Laastaria rokon päälle – ja töihin

Törmäsin ranskalaiseen someviestiin, jossa esimiesasemassa oleva sairaanhoitaja kyseli hädissään, tietääkö kukaan, onko mitään hätäkassan tapaista, josta voisi saada korvausta palkattomista karenssipäivistä. Hänen alaisenaan työskentelevä lähihoitaja oli tullut pyytämään laastaria peittääkseen rakkulan, jonka esimies oli tunnistanut vesirokoksi.

Alainen kävi tämän kehotuksesta lääkärissä ja sai kymmenen päivän sairasloman. Pienipalkkaisena yksinhuoltajana hän ei voinut sitä ottaa, koska palkattomien karenssipäivien jälkeen käteen jäisi liian vähän elämiseen. – Turha edes mainita, että alussa mainittu vesirokkoinen lähihoitaja jatkoi kierroksiaan tavalliseen tapaa muun muassa sydänosastolla, elinsiirtopotilaiden parissa ja lasten osastolla.

Kun Suomessa keskustellaan parhaillaan yhdestä omavastuupäivästä, Ranskassa valtaosalla työntekijöistä niitä on jo neljä. Sillä kun sille tielle lähdetään, karenssipäivien määrä voi vain lisääntyä. Jokainen alati kasvavan sote-budjetin alijäämän kanssa kamppaileva hallitus huomaa tämän oivan säästökohteen. Säästöjä tästä tuleekin, koska keskiverto kausiflunssa paranee yleensä neljässä päivässä. Kuluja ei koidu valtiolle eikä työnantajalle, vaan ainoastaan työntekijälle. Mitäs tuli kipeäksi.

Mitäs tuli kipeäksi.

Karenssipäivän mahdollisesta korvauksesta voidaan Ranskassa päättää alakohtaisilla tai työnantajakohtaisilla sopimuksilla, mikä korostaa entisestään työntekijöiden eriarvoisuutta. Etu kohdistuu ymmärrettävästi pomoportaaseen ja ylempiin toimihenkilöihin, jotka ovat neuvotteluissa suorittavaa porrasta vahvemmassa asemassa. Heidän taloudellista tilannettaan muutama karenssipäivä ei muutenkaan romuttaisi sillä tavoin kuin se iskee kädestä suuhun elävän toimeentuloon. 

Omavastuupäivien määrän pikkuhiljainen korottaminen on siis johtanut siihen, että kaikkein pienipalkkaisimmat joutuvat tulemaan töihin sairaana. 

Korona opetti jotain

Minimipalkkalaisten, alusta- ja vuokratyöntekijöiden sekä osapäiväisten huhkiminen töissä sairaana ei ole hetkauttanut sen kummemmin tytönantajapuolta kuin hallituksiakaan. Jotkut avustusjärjestöt ovat uskaltaneet huomauttaa, että ennaltaehkäisyn puute tuhoaa heikompien kansalaisten työkyvyn, mistä koituu valtiolle pitemmän päälle säästöjä isompi lasku. Jos esimerkiksi työperäistä kulumaa ei hoida ajoissa, tilanne johtaa väistämättä työkyvyttömyyteen.

”Ei koske meikäläistä” – ajattelu sai kuitenkin kolauksen noin kaksi ja puoli vuotta sitten, kun niin päättäjät kuin kansalaisetkin saivat karmaisevalla tavalla huomata, että asia koskeekin juuri nimenomaan kaikkia. Ranskalaisten paettua sankoin joukoin korona-epidemiaa etätyöhön katse kääntyi heihin, joille tämä ei ollut mahdollista. Sairaaloihin, vanhainkoteihin, linja-auton rattiin ja kaupan kassalle jääneet olivat samalla heitä, joiden oli karenssipäivien vuoksi mahdoton jäädä kotiin sairastamaan. Harvoin on mistään asiasta päätetty niin yksimielisesti ja nopeasti kuin karenssipäivien poistamisesta koronapoikkeustilan nimissä.

Omavastuupäivät palasivat takaisin käytäntöön tämän vuoden alussa, mutta niiden kansanterveydelle aiheuttama riski on nyt ensi kertaa tiedostettu ja tunnustettu. Päättäjät seuraavatkin parhaillaan huolestuneina koronaviruksen uusien varianttien kasvavia tartuntalukuja.

Virpi Latva
Kirjoittaja on Ranskassa asuva freelancer-toimittaja