Hallitus lakkauttaa aikuiskoulutustuen – mitä ihmettä?

Kirjoittaja:

Riina Nousiainen

asiantuntija, koulutus ja osaaminen

Profiili

Hallitusohjelmaan on kirjattu aikuiskoulutustuen lakkauttaminen. Tässä Q & A -tekstissä avaamme sitä, mistä on kyse.

Mikä on aikuiskoulutustuki?  

Aikuiskoulutustuki on rahallinen tuki, jota myönnetään työntekijälle tai yrittäjälle ammatillista kehittymistä tukeviin opintoihin. Työntekijät ja yrittäjät voivat hyödyntää tukea uransa aikana yksiin tai useampiin opintoihin yhteensä 15 tukikuukauden ajan, yhdessä tai useammassa erässä. 

Aikuiskoulutustuen avulla voi opiskella kokonaisia tutkintoja tai lyhyempiä koulutuksia.

Kuka tai mikä tuen myöntää?

Aikuiskoulutustuen myöntää Työllisyysrahasto. 

Mihin tarkoitukseen tukea on myönnetty?

Aikuiskoulutustuki turvaa toimeentuloa opintojen aikana silloin, kun työtulot ovat alentuneet tai niitä ei ole lainkaan. Koulutustuen saamisen ehtona on, että tuen saaja on työstään opintovapaalla.

Miten tuki rahoitetaan?

Tuki rahoitetaan lähes kokonaan työntekijöiltä ja työnantajilta kerättävillä työttömyysvakuutusmaksuilla.

Miksi hallitus haluaa lakkauttaa tuen?

Aikuiskoulutustuen lakkauttamista on perusteltu lähinnä julkisten menojen leikkauksilla ja työllisyyden parantamisella.  

Miksi aikuiskoulutustuki on STTK:n mielestä tärkeä?  

Aikuiskoulutustuki on tällä hetkellä ainoa työssäkäyville suunnattu opintoetuus. Tuki mahdollistaa monelle pitempään työelämässä olleelle kouluttautumisen uuteen ammattiin tai oman osaamisen päivittämisen. Aikuiskoulutustukijärjestelmä tukee työntekijöiden osaamisen uudistamista esimerkiksi vihreän siirtymän ja digitalisaation luomiin osaamistarpeisiin. 

Aikuiskoulutustukea maksettiin vuonna 2022 yli 30 000 henkilölle. Se viestii tuen tärkeydestä ja suosiosta.

Onko lakkautettavan aikuiskoulutustuen tilalle tulossa jotain muuta?  

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän tekemään ehdotuksia keinoista, joilla tuetaan työuran aikaista jatkuvaa oppimista ja vahvistetaan erityisesti niiden henkilöiden osaamista, joiden työmarkkina-asema on heikko ja koulutustaso matala. Ehdotusten on tarkoitus valmistua maaliskuun loppuun (31.3.2024) mennessä. 

Julkisuudessa on ollut esillä, että tulevaisuudessa opintotuki tai lainaan perustuva malli voisi korvata aikuiskoulutustuen. STTK:n mielestä lainapainotteinen malli ei takaa riittävää toimeentulon turvaa pieni- tai keskipalkkaisissa ammateissa työskenteleville toimihenkilöille ja suosisi hyvätuloisia. Pelkäämme, että aikuiskoulutustuen lakkauttaminen heikentäisi merkittävästi työntekijöiden taloudellisia mahdollisuuksia osallistua koulutukseen, vaihtaa ammattia ja kehittää osaamista työuran aikana. 

Jos hallituksen tavoite toteutuu, milloin tuki lakkaa?

Tukea voi saada opintoihin, jotka alkavat viimeistään 31.7.2024 ja tuki lakkaa kokonaisuudessaan 31.12.2025.

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue