Yksityiselle sosiaalipalvelualalle sovittiin historiallisen suuret palkankorotukset

Yksityisen sosiaalipalvelualan koko kevään jatkuneissa neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos 8.6.2023 ja neuvottelutulos on nyt hyväksytty sopijapuolten hallinnoissa. Tulevat palkankorotukset ovat tiettävästi alan historian suurimmat.

Alalle julistetut kaikki työtaistelutoimet, mukaan lukien ilmoitetut lakot, on peruutettu. Viime viikolla peruttiin jo alalle julistetut ylityö- ja vuoronvaihtokielto, hakusaarto ja keikkailukielto. Sopimuksesta ovat työntekijöiden puolesta neuvotelleet Erto, SuPer ja Tehy eli Sote ry yhdessä muiden työntekijäliittojen ja työnantajaliitto Hyvinvointiala Hali ry:n kanssa.

Sopimuskaudella 1.5.2023–31.12.2025 yhteenlasketut palkankorotukset ovat keskimäärin hieman yli 13 % ja kumulatiivisesti eli korkoa korolle -vaikutus huomioiden keskimäärin 13,5 %.  

Palkankorotuksista merkittävä osa maksetaan yleiskorotuksina eli kaikille työntekijöille maksettavina korotuksina. Yleiskorotukset ovat yhteensä seitsemän prosenttia. Lisäksi työpaikalla jaettavien paikallisten palkkaerien sijaan korotuksia on kohdennettu pääasiallisesti vähimmäispalkkakorotuksiin, joilla nostetaan alan vähimmäispalkkoja ja keskimääräistä ansiotasoa. Sopimuskauden aikana vähimmäispalkat nousevat yhteenlaskettuna 11,5 %-12,2 %. Alan työntekijöistä 90 % hyötyy vähimmäispalkkojen korotuksista ja 70 % työntekijöistä saa ne täysimääräisinä. 

Lisäksi alalla on sovittu maksettavan ensi vuonna 470 euron suuruinen kertaerä. Tämän lisäksi varhaiskasvatuksessa työskenteleville maksetaan vuonna 2025 150 euron kertaerä ja muulla työehtosopimusalalla kuin varhaiskasvatuksessa maksetaan 0,7 prosentin suuruinen paikallisesti jaettava hyvinvointialueiden vetovoimaerä. 

Kaikki palkankorotuserät mukaan lukien palkankorotukset ovat mulla sosiaalipalvelun toimialalla kuin varhaiskasvatuksessa yhteensä jopa 13,5–14,2 prosenttia sopimuskauden aikana, kumulatiivisesti jopa 13,9–14,7 prosenttia. 

Lisäksi osapuolet sopivat muutamista soveltamisohjeista, joilla mm. kitketään alan ylityömääräysten kiertämistä ja lomien perusteetonta pilkkomista osiin.  

”Saimme tiettävästi sovittua alan historian suurimmat palkankorotukset ja ylitettyä reippaasti yleisen työmarkkinalinjan. Alan vähimmäispalkkataso nousee merkittävästi. Siten tulokseen voi olla hyvin tyytyväinen.”, toteaa Erton neuvottelija ja edunvalvontajohtaja Saara Arola

Lisätietoja: 

Edunvalvontajohtaja Saara Arola, puh. 040 631 6521, saara.arola@erto.fi 

Toimihenkilöliitto Erto on olemassa, jotta kaikilla olisi parempi työelämä. Erto on yhteiskunnallinen keskustelija ja neuvottelija, jonka 13 000 jäsentä työskentelevät yksityisillä aloilla asiantuntijatehtävissä. Erto neuvottelee ja sen jäsenet hyväksyvät vuosittain useita merkittäviä valtakunnallisia työehtosopimuksia ja palkkasuosituksia. 

Erto, SuPer ja Tehy kuuluvat neuvottelujärjestö Sote ry:hyn, joka neuvottelee yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 työntekijää, joista Sote ry edustaa selvästi valtaosaa. Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta noudatetaan sosiaalialan palveluyksiköissä. Sosiaalialan palveluyksiköitä ovat mm. yksityiset vanhusten palvelutalot, mielenterveys- ja vammaispalveluyksiköt, päihdehuollon ja lastensuojelun yksiköt, ensi- ja turvakodit sekä yksityiset päiväkodit.

Ajankohtaista

25.3.2025

Pro ilmoitti uudesta lakosta suunnittelu- ja konsulttialalle

Lue
25.3.2025

Rapautuuko luottamus soteen? 

Lue
21.3.2025

Kelan tes-neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos

Lue
20.3.2025

Maailman parhaat ansaitsevat parempaa – Tehyn kampanja nostaa alan ammattilaisten äänen kuuluviin

Lue
20.3.2025

Tehy: Hallituksen lakiesitys ensihoitajien suojelemiseksi riittämätön – Sote-alan väkivallan vastaiseen työhön tarvitaan samanlaiset standardit kuin teollisuudessa

Lue
20.3.2025

Sovitun täytyy pitää

Lue
20.3.2025

Tekoäly voi syyllistyä rasismiin, myös työelämässä

Lue
19.3.2025

Inhimillinen työelämä ja tulevaisuudenusko hukassa

Lue