Hyvinvointialueiden rahoitus kaipaa pidemmän aikavälin näkökulmaa

Perustuslain mukaisen riittävien sosiaali- ja terveyspalveluiden saannin oikeuden pitää toteutua myös alueellisten reformien käynnistysvaiheessa. On tarpeen arvioida uudelleen alueille annetun uudistamistehtävän ja rahoituslain mukaisen syntyvän alijäämän kattamisvelvoitteen välistä suhdetta.

Riskeistä huolimatta järjestämisvastuun siirtymä hyvinvointialueille onnistui turvallisesti ilman suuria häiriöitä. Ensimmäinen puoli vuotta on käytetty pääosin hallinnon ja päätöksenteon uudistukseen. Nämä välttämättömät järjestelmät on onnistuttu luomaan, vaikkakin päätöksenteon prosessit hakevat vielä muotojaan.

Uudistustyö vasta alussa

Suomessa on toteutettu maailman laajin kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistus. Tavoitteina ovat sujuvat, toimintavarmat ja yhdenvertaiset palvelut. Olennaista on myös painopisteen siirto perustason palveluihin ja kustannusten kasvun hillintä. Kestävä palvelujärjestelmä edellyttää uusia järjestämisen ja tuottamisen tapoja ja menetelmiä, kuten kotiin vietäviä palveluja sekä liikkuvia ja digipalveluja. Tämän kehityksen alkupää on vasta näkyvillä. Tekoälyn kehittymisen laajat mahdollisuudet ja uhat ottavat vasta ensiaskeleitaan.

Maamme sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä oli vuosikymmeniä maailman hajautunein. Kuntien laaja järjestämisvastuu perustui Suomen historiaan ja politikkaan. Kunnista haluttiin vahvoja toimijoita valtion kustannuksella. Kuntien hyvin erilaiset kyvykkyydet huolehtia palveluista johtivat eri kuntien asukkaiden epätasa-arvoiseen asemaan.

Hyvinvointialueet perivät kokonaisuuden, joka oli keskeisiltä osiltaan rikki luovutushetkellä eikä turvannut ihmisten pääsyä välttämättömiin palveluihin yhdenvertaisesti.

Hyvinvointialueet perivät kokonaisuuden, joka oli keskeisiltä osiltaan rikki luovutushetkellä eikä turvannut ihmisten pääsyä välttämättömiin palveluihin yhdenvertaisesti. Yhdenvertaisuus tarkoittaa ja edellyttää kansallista ja toiminnallista yhdenvertaisuutta. Se on mahdollista kuntia vähäisemmällä järjestäjien määrällä. Kansallisesti koottu ohjaus, vertailu ja valvonta tukee osaltaan tätä tehtävää – itsehallinnollisen aseman mahdollistamissa puitteissa.

Sairastavuus ei riitä palvelutarpeen kuvaamiseen

Uudistukseen liittyy monia uusia lakeja, joita on laadittu useamman hallituskauden ajan. Alueiden määrästä on käyty laajaa keskustelua ja se on viime kädessä poliittinen päätös. Poliittinen päätös on myös nyt voimassa olevan rahoituslain sisältö erityisesti palvelutarpeen kriteerien painotusten, siirtymätasausten, indeksien, jälkikäteistarkastusten, lainanottovaltuuksien, lisärahoituksen ja arviointimenettelyiden osalta.

Pääministeri Sipilän hallituksen esityksessä yleiskatteellisessa laskennallisessa rahoituksessa palvelutarpeen painoarvo oli 89 prosenttia, kun se nykyisessä voimassa olevassa laissa on 83 prosenttia. Näiden kahden hallituksen esityksen laskennalliset mallit poikkeavat jonkin verran toisistaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottamat palvelutarpeen kriteerit ovat kuitenkin hyvin pitkälle sairastavuuteen perustuvia. Erittäin vähäiseen merkitykseen ovat jääneet sosioekonomiset mittarit kuten koulutus, tulotaso, nuorten päihde- ja mielenterveysongelmat tai syrjäytyminen. Koulutustasolla on tutkimusten mukaan suora yhteys hyvinvointiin. Satakunnassa on maan alhaisin koulutus koulutuksen pituudella mitattuna.

Rahoituslain ja alueellisten uudistusten myötä saavutettavien tulosten välillä on merkittävä ajallinen epäsuhta. Rahoituslain ajallinen tiukkuus on johtanut siihen, että monilla alueilla käynnistetään parhaillaan laajoja sopeutustoimia. Näillä on erilaisia nimityksiä kuten tuottavuus- ja muutosohjelmat. Osa niistä pitää sisällään tarpeen henkilöstön vähentämisestä aikana, jolloin on pula sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen henkilöstöstä.

Hyvinvointialueiden ennustama alijäämä kuluvalta vuodelta on yhteensä noin 1,3 miljardia euroa. Luku tarkentuu, kun kuntien vuoden 2022 tilinpäätöstiedot saadaan korjattua ja aikaisemman soten kustannukset vyörytettyä oikein. Valtiovarainministeriö ennakoi vuoden 2023 yhteenlaskettujen tilinpäätösten olevan 980 miljoonaa euroa alijäämäinen ilman HUS-yhtymän tulosta, jonka ennakoidaan olevan 66 miljoonaa euroa alijäämäinen. Talousarvioiden kustannuksia ovat nostaneet palveluiden ostot (+ 7,2 prosenttia) sekä palkkakulut (vajaan prosentin).

Rahoitusmallia syytä uudistaa pitkällä perspektiivillä

Hyvinvointialueet pystyvät lisäämään järjestelmän kokonaistuottavuutta verrattuna aiempaan. Rahoituslain ja alueilla käynnistyvien uudistusten välinen ajallinen epäsuhta kuitenkin ajaa alueet liian suuriin ja jopa epärealistiin sopeutustoimenpiteisiin. Hyvinvointialuejohtajien on kyettävä tuottamaan esityksiä, joiden pohjalta tehdään riittäviä ja riittävän rohkeita päätöksiä.

Toiminnan ja talouden tasapainottamisessa korostuvat väestöpohjat ja niiden muutokset, palvelutarpeen muutos, palvelujen tuottamisen monimuotoistuminen ja monikanavoituminen sekä ihmisten luontaiset kulkusuunnat. Tätä saattaa olla alueilla vaikea ymmärtää ja hyväksyä, mikä aiheuttaa ymmärrettävää vastakkainasettelua, eikä tue alueen kokonaisuuden kannalta välttämätöntä kiinteisiin toimipisteisiin perustuvan palveluverkon kokonaisuuden tiivistämistä. Taloudelliset ja henkilöstövoimavarat eivät riitä nykyisellä tavalla organisoituun ja toteutettuun järjestelmään. Tuottavuuden lisääminen on mahdollista ja välttämätöntä.

Palvelujärjestelmän muutokset on ennakoitava suhteessa väestön palvelutarpeen muutoksiin sekä sairastavuuden että sosioekonomisten tekijöiden osalta 10-20 vuoden aikajänteellä. Isot laivat kääntyvät hitaasti, ja tämän kokoluokan suuret kansalliset muutokset vaativat aikaa valmistelussa, päätöksenteossa ja toimeenpanossa. Siksi talouden tasapainottamisen ja alijäämän kattamisen vaateet rahoituslain mukaisina kolmen vuoden aikajänteellä ovat epärealistisia.

Hyvinvoinnin taustalla on myös vahvasti sosioekonomisia tekijöitä, joita nykyinen rahoituslain pohjana oleva palvelutarvekriteeristö ei huomioi. Rahoituslakia muutettaessa kattamisvelvoitteen aikajänne sekä palvelutarpeen indikaattorit tulee arvioida ja selvittää perusteellisesti ja realistisesti suhteessa hyvinvointialueuudistuksen strategisiin tavoitteisiin ja ennen kaikkea ihmisten perusoikeuksiin.

Kirsi Varhila
Hyvinvointialuejohtaja, Satakunnan hyvinvointialue