Ammattiliitto Jyty: Hallituksen on peruttava vientimalliesitys – ”Palkat eivät kuulu lainsäätäjälle”

Ammattiliitto Jytyn mielestä uudesta palkkamallista on sovittava työmarkkinajärjestöjen kesken, mutta se ei onnistu, ellei hallitus ensin peru vientimallisuunnitelmiaan.

Työministeri Arto Satosen koolle kutsuma työmarkkinamalliseminaari ei Jytyn puheenjohtajan Jonna Voiman mielestä tuonut ratkaisua työmarkkinamalliin.

– Nyt on saatava aikaan tilanne, jossa voidaan aidosti neuvotella asioista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hallituksen on ensin peruttava hallitusohjelmaan kirjattu ns. vientimalli. Muutoin työnantajapuolella ei ole halukkuutta neuvotella, Voima vaatii.

Jytyn puheenjohtajan mielestä työmarkkinamallista sopiminen ja palkkaneuvottelut kuuluvat työmarkkinajärjestöille.

– Jos hallituksen kaavailema lakiin kirjattu vientimalli toteutuu, se romuttaa koko neuvottelujärjestelmän ja lisää työmarkkinahäiriötä. Palkat eivät kuulu lainsäätäjälle, Voima painottaa.

Muun muassa kunta- ja hyvinvointialuetyöntekijöitä edustava Ammattiliitto Jyty näkee, että vientialojen palkkoihin sidottu palkkataso lisää palkkaeroja nais- ja miesvaltaisten alojen välillä.

– Tämä on meille kynnyskysymys. Palkankorotusten sitominen miesvaltaisten vientialojen palkankorotuksiin sementoisi naisvaltaiset alat ikuisesti palkkakuoppaan, ja sitä emme voi hyväksyä, Voima painottaa.

Satosen seminaarissa keskustelu pyöri Ruotsin työmarkkinamallin ympärillä. Hallitus on korostanut, että sen työmarkkinauudistukset seurailevat ”pohjoismaista mallia”. Voiman mukaan tämä ei pidä paikkaansa, vaan pullasta on poimittu vain työnantajia hyödyttävät rusinat.

– Mielestäni huomionarvoista Ruotsin mallissa on se, että siitä on sovittu yhdessä, ei lainsäätäjän toimesta. Lisäksi Ruotsissa palkankorotusvarasta eli märketistä sovitaan tai ainakin se todetaan yhdessä. Malli myös mahdollistaa alakohtaisten korjaustarpeiden huomioimisen. Nämä seikat on oltava Suomessakin uuden palkkamallin raameina.

– Jyty on valmis jatkamaan vuoropuhelua alakohtaiset erityispiirteet huomioivan Suomen mallin kehittämiseksi, Voima lisää.


Lisätietoja Jytyssä:
Puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

25.3.2025

Pro ilmoitti uudesta lakosta suunnittelu- ja konsulttialalle

Lue
25.3.2025

Rapautuuko luottamus soteen? 

Lue
21.3.2025

Kelan tes-neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos

Lue
20.3.2025

Maailman parhaat ansaitsevat parempaa – Tehyn kampanja nostaa alan ammattilaisten äänen kuuluviin

Lue
20.3.2025

Tehy: Hallituksen lakiesitys ensihoitajien suojelemiseksi riittämätön – Sote-alan väkivallan vastaiseen työhön tarvitaan samanlaiset standardit kuin teollisuudessa

Lue
20.3.2025

Sovitun täytyy pitää

Lue
20.3.2025

Tekoäly voi syyllistyä rasismiin, myös työelämässä

Lue
19.3.2025

Inhimillinen työelämä ja tulevaisuudenusko hukassa

Lue