Näin alkaa moni kertomus työssä koetusta väkivallasta tai häirinnästä. Se kuvaa ennakko-oletusta, jonka väkivallan kohteeksi joutuneetkin ovat sisäistäneet: siedä, pure hammasta ja tsemppaa. Uhri joutuu selittelemään kokemaansa, mutta kyse ei ole herkkähipiäisyydestä, vaan ongelma on todellinen.
Väkivalta ja häirintä ovat ehdottomasti väärin työelämässä ja elämässä ylipäätään. Silti meillä on työelämässä vallalla kulttuuri, jossa näitä ilmiöitä vähätellään, siihen puuttumista lykätään ja uhrin sietokykyä koetellaan.
Väkivalta ja häirintä ovat ehdottomasti väärin työelämässä ja elämässä ylipäätään.
Yksikin tapaus on liikaa, mutta monella alalla väkivalta – henkinen tai fyysinen – ei ole vain yksittäisiä tapahtumia työuran aikana, vaan jatkuvaa. Työolobarometrin mukaan kaikista palkansaajista neljä prosenttia oli kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa työssään useita kertoja. Kunta-alan työntekijöistä väkivaltaa oli havainnut 37 prosenttia ja 19 prosenttia joutunut itse sen kohteeksi. Jäsenliittomme Tehyn kyselyyn vastannaista hoitajista peräti 69 prosenttia oli kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa työssään. Alle 35-vuotiailla vastaajilla luku oli peräti 84 prosenttia!
Luvut ovat niin järkyttäviä, että niiden äärelle on syytä pysähtyä. Jokainen voi pohtia, miltä vastaava tilanne tuntuisi omalla kohdalla, jokaisena työpäivänä.
Väkivalta ei ole ammatinvalintakysymys
Tänään (25.11.) vietetään YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Vaikka työelämässä väkivaltaa koetaan sukupuolesta riippumatta ja kunta-alalla sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelee kaikkia sukupuolia, korostan naisvaltaisilla aloilla koetun väkivallan sukupuolittunutta luonnetta. Väkivallan sietämistä salliva työpaikkakulttuuri näillä aloilla tekee asiasta vahvasti tasa-arvokysymyksen.
Väkivaltaan puuttuminen on AINA työnantajan vastuulla. Esimerkiksi työturvallisuuslaki ja työterveyshuoltolaki velvoittavat yksiselitteisesti työnantajaa puuttumaan väkivaltaan ja häirintään. Puuttumatta jättäminen on työnantajan velvollisuuksien tietoista laiminlyöntiä. Pitäisikö laiminlyönti sanktioida nykyistä vahvemmin, jotta vastuu kannettaisiin siellä, missä pitää?
Hyvät käytännöt pitää vain ottaa käyttöön ja osaksi arkea.
Puuttumatta jättämistä voidaan selittää esimerkiksi väkivallan tekijän korkealla tai nuorella iällä, päihteiden käytöllä tai muulla epätarkoituksenmukaisella perusteella. Työtään tekevän osalta tilanne on aina yhtä väärin ja haavoittava, oli tekijä sitten vanhus, lapsi tai päihdeongelmainen. Työntekijän kokemus on usein se, että esihenkilöt eivät suhtaudu ilmoituksiin riittävällä vakavuudella. Asiaa pikemminkin vähätellään ja syyllistetään. Työelämässä on kuitenkin paljon tilanteiden ennaltaehkäisyyn, varhaiseen puuttumiseen ja jälkikäteiseen purkuun kehitettyjä toimintamalleja, joita työyhteisöissä pitäisi hyödyntää. Hyvät käytännöt pitää vain ottaa käyttöön ja osaksi arkea.
Häiriökäyttäytymiseen ei koskaan voi puuttua liian aikaisin tai turhaan. Esimerkiksi työpaikkatapaturmista kolmasosa aiheutuu väkivallasta tai tahallisesta vahingoittamisesta. Jos tilanteita esiintyy arjessa ja varsinkin jos niiden määrä kasvaa, on pohdittava, tarvitaanko työpaikalla toimintamalli väkivallan tai epäasialliseen kohtelun ennaltaehkäisyyn. Oikea vastaus on, että sitä olisi todennäköisesti tarvittu jo pitkään. Työntekijöiden tulisi myös tietää sen olemassaolosta ja esihenkilöitä velvoittaa sen noudattamiseen, tilanteiden selvittämiseen ja työntekijöiden tukeen.
Fyysinen ja henkinenkin väkivalta ja niiden uhka vaikuttavat uhrin lisäksi koko työyhteisön hyvinvointiin, työkykyyn ja jaksamiseen. Pelosta ja jatkuvasta varuillaanolosta johtuva kuormitus on valtava. Kun yhteiskunnan on oltava kaikille turvallinen ja hyvä paikka elää, myös työelämän on oltava. Väkivalta ei voi olla ammatinvalintakysymys.
Antti Palola
Kirjoittaja on STTK:n puheenjohtaja.