Selvitystyö pelastustoimen valtiollistamisesta käynnistettävä pikaisesti

Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL esittää, että selvitystyö pelastustoimen valtiollistamisesta käynnistetään kuluvalla hallituskaudella. Selvitys tarjoaisi pohjan pelastustoimen johtamisen, ohjauksen ja valvonnan uudelleenorganisoinnille kansallisen kokonaisturvallisuuden näkökulmasta.

SPAL painottaa, että nykyinen epävarma turvallisuustilanne Euroopassa ja Suomen liittyminen Natoon edellyttävät, että pelastustoimen asemaa osana kansallista kokonaisturvallisuutta tulisi tarkastella uudelleen. Pelastustoimi on yksi kansallisen turvallisuuden keskeisistä toimijoista poliisin, puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen rinnalla.

Kansallisen turvallisuuden resursseja on järkevää ja tarpeellista ohjata yhdestä organisaatiosta. Sisäministeriölle osoitettu tehtävä johtaa, ohjata ja valvoa pelastustoimea ei täysin toteudu nykyisessä hyvinvointialuemallissa.

Pelastustoimen valtiollistaminen toisi alalle yhtenäisen johtamis- ja koordinointimallin. Nykyisessä 22 alueen hyvinvointialuemallissa pelastustoimen vaikutusmahdollisuudet pitää yllä palvelutasoa ja kehittää toimialaa sosiaali- ja terveystoimen rinnalla ovat rajalliset.

Hyvinvointialueiden alijäämäinen taloustilanne on jo murentanut pelastustoimen suorituskykyä. Hyvinvointialueiden talousongelmat voivat jatkuessaan vaarantaa pelastustoimen kyvyn suoriutua tehtävistään. Tämä vaikuttaa pelastuspalvelujen laatuun ja saatavuuteen sekä altistaa pelastushenkilöstön ja kansalaiset riskeille onnettomuustilanteissa.

Valtiollistaminen selkeyttäisi rahoitusmallia sekä mahdollistaisi tasaisemman ja ennustettavamman budjetoinnin pelastustoimessa. Vakaus auttaa pelastustoimea kehittämään ja ylläpitämään toimintaa ilman hyvinvointialueiden taloudellisten vaihteluiden tuomaa epävarmuutta.

Pelastusalan ammattihenkilöstölle valtiollistaminen tarjoaisi monipuolisemmat työurat sisäisen turvallisuuden osaajina. Lisäksi alan palkkakehitys, henkilöstön tasapuolinen kohtelu ja edunvalvonta voitaisiin varmistaa nykyistä paremmin.

Resursseja, kuten henkilöstöä, kalustoa ja teknologiaa, käytettäisiin siellä missä niiden tarve on suurin – riippumatta alueellisista taloudellisista rajoitteista. Valtiollistaminen myös mahdollistaisi nykyistä suuremmat hankinnat ja investoinnit, joista syntyvät skaalaedut alentavat yksikkökustannuksia.

Selvityksessä ja päätöksentekoprosessissa on kuitenkin tärkeää arvioida valtiollistamisen haasteet ja laajemmat vaikutukset sekä huomioida kansallisen turvallisuuden kokonaisuuden lisäksi alueelliset erityispiirteet ja henkilöstö.

Lisätietoja:

Järjestön johtaja Kim Nikula, Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL, puh. 040 716 1805

Liittohallituksen puheenjohtaja Ilkka Mustakangas, Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL, puh. 0400 963 388

Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL on Suomen suurin pelastushenkilöstön ammattiliitto. Liitto ajaa ja valvoo pelastus-, ensihoito- ja hätäkeskusammattilaisten etuja ja oikeuksia sekä edistää heidän hyvinvointiaan työelämässä.

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue