Lauluntekijä on kuvannut yksinäisyyden kokemusta vertauksella vuoden pimeimpään kuukauteen: Marraskuu voi viedä yksinäisen miehen. Yli taivaan, sen päivät niin kuin varisparvi raahautuu. Kuluvalla marraskuun viikolla vietetään miesten viikkoa, jonka teema on yksinäisyys. Yksinäisyys voi olla esimerkiksi sosiaalista ihmissuhteiden puutteesta johtuvaa tai emotionaalista, yhteisöön kuulumisesta huolimatta koettua yksinäisyyden tunnetta. Teema on tärkeä, sillä yksinäisyyteen liittyy vakavia terveysriskejä ja sillä on yhteys myös korkeampaan kuolleisuuteen.
Miehiin sukupuolena liittyvät tasa-arvokysymykset eivät juuri nouse otsikoihin. Otsikoihin nousevat sen sijaan esimerkiksi nuoriin miehiin liittyvät uhkakuvat tai heidän käytöksensä aiheuttamat pelot ja huolet. Miehet ovat sosiaalityön asiakkaina yliedustettuja: enemmistö pitkäaikaistyöttömistä, syrjäytyneistä, rikoksentekijöistä ja väkivaltaan kuolleista on miehiä. Koulumenestys ja opintojen suorittaminen on hyvin sukupuolittunutta tyttöjen ja naisten hyväksi. Miehet muodostavat enemmistön itsemurhan tehneissä, mutta vähemmistön korkeakoulutetuissa.
Miten siis voisimme yhteiskuntana torjua juuri poikien ja miesten yksinäisyyttä ja kannatella heitä oikeilla tavoilla, oikeaan aikaan?
Lokakuun lopussa julkaistu Sisäministeriön Sentimentti -tutkimus väestön turvallisuuden tunteen kehittymisestä sisälsi huolestuttavaa tietoa. Alle 30-vuotiaista miehistä 26 prosenttia kertoo, että joissakin tapauksissa on hyväksyttävää ajaa omia tavoitteita väkivaltaa käyttäen. Luku oli kasvanut 5 prosenttiyksiköllä edellisestä mittauskerrasta. Jatkuvaa katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan koki 10 prosenttia alle 30-vuotiaista miehistä, naisvastaajista ei yksikään. Näihin tuloksiin nojaten olisi helppo ratkaista nuorten miesten väkivallan uhka vahvemmalla kontrollilla ja kurilla. Vaikeampaa on ratkaista, miten pettymys ja luottamuspula muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan korjataan.
Selvästi näiden nuorten suojelussa ja hyvinvoinnissa on moni asia mennyt matkan varrella pieleen. Miten siis voisimme yhteiskuntana torjua juuri poikien ja miesten yksinäisyyttä ja kannatella heitä oikeilla tavoilla, oikeaan aikaan?
Mistä katkeruus ja ulkopuolisuus kumpuaa?
Tasa-arvonäkökulmasta olisi tärkeää arvioida, kumpuaako katkeruuden ja ulkopuolisuuden kokemus jostain laajasti miehiä koskevasta epätasa-arvoisuudesta. Mitä miesten elämässä tapahtuu ennen kuin yksinäisyys tai pahoinvointi kääntyy syrjäytymiseksi, väkivallan uhaksi tai itsetuhoisuudeksi?
Väestötasolla tilastoissa havaittavat ongelmat voivat yksilötasolla olla monien eri tekijöiden ja sattumien summia. Meillä on paljon tietoa poikien ja miesten kokonaishyvinvointia määrittävistä elämän nivelkohdista, kuten peruskoulun aloittamisesta ja päättymisestä, opiskelupaikan valinnasta, opintomenestyksestä, työurista, työttömyydestä, avioeroista, perheellistymisestä jne.
Väestötasolla tilastoissa havaittavat ongelmat voivat yksilötasolla olla monien eri tekijöiden ja sattumien summia.
Peruskoulun aloittavien lasten väliset erot osaamisessa ovat vielä pienet, mutta vuosien myötä koulumenestys sukupuolittuu. Biologia sanelee osin poikien hitaamman kehittymisen. Myöhemmin alkavan murrosiän tueksi kaivattaisiin todennäköisesti moniammatillista osaamista tai yksinkertaisesti joustavampia mahdollisuuksia edetä kohti omia valintoja yksilöllisessä tahdissa. Miesten koulutustaso jää naisia matalammaksi ja he keskeyttävät tutkintoon johtavan koulutuksen naisia useammin kaikilla koulutusasteilla. Puutteellisella koulutuksella on vaikeaa rakentaa eheää ja pitkää työuraa sekä saavuttaa kohtuullista tulotasoa. Myös työelämässä naiset ovat miehiä aktiivisempia kouluttautujia. Kukaan ei aktiivisesti tuupi juuri niitä miehiä osaamisen päivittämisen pariin, joiden koulutustaso on matala.
Pojilta ja miehiltä edellytetään pärjäämistä
Voiko olla niin, että yhteiskunta edelleen 2020-luvulla odottaa ja edellyttää poikien ja miesten pärjäävän elämässä itsenäisesti ilman sen kummempaa tukea tai turvaverkkoa? Jos tukea onkin saatavilla, siihen turvautuvat vain ”heikot”. Kaveriporukassa saatu tuki jää herjanheiton ja selkään taputtelun tasolle. Stereotypiat vahvemmasta ja heikommasta sukupuolesta elävät ehkä edelleen vahvoina, vaikka todellisuus on muovautunut toisenlaiseksi. Tytöiltä ja naisilta odotetaan tiukkaa mukautumista normeihin ja vaatimuksiin, mutta heitä myös tuetaan erilaisissa elämän käännekohdissa. Poikien ja miesten tehtävä on pärjätä yksin.
Käymme hyvin vähän tasa-arvokeskustelua siitä, mitä erityisiä palvelutarpeita pojilla ja miehillä elämän varrella on. Esimerkiksi isyyden tukeminen on alkanut vasta aivan viime vuosina saada tilaa. Synnytyssairaalat, neuvolat ja varhaiskasvatus saattavat jo nähdä isät osana perhettä, mutta työelämän asenteissa ja esimerkiksi isien perhevapaille jäämisen tai pienten lasten hoivan ja työn yhteensovittamisen mahdollisuuksissa on juuri miesten kohdalla valtavasti parannettavaa. Yhteiskunnan tunnetyö on miesten osalta pahasti kesken.
Käymme hyvin vähän tasa-arvokeskustelua siitä, mitä erityisiä palvelutarpeita pojilla ja miehillä elämän varrella on.
Miehiin sukupuolena liitetyt asenteet ja uhka-arviot voivat olla osin hyödyllisiä, koska ne voivat toimia keinona tuoda poikien ja miesten tasa-arvo-ongelmia esiin. Toisaalta ne voivat olla vahingollisen leimaavia ja tasapäistäviä. Osa pojista ja miehistä pärjää elämässä ja yhteiskunnassa erittäin hyvin. Miehet – sen enempää kuin naisetkaan – eivät ole yhtenäinen joukko. Ketään ei pidä lokeroida sukupuolen perusteella, vaan arvioiden, miten yhdenvertaisuuden toteutumista voidaan tukea elämän eri vaiheissa parhaimmin.
Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen sukupuolesta riippumatta olisi yhteiskunnassa tarpeellinen osa asenteiden muokkaamista. Ihmiset ovat erilaisia mutta tasavertaisia, eikä epätasa-arvon kokemus yleensä johda läheisyyteen ihmissuhteissa eikä luottamuksen lisääntymiseen yhteiskunnassa.