Vuokratyövoiman kustannukset kuriin

Hyvinvointialueet alkavat olla pulassa yleistyneen vuokratyövoiman käytön kanssa. Vuokratyövoiman kustannuksiksi arvioitiin viime vuonna noin viisi prosenttia suhteessa henkilöstökuluihin. Kasvua edelliseen vuoteen oli useita satoja miljoonia. Vaikka työvoiman vuokraus voi tarjota helpotusta esimerkiksi pikaisiin sijaistarpeisiin, kasvavat kustannukset ja hoidon jatkuvuuden vaarantuminen herättävät vuokratyövoiman käytön hillitsemiseen.

Hyvinvointialueiden vuokratyövoiman käyttöä selvittävä verkosto julkisti äskettäin selvityksen, jossa tarkastellaan vuokratyövoiman käyttöä hyvinvointialueilla ja sen hillitsemiseen tähtääviä toimia. Toimenpide-ehdotusten lisäksi selvityksestä näkyy, että myös tietoa tarvitaan lisää. Selvityksessä ei ole esimerkiksi pystytty ottamaan kantaa vuokratyövoimaan käytettävällä rahalla saatavan työpanoksen määrään. Tällä hetkellä on saatavilla lähinnä yksittäisiin esimerkkeihin perustuvaa näyttöä vuokratyövoiman korkeammista yksikkökustannuksista – työvoiman vuokrauksen kautta hankittu hoitaja on 2-3 kertaa ja lääkäri jopa 5 kertaa sen hintainen kuin oma työntekijä. Jatkotyössä loputkin tiedolliset katveet on syytä ratkaista.

Rohkeus olisi valttia

Selvityksessä vuokratyövoiman kustannusten hillitsemiseen ehdotetaan niin hyvinvointialueiden omia kuin kansallisia lainsäädäntöön perustuvia toimia. Hyvinvointialueiden omat toimet kuten rekrytointien tehostaminen, erilaiset lisäkorvaukset ja -palkkiot sekä joustavammat työn tekemisen ehdot ovatkin kortteja, joita kannattaa kääntää. Toisaalta tällaisiin toimiin on ollut mahdollisuus aiemminkin. Kustannukset ovat kuitenkin kasvaneet, joten kansallisillekin toimille saattaa olla tilausta.

Kansallisissa toimissa tarvitaan rohkeutta. Selvityksessä ehdotetaan lainsäädäntömuutosta, jolla vuokratyövoiman käyttämisestä tehtäisiin viimesijainen keino. Epäselväksi jää, miten tällainen muutos vaikuttaisi. Hyvinvointialueilla ei nykyiselläänkään usein ole muita keinoja kuin käyttää vuokratyövoimaa. Säädösmuutoksen säästöpotentiaalia ja suhdetta muuhun olemassa olevaan lainsäädäntöön pitäisi vähintäänkin selvittää ensin – hyvinvointialueet eivät tarvitse turhaa sääntelyä.

Vaikutuksiltaan epäselvä on myös ehdotettu vuokratyövoiman käyttöä koskevan raja-arvon asettaminen. Jos vuokratyövoiman kustannukset ylittäisivät esimerkiksi viisi prosenttia suhteessa henkilöstömenoihin, asia nostettaisiin esiin hyvinvointialueiden ohjauskeskusteluissa ja hyvinvointialueelta vaadittaisiin suunnitelmaa vuokratyövoiman käytön vähentämiseksi. Suunnitelman valvonta ja hyvinvointialueiden ohjausprosessin konkreettiset mahdollisuudet vaikuttaa vuokratyövoiman hillitsemiseen jäävät epäselviksi. Raja-arvo ei myöskään saisi olla liian suuri.

Muutenkin on vaikea nähdä, että vuokratyövoiman käyttöä voitaisiin hillitä pelkillä toiveilla ja moitteilla. Onneksi selvityksessä on myös joukko täpäkämpiä keinoja kuten vuokratyövoiman käytön lainsäädännöllinen rajoittaminen, kattohinnoilla kilpailuttaminen ja sidosyksiköiltä hankkiminen. Näidenkään toimien vaikutukset eivät ole aivan selkeitä, kun esimerkiksi hintasääntelyyn liittyy usein haasteita. Silti ne ansaitsisivat perusteellisemman arvion. Esimerkiksi sidosyksikön kautta hankittaessa ainakin osa vuokratyövoiman välityksestä muodostuvista kustannuksista voitaisiin mahdollisesti tulouttaa takaisin julkiseen talouteen.  

Pinnan alla kyteviin tekijöihin uskallettava puuttua

Vuokratyövoiman käytön yleistyminen liittyy myös muihin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin trendeihin. Tärkeää on, että ratkaisuja haetaan myös niitä reittejä. Ensimmäinen on koulutusmäärät. On näyttöä, että tietyillä hyvinvointialueiden toimialoilla on ollut liian pieniä koulutusmääriä, joista suomalaiset veronmaksajat maksavat satojen miljoonien eurojen vuosittaista preemiota. Koulutusmäärien lisääminen ei tietenkään yksinään riitä ja siihen liittyy monia käytännön haasteita. Siltikin se olisi pidettävä mukana toimenpidekokonaisuudessa.

Selvityksessä nostetaan esiin myös kilpailun puute, joka on laajemminkin yksityistä terveyspalvelusektoria vaivaava ongelma. Markkina on keskittynyt harvoille toimijoille, mikä kasvattaa näiden toimijoiden taloudellista valtaa. Markkinavoiman kasvamisella taas on useita negatiivisia vaikutuksia, koska se voi nostaa hintoja ja heikentää palkkoja sekä talouskasvua. Kilpailun lisääminen pitäisikin nähdä keskeisenä keinoja niin vuokratyövoiman kuin laajemmin yksityisen terveyspalvelusektorin ongelmiin vastaamisessa. Hallitusohjelman keinot kilpailun lisäämiseen keskittyvät suhteettoman paljon julkiseen sektoriin. Yksityinenkin sektori kaipaisi huomiota ja innovatiivisia toimia kilpailun lisäämiseen.

Toisaalta tilanteen pitkittyessä entisestään myös verotus on otettava keinovalikoimaan. Jos työvoimaa vuokraavien yritysten toiminnassa alkaa näkyä ylisuuria voittoja, voisivat esimerkiksi kohdennetut windfall-verot olla toimiva ratkaisu. Näin ainakin osa ylisuurista voitoista saataisiin ohjattua takaisin julkiseen talouteen.

Tom-Henrik Sirviö
Kirjoittaja on STTK:n ekonomisti