesta. STTK lähtee tinkimättä siitä, että tutkintokoulutuksen on oltava myös tulevaisuudessa maksutonta.
─ Siten varmistetaan kaikkien yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua koulutukseen.

Lisätietoja STTK:ssa: Riina Nousiainen, puhelin 050 310 6056.

Ajankohtaista

16.4.2025

Varmaa on vain epävarmuus

Lue
15.4.2025

Erto on tänään ilmoittanut henkilöstöalan työt historialliseen lakkoon

Lue
15.4.2025

Tehy: Hallituksen puoliväliriihessä ei voi enää leikata lisää sote-palveluista – antaako Petteri Orpo hyvinvointialueille lisäaikaa talouden sopeuttamiseen – myös verotusta on kehitettävä oikeudenmukaisemmaksi

Lue
15.4.2025

Kasvun eväitä etsimässä

Lue
14.4.2025

Tehy faktantarkisti työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen väitteet – ”TEM levittää virheellistä tietoa, ei kestä merivettä”

Lue
14.4.2025

Kasvun eväät – näkemyksiä elinkeinopolitiikan kehittämiseen

Lue
14.4.2025

Kansa nousi hallituksen linjaa vastaan ja äänesti vanhusten, lasten ja vammaisten puolesta

Lue
11.4.2025

Kauppasodan seurauksena kauppasopimusten kulta-aika

Lue