Työttömyysturvaan ja asumistukeen lisäheikennyksiä huhtikuun alussa

Hallituksen hallitusohjelma sisältää useita suuria heikennyksiä eri sosiaaliturvaetuuksiin. Osa leikkauksista on astunut voimaan jo 1.1.2024 alkaen ja osa toteutetaan myöhemmin hallituskauden aikana.

lapsia hiekkalaatikolla

Seuraavat merkittävät leikkaukset astuvat voimaan 1.4.2024 alkaen ja nämä koskettavat sekä työttömyysturvaa että yleistä asumistukea.

Työttömyysetuuksia koskevat leikkaukset

Työttömyysturvasta poistuvat työttömyysturvan lapsikorotukset. Lapsikorotusten poistamisen vuoksi työttömyysetuus tulee pienentymään lapsimäärän mukaan noin 125 euroa, 184 euroa tai 238 euroa kuukaudessa.

Työttömyysturvan suojaosuus poistuu 1.4.2024 alkaen. Suojaosa tarkoittaa, että työttömyysturvan saaja voi ansaita 300 euroa ilman, että tulo vaikuttaa työttömyysetuuden määrään. Suojaosasta luopuminen vaikuttaa erityisesti heihin, jotka työskentelevät osa-aikaisesti ja saavat soviteltua työttömyysetuutta.

Yleisen asumistuen leikkaukset

Yleinen asumistuki pienenee 1.4.2024 alkaen. Tämä johtuu korvausprosentin pienenemisestä ja perusomavastuun suurenemisesta. Perusomavastuu kasvaa 42 %:sta 50 %:iin ja korvausprosentti pienenee 80 %:sta 70 %:iin hyväksyttävien asumismenoja ja perusomavastuun erotuksesta.

Leikkaukset astuvat voimaan 1.4., mutta käytännössä asumistuen saajien tuki pienenee seuraavan tarkistuksen yhteydessä. Yleistä asumistukea saavia ruokakuntia oli helmikuussa yhteensä noin 400 000.

Leikkaukset kurittavat erityisesti pienipalkkaista osa-aikatyötä tekeviä

STTK pitää hyvin valitettavana, että nämä 1.4. voimaan astuvat leikkaukset kohdistuvat erityisesti työelämän heikompiosaisiin ja lapsiperheisiin. Työttömyysturvan leikkaukset ovat kohdistumassa varsinkin pienipalkkaista osa-aikatyötä ja pätkätyötä tekeviin. Näiden vaiheittain tulevien sosiaaliturvaleikkausten yhteisvaikutukset ovat myös kasautumassa liiallisesti yhteiskunnan heikompiosaisten kannettavaksi. Lapsiperheköyhyys ja toimeentulo-ongelmat tulevat lisääntymään Suomessa.

Huhtikuussa voimaan astuvien työttömyysturvaa ja asumistukea koskevien muutosten lisäksi maan hallitus on valmistelemassa ja esittämässä uusia lisäheikennyksiä työttömyysturvaan. Valmistelussa on muun muassa ansiopäivärahan tason huomattava alentaminen.

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue