Talouspuhe tarvitsee toivoa

Talouspoliittinen keskustelu tuntuu kehysriihen alla toivottomalta ja siinä on valloillaan yksipuolinen narratiivi: On vain yksi tie, se on kurja, vaatii leikkauksia (jostain syystä juuri pienituloisimmilta) ja lisää leikkauksia, heti. – Talouden ja tuottavuuden kasvu tarvitsee kuitenkin ennen kaikkea toivoa. 

Hallituksen kehysriihi neuvotellaan ensi viikolla. Siellä päätetään julkisen talouden suunnitelma pidemmälle aikavälille, vuosille 2025–2028. Paineet tuntuvat kovilta. Hallitusohjelmassa jo sovittujen leikkauksien lisäksi selvitetään uusia sopeuttamiskeinoja kolmen miljardin edestä. Julkisuuteen on tihkunut vain vähän tietoa siitä, mitä nämä keinot mahdollisesti olisivat. 

Hallituksella on sinänsä kannatettava tavoite luoda edellytykset velkaantumiskehityksen pysäyttämiseksi ja turvata hyvinvointiyhteiskunta tuleville sukupolville. Keinot saattavat kuitenkin heittää lapsen pesuveden mukana ulos: monet hallitusohjelmassa linjatut säästöt ja rakenteelliset uudistukset heikentävät heikompiosaisten ja pienituloisten asemaa. Samalla päätösten vaikutukset julkisen talouden tasapainottamiseen, työllisyyteen ja kasvuun ovat varsin epävarmoja. On ennakoitavissa, että sopeutustoimilla voi olla tuleviin sukupolviin kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia, joiden lasku lankeaa lopulta joka tapauksessa valtiolle ja kasvattaa yhteiskunnan kustannuksia pitkällä aikavälillä. 

Monet hallitusohjelmassa linjatut säästöt ja rakenteelliset uudistukset heikentävät heikompiosaisten ja pienituloisten asemaa.

Valmisteluvaiheen kiire ei ole mahdollistanut kaikilta osin hyvään päätöksentekoon kuuluvia asianmukaisia vaikutusarvioita. Tämä on aiheuttamassa muun muassa sopeutustoimien kasautumista tietyille ihmisryhmille ja vahvan painottumisen pienituloisiin. On huoli siitä, että lisäsopeutustoimet valmistellaan vielä nopeutetummassa aikataulussa, vielä vähäisemmillä vaikutusarvioinneilla.

Vainko yksi kurja tie? 

Talouspoliittinen keskustelu tuntuu juuri nyt kehysriihen alla hieman toivottomalta ja siinä on valloillaan kovin yksipuolinen narratiivi. On vain yksi tie ja se tie on kurja, se vaatii leikkauksia (jostain syystä juuri pienituloisimmilta) ja lisää leikkauksia, heti. Leimakirveet heilahtavat, jos yrittää puhua valtion veroasteesta ja siitä, mitä valtion tulopuolella voidaan sen parantamiseksi tehdä. Polarisaatio tuntuu syvenevän jokaisen puheenvuoron myötä ja asiantuntijuutta kyseenalaistetaan kevyesti. 

Talouden ja tuottavuuden kasvu tarvitsee kuitenkin ennen kaikkea toivoa. Pörssikurssitkin liikkuvat sen mukaan, mihin ihmiset ja yritykset uskovat. Kulutukseen vaikuttaa kuluttajien usko omaan talouteen ja työelämän vakauteen. Ostovoima määrittyy myös sen kautta, kokevatko ihmiset, että kannattaa hankkia jotain sen sijaan, että pistäisi ylimääräisen sukanvarteen. Investoinnit tarvitsevat ympärilleen turvallisen ja ennakoitavan toimintaympäristön. 

Hallituksella olisi nyt kehysriihessä tuhannen taalan paikka osoittaa, että meillä on kansakuntana visio jostain paremmasta.

Hallituksella olisi nyt kehysriihessä tuhannen taalan paikka osoittaa, että meillä on kansakuntana visio jostain paremmasta. Työmarkkinauudistuksilla hallitus tuntuu hakevan uutta nousua vanhentuneilla konsteilla, kun yritysten ja niissä työskentelevien toimintaympäristö muuttuu kovalla vauhdilla muun muassa vihreän siirtymän, globaalin osaajapulan ja teknologisen murroksen myötä. Jatkossa tarvitaan erityisesti luottamusta, yhteen hiileen puhaltamista ja yhdessä sopimisen järjestelmää.  

Suomi tarvitsee selkeän kasvuohjelman, joka sisältää keinoja työllisyysasteen ja tuottavuuden parantamiseen. Hallitusohjelmaa on tasapainotettava kestävän työelämän edellytyksillä eli työhyvinvointi- ja osaamispanostuksilla erilaisille työntekijäryhmille. Työurien pidentäminen eli työhyvinvointiin, työturvallisuuteen ja – kykyyn liittyvät toimet ovat keskeisiä myös työttömyysturva- ja eläkejärjestelmän kannalta. Osaamisen kehittämisen kautta työurien on oltava yksi tärkeimmistä tulevaisuusinvestoinneistamme. 

Toivolla on käyty kampanjaa joskus eduskuntavaaleissakin – olisiko jälleen sen aika? 

Elena Gorschkow 
Kirjoittaja on STTK:n yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö.