Minun viikkoni: Monipuolisia viestinnän ja tietohallinnon tehtäviä

Minun viikkoni -artikkelisarja seuraa STTK:laisten työarkea. Tietohallinto- ja viestintäpäällikkö Kirsi Suominen kertoo viikostaan, joka jakaantuu kahden eri vastuualueen vuoksi hyvin erilaisiin töihin.

Maanantai

Usean vuoden ajan osallistuin STTK:n hallituksen kokouksiin henkilöstön edustajana. Tammikuussa luovutin sen tehtävän eteenpäin, mutta päätin kuitenkin kuunnella hallituksen Teams-kokousta muiden töiden ohella. Viestinnän on tärkeää olla tietoinen ajankohtaisesta tilanteesta.

Valmistelin Rahat tänne – sakkaako sote? -talousseminaarin viestintää. Asiantuntijatiimimme kokosi kirjoituksia Ratkaiseeko raha? Hyvinvointialueet kahden tulen välissä -pamflettiin, joka julkaistiin seminaarin yhteydessä tiistaina. Viestinnän tehtävänä oli huolehtia julkaisun kieliasusta, taitosta ja tekstien julkaisusta nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Ratkaiseeko raha pamfletti
Jokaisen julkaisun taakse kätkeytyy iso joukko tekijöitä ja vaiheita aina tekstin ideoinnista painamiseen asti.

Tiistai

Yhdessä ekonomistien kanssa suunniteltu infografiikka valmistui, kun sovin graafikon kanssa viimeisistä muutoksista. Sosiaalisessa mediassa julkaistavalla infografiikalla konkretisoidaan hallituksen esittämien toimeentuloleikkausten taloudellisia vaikutuksia kolmen esimerkkihenkilön elämään.

Iltapäiväksi suuntasin Musiikkitalolle talousseminaariin. Keskustelu oli hyvin ratkaisuhakuista ja kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen puheenvuoro päätti onnistuneen tilaisuuden.

Seminaarin jälkeen toimistolla oli perinteinen Antti rokkaa -sidosryhmätilaisuus, jossa tapasin useita tuttuja.

ministeri Ikonen
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen piti talousseminaarin päätöspuheenvuoron.

Keskiviikko

Keskiviikon etäpäivät pyrin aina keskittymään tietohallintoon liittyviin asioihin. Ratkoin muun muassa O365-käyttäjähallintaan liittyviä pulmia ja selvitin tietoturvaohjelmistosta saamiani uhkailmoituksia. Lisäksi suunnittelin Microsoftin ”tekoälykumppanin” eli Copilotin käyttöönottoa ja pilottiryhmän käynnistämistä.

Pidin Teams-palaverin toimiston ict-ryhmän kanssa. Ryhmä auttaa minua erilaisten työtehtävien tarpeiden ja haasteiden hahmottamisessa. Toimistolla työskentelevien ihmisten työtehtävien erilaisuus on huomioitava, jotta tekemäni tietotekniset ratkaisut palvelevat kaikkia.

Kaksi näyttöä
Etänä työskentelen kahden ruudun tekniikalla.

Torstai

Tiimipalaverissa keskusteltiin muun muassa lähestyvän Fat Cat Day:n viestinnästä. Fat Cat Day:tä vietetään päivänä, jolloin palkansaaja on ansainnut pörssiyhtiön toimitusjohtajan yhden päivän palkan. Tänä vuonna siihen meni 42 päivää.

Iltapäivällä osallistuin kahteen eri koulutukseen, joista toinen käsitteli kuvien hallintaportaalia. Kiireisessä viestinnässä sopivan kuvan löytämiseen menee usein liikaa aikaa. Toivon, että tekoälyä hyödyntävä kuvien hallintaportaali helpottaa tiimimme työtä.

Kahvikuppi kädessä
Olen vähentänyt kahvin juontia ja iltapäivällä hörppäsin kahvimukillisen vettä.

Perjantai

Lähitukipäivä. Suunnittelen tarkan työlistan päiville, kun lähituki on paikalla toimistolla, jotta jokaisen tietokone- ja puhelinongelma ehditään ratkaista. Varaan myös aikaa kehityskohteista keskustelemiseen. Ennakointi on tärkeää tietoturvallisen ja toimivan työympäristön ylläpidossa.

Takana oli kiireinen viikko ja edessä lomaviikko, joten palkitsin itseni sokeripommilla lounaan jälkeen. Irtokarkkien voimin jaksoin olla aktiivinen vielä viimeisen Teams-palaverin ajan. Päivän päättyessä aktivoin poissaoloviestin sähköpostiin, sammutin puhelimen Teams-ilmoitukset ja käänsin lähtiessäni ajatukset edessä olevaan lomaan!

karkkipussi
Kokoushuonetta tuli tälläkin viikollakin käytettyä ahkerasti. Huomasin myös istuvani aina samalla tuolilla.

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue