Vihreä siirtymä on globaali suuntaus

Kirjoittaja:

Jaakko Haikonen

asiantuntija, ilmasto- ja energiapolitiikka

Profiili

Ilmastokokous COP28 tiivistyy tällä viikolla ratkaiseviin keskusteluihin, jotka liittyvät fossiilienergian alasajoon ja ilmastotoimien määräaikaistarkasteluun (Global Stocktake). Sopimuksesta ilmastotuhorahaston perustamiseksi saatiin kokoukselle hyvä alku, mutta isot ratkaisut ovat siis vielä auki.

Palkansaajien maailmanjärjestö ITUC kokoustaa paikan päällä päivittäin ja seuraa tiiviisti neuvottelujen kulkua. ITUC on samalla pitänyt aktiivisesti esillä työntekijöiden oikeuksia ja oikeudenmukaista siirtymää.

Itselleni oli jonkinlainen yllätys, että oikeudenmukainen siirtymä näkyy niinkin laajasti eri maiden paviljonkien ohjelmassa. Osaaminen ja työntekijöiden asema eri sektoreilla ovat eri maissa keskustelussa, ja etenkin vihreässä siirtymässä heikommassa asemassa oleviin halutaan kiinnittää huomiota.

Suomessa ja Euroopassa pidämme usein koko ilmastomuutoskeskustelua tai vihreää siirtymää lähinnä omana teemanamme, mutta nyt viimeistään tuosta ajattelusta olisi päästävä irti. Ilmastonmuutoksesta keskustellaan ja vihreää siirtymää tehdään maailmanlaajuisesti. Esimerkkinä olkoon Guatemala, jossa ilmastonmuutos näkyy yhä useimmin sään ääri-ilmiöinä ja vaikuttaa ihmisten arkielämään entistä selvemmin.

Guatemalassa on myös mahdollisuuksia vihreän siirtymän suhteen – esimerkiksi aurinkovoimaa ja geotermistä energiaa lisäämällä – mutta investointien rahoitus ja sen myötä hankkeiden aloitus ovat ongelmallisia. Tämä luonnollisesti hidastaa kehitystä. Näin minulle kertoi Dr. Erick Cabera, jolla on komea titteli maansa Climate Change Director`na.

Vaikka rahoitus tai heikko hallinto ovat monissa maissa ongelma, useiden maiden keskusteluista ja tapahtumista välittyy paljon optimismia. Tekniikka parempaan energiaomavaraisuuteen ja edulliseen energiaan on olemassa ja sitä otetaan käyttöön kiihtyvään tahtiin. Tämä kehitys voimistuu vielä pitkään, ja siinä kannattaa Suomenkin olla mukana.

Suomella on hieno paviljonki ja paljon hyvää ohjelmaa – kyllä täällä kehtaa raitilla suomalaisena kulkea. Kiitos siitä paviljongin isännille! Samalla suomalaisten tulisi varoa, että emme sorru samaan ansaan vihreän siirtymän kanssa, kuten kävi koulutuksessa. Itsetuntoa saa olla ja Suomella on kaikki mahdollisuudet menestyä. Mutta muutos on globaali ja muutkin valtiot ovat vahvasti liikkeellä.

Jaakko HaikonenKirjoittaja on STTK:n ilmasto- ja energiapolitiikan asiantuntija. Hän toimii suomalaisen palkansaajaliikkeen edustajana COP28-kokouksessa.

Ajankohtaista

16.4.2025

Varmaa on vain epävarmuus

Lue
15.4.2025

Erto on tänään ilmoittanut henkilöstöalan työt historialliseen lakkoon

Lue
15.4.2025

Tehy: Hallituksen puoliväliriihessä ei voi enää leikata lisää sote-palveluista – antaako Petteri Orpo hyvinvointialueille lisäaikaa talouden sopeuttamiseen – myös verotusta on kehitettävä oikeudenmukaisemmaksi

Lue
15.4.2025

Kasvun eväitä etsimässä

Lue
14.4.2025

Tehy faktantarkisti työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen väitteet – ”TEM levittää virheellistä tietoa, ei kestä merivettä”

Lue
14.4.2025

Kasvun eväät – näkemyksiä elinkeinopolitiikan kehittämiseen

Lue
14.4.2025

Kansa nousi hallituksen linjaa vastaan ja äänesti vanhusten, lasten ja vammaisten puolesta

Lue
11.4.2025

Kauppasodan seurauksena kauppasopimusten kulta-aika

Lue