Suvi Forssell Ammattiliitto Pron henkilöstöpäälliköksi

Yhteiskuntatieteen maisteri Suvi Forssell aloittaa Ammattiliitto Pron henkilöstöpäällikkönä 1.2.2023.

– Halusin edelleen työskennellä alalla, jolla on yhteiskunnallista merkitystä. Uskon, että Prossa pääsen hyödyntämään jo kertynyttä henkilöstöpuolen osaamista, mutta myös oppimaan paljon uutta, Forssell sanoo.

Forssell siirtyy Prolle KOKO-kassasta, joka on Suomen suurimpia työttömyyskassoja. KOKOssa Forssell on työskennellyt vuodesta 2005 niin etuuskäsittelyssä, koulutus- ja esihenkilötehtävissä kuin johdossa. Forssell on yhteiskuntatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta.

– Suvin valintaan vaikuttivat hänen monipuolinen HR-osaamisensa ja uudet näkemykset liiton palvelujen kehittämisestä. Suvi tuo meille uutta osaamista, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.  Lisätietoja: Suvi Forssell, p. 040 550 8488 

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue