STTK:n hallitus: Pääministerillä on avaimet työmarkkinalukon avaamiseen

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
Antti Palola

STTK:n hallitus on huolissaan jatkuvasti lisääntyvästä vastakkainasettelusta maan hallituksen ja ammattiyhdistysliikkeen välillä. Työmarkkinoilla kuohunta ei osoita laantumisen merkkejä, ja hallitus vie työelämää ja sosiaaliturvaa heikentävää lainsäädäntöä eteenpäin ohjelmansa mukaisesti.
─ Eripura vain syvenee. Lopputalven ja kevään aikana tullaan näkemään lisää työmarkkinahäiriöitä, lakkoja ja mielenilmauksia. Jos hallitus itsepäisesti vie hallitusohjelmaan kirjatut muutokset sellaisenaan läpi, tilanne heijastuu työmarkkinapöytiin ja seuraavasta työmarkkinakierroksesta uhkaa tulla hyvin hankala, puheenjohtaja Antti Palola ennustaa.

STTK korostaa, että se ei halua uhitella, vaan haluaa aitoa kolmikantaista lainvalmistelua.
─ Tähän saakka kolmikanta on ollut teatteria, jossa keinot hallitusohjelman tavoitteisiin pääsemiseksi on annettu työryhmille etukäteen ja siten viety neuvottelutoiminnalta pohja pois. Aito neuvottelu on sitä, että asetetaan tavoitteet, sitten etsitään keinot niiden saavuttamiseksi eikä keneltäkään oteta selkävoittoa, Palola muistuttaa.

STTK:n hallitus toivoo, että pääministeri ottaisi työmarkkinalukon avaamisessa johtajuuden.
─ Viisautta olisi ilman julkisuuden säihkettä kutsua alkajaisiksi työmarkkinaviisikko yhteiseen pöytään ja luottamuksellisiin keskusteluihin. Huonon kierre voidaan vielä katkaista, jos vain aitoa tahtoa löytyy, Palola esittää.

Kevään kehysriihen on ennustettu tuovan hurjat lisäsäästöt ja leikkaukset jo tehtyjen lisäksi. STTK:n mielestä Suomessa tarvittaisiin yhteinen näkemys talouden tilannekuvan pohjalta siitä, miten sopeutusta tällä ja seuraavalla vaalikaudella voitaisiin tehdä oikeudenmukaisesti ja tasapainoisesti.
─ Yhteisen talouden tilannekuvan pohjalta myös työmarkkinasolmua saataisiin avattua. Jos vastakkainasettelun tiellä jatketaan, kansa jakaantuu ja se merkitsee lisää hulinaa. Se ei voi olla kenenkään kannalta toivottavaa eikä myöskään hallituksen tahto. On tavoiteltava vakautta ja myös siksi, että geopolitiikassa eletään hyvin epävakaata aikaa. Kun rajojen ulkopuolelta tulee riskejä aivan riittävästi, silloin kannattaisi rajojen sisällä omat asiat hoitaa kuntoon ilman syvenevää keskinäistä epäsopua.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue