Hoitajien rekrytointi Suomeen ei voi perustua pelkkiin hankkeisiin

Ratkaisua hoitajapulaan niin Suomessa kuin ulkomailla etsitään myös kansainvälisestä rekrytoinnista. Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn hiljattain ilmestyneessä julkaisussa tarkastellaan kansainväliseen rekrytointiin liittyvää lainsäädäntöä, rekrytoinnin haasteita sekä ilmiötä yleisesti niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Pula koulutetuista sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista on globaali ja koskettaa koko maailmaa. Kansainvälisen sairaanhoitajaliiton ICN:n mukaan seuraavan vuosikymmenen aikana tarvitaan jopa 13 miljoonaa sairaanhoitajaa lisää.

Suomessa tarvitaan 2030-luvun puoliväliin mennessä valtiovarainministeriön arvion mukaan noin 200 000 uutta työntekijää sosiaali- ja terveysalalle.

Tehy on koonnut yhteen julkaisuun ”Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kansainvälinen rekrytointi” katsauksen sote-alan työvoiman liikkuvuuteen, tutkintojen tunnustamiseen, rekrytointiin liittyviin haasteisiin ja eettiseen rekrytointiin.

Julkaisun kirjoittanut Tehyn asiantuntija, kansainvälisten asioiden päällikkö Sari Koivuniemi sanoo, että sote-alan kansainvälisen rekrytoinnin merkittävin este on pysyvän pätevöitymispolun puuttuminen. Nyt monet ulkomailla sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneet työskentelevät esimerkiksi hoiva-avustajina, vaikka he ovat saaneet lähtömaassa koulutuksen sairaanhoitajaksi.

– Sote-alan kansainvälinen rekrytointi voi lisääntyä vain, jos laillistamiseen ja sitä tukevaan pätevöitymiskoulutukseen saadaan pysyvät malli. Tavoitteena on, että Suomeen rekrytoidun hoitajan pitää päästä mahdollisimman nopeasti koulutusta vastaaviin tehtäviin.

Tehy-lehti uutisoi äskettäin sambialaisesta sairaanhoitajasta, joka työskentelee nyt Suomessa hoiva-avustajana, mutta joka kotimaassaan toimi sairaanhoidon opettajana.

Sote-henkilöstön maahanmuuton edistäminen ei voi perustua erilaisiin hankkeisiin vaan on saatava pysyvä ratkaisu, jolla tutkintojen tunnustamista sujuvoitetaan ja nopeutetaan.

Työnantajien on myös tunnettava eettisen rekrytoinnin pelisäännöt, joilla ehkäistään muun muassa ihmiskauppaa ja kaksien työmarkkinoiden syntymistä. Tehy on laatinut eettisen rekrytoinnin ohjeet sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kansainväliseen rekrytointiin.

Tehyn neuvottelupäällikkö Vappu Okkeri on kirjoittanut oppaaseen osuuden kansainvälistä rekrytointia koskevasta lainsäädännöstä.

– Suuri ongelma kansainvälisessä rekrytoinnissa on valvonnan vaikeus. Käytännössä on mahdotonta valvoa lähtömaassa tapahtuvaa rekrytointiprosessia, Okkeri toteaa.

Tehyn julkaisu ”Sosiaali- ja- terveydenhuoltoalan kansainvälinen rekrytointi” löytyy Tehyn julkaisut ja selvitykset sivuilta PDF-versiona.

Lisätietoja:

Tehyn kansainvälisten asioiden päällikkö Sari Koivuniemi,
puh +358405889157, sari.koivuniemi(at)tehy.fi

Tehyn neuvottelupäällikkö Vappu Okkeri,
puh +358400913230, vappu.okkeri(at)tehy.fi

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue