Ammattiliitto Pron ja Naisten Linjan ohje tarjoaa apua väkivallan kokijoiden auttamiseksi työpaikoilla

Ammattiliitto Pro ja Naisten Linja julkaisivat Lähisuhdeväkivaltaa kokevan kohtaaminen työpaikalla -ohjeen tänään 28. marraskuuta. Ohje tarjoaa apua ja neuvoja väkivallan kokijoiden auttamiseksi työpaikoilla.

Joka kolmas nainen ja joka kuudes mies on kokenut parisuhteessaan fyysistä väkivaltaa, fyysisen väkivallan uhkaa tai seksuaaliväkivaltaa Suomessa. Useimmilla suomalaisilla työpaikoilla on väkivaltaa kokeneita, väkivallan tekijöitä ja heidän läheisiään. Väkivalta voi vaikuttaa työpaikkojen työturvallisuuteen ja -hyvinvointiin, mutta monilla työpaikoilla asiaa ei vielä osata käsitellä. Pron ja Naisten Linjan uusi ohje auttaa väkivallan ottamisessa puheeksi. Lisäksi ohje kertoo, miten väkivaltaa kokeneen voi ohjata tuen piiriin.

– Lähisuhdeväkivalta aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ja voi heijastua myös työpaikalle. Työpaikan turvallisuutta voidaan varmistaa muun muassa arvioimalla väkivallan riskejä. Työnantaja voi tukea väkivaltaa kokenutta esimerkiksi erilaisilla työjärjestelyllä ja tarjoamalla työterveyshuollon tukea, johtaja Minea Pyykönen Ammattiliitto Prosta sanoo.

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajia huolehtimaan, että työntekijät voivat tehdä työtään turvallisesti.

Lähisuhdeväkivallan vähentäminen ei onnistu, elleivät myös työpaikat ole siinä mukana, Naisten Linjan toiminnanjohtaja Katju Aro toteaa.

– Suuri osa lähisuhdeväkivallasta jää piiloon, ja siksi on tärkeää, että asiasta puhutaan myös työpaikoilla. Parhaimmillaan työnantajat ja työyhteisöt ovat mukana lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyssä. On ensiarvoisen tärkeää, että väkivaltaa kokenutta tuetaan ja autetaan vaikeassa tilanteessa työpaikalla ja asia otetaan puheeksi heti ensimmäisistä merkeistä, Aro toteaa.

Parhaillaan eduskunnassa päätettävänä oleva ILO:n yleissopimus 190 Väkivallan ja häirinnän poistamiseksi työelämästä huomioi ensimmäistä kertaa lähisuhdeväkivallan työpaikalle ulottuvat vaikutukset ja tuo työmarkkinaosapuolet uudella tavalla mukaan lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön.

Lähisuhdeväkivallan vaikutusten ulottuminen työpaikalle tunnistetaan myös laajemmin työmarkkinakentällä. Siksi myös Hyvinvointiala HALI ry on ensimmäisten joukossa sitoutunut edistämään nyt laadittujen ohjeiden levittämistä osaksi työpaikkojen työhyvinvointiohjelmia.

Pro ja Naisten Linja haastavat kaikki työpaikat ja työmarkkinaosapuolet ottamaan uuden ohjeen käyttöön ja jakamaan tietoa jäsenilleen.

Lähisuhdeväkivaltaa kokevan kohtaaminen työpaikalla -ohje.

Lisätiedot:

Minea Pyykönen
Johtaja, Ammattiliitto Pro
p. 0400 823 008
minea.pyykonen@proliitto.fi

Katju Aro
Toiminnanjohtaja, Naisten Linja
p. 050 567 2974
katju.aro@naistenlinja.fi

Tanja Lehtoranta
Työympäristö- ja tasa-arvoasiantuntija, Ammattiliitto Pro
p. 050 572 2568
tanja.lehtoranta@proliitto.fi

Maria Virtala
Vastaava väkivaltatyön asiantuntija, Naisten Linja
p. 050 475 7905
maria.virtala@naistenlinja.fi

Ajankohtaista

25.3.2025

Pro ilmoitti uudesta lakosta suunnittelu- ja konsulttialalle

Lue
25.3.2025

Rapautuuko luottamus soteen? 

Lue
21.3.2025

Kelan tes-neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos

Lue
20.3.2025

Maailman parhaat ansaitsevat parempaa – Tehyn kampanja nostaa alan ammattilaisten äänen kuuluviin

Lue
20.3.2025

Tehy: Hallituksen lakiesitys ensihoitajien suojelemiseksi riittämätön – Sote-alan väkivallan vastaiseen työhön tarvitaan samanlaiset standardit kuin teollisuudessa

Lue
20.3.2025

Sovitun täytyy pitää

Lue
20.3.2025

Tekoäly voi syyllistyä rasismiin, myös työelämässä

Lue
19.3.2025

Inhimillinen työelämä ja tulevaisuudenusko hukassa

Lue