Äänestääkö joku puolestasi?

Kirjoittaja:

Valtteri Mäyrälä

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja

Profiili

Mitä isompi nukkuvien puolue, sitä enemmän äänestävän ääni painaa. Vaikka vaaleissa ei kuluttajasuojaa tunneta, eurovaaleissakin vain annettu ääni lasketaan. Koskee sinuakin.

Eurovaalien ennakkoäänestys alkaa tänään 29.5. Tiedossa on merkittävät vaalit, joissa linjataan kokonaisen mantereen seuraavasta viidestä vuodesta samalla kun Euroopassa ja Lähi-idässä soditaan. Aika on kriisiherkkä ja uudet europarlamentaarikot joutuvat kautensa aikana tekemään nopeita päätöksiä isoista asioista ja lyhyemmällä pohdinta-ajalla kuin aiemmin. Europarlamentaarikoilta vaaditaan enemmän kuin ennen.  

Eurovaaleissa äänestetään tärkeistä asioista myös ja varsinkin nuorten näkökulmasta. Ajatushautomo European Policy Centren julkaisu nuorten näkökulmista äänestämisen perusteluiksi julkaistiin juuri – ja syitä on valtavasti. Jokaisella setorilla voidaan EU:ssa tehdä politiikkaa joko nuorten sekä opiskelijoiden hyväksi tai nuoret unohtaen. 

Nuorien ja opiskelijoiden kannalta Euroopan parlamentin päätettäväksi tulee esimerkiksi palkattomien harjoitteluiden kieltäminen ja erasmus-järjestelmän vahvistaminen. Ne ovat suoraan opiskelijoita hyödyttäviä asioita, joiden edistämiseen kuitenkaan kaikki ehdokkaat eivät ole sitoutuneet. 

Samalla kun EU:n päätöksentekijöiltä vaaditaan enemmän, me äänioikeutetut olemme päästämässä itsemme vähällä. Vaalit eivät aiempienkaan eurovaalien tapaan kiinnosta suomalaisia. Optimistinen toive olisi, että äänestysprosentti alkaisi edes luvulla viisi eikä luvulla kolme. Eurovaalit ovat pitkään olleet nukkuvien äänestäjien lempivaalit, ja niissä moni muuten äänestävä jättää äänensä käyttämättä. Kesäinen ajankohta ei myöskään loma-Suomessa auta.  

Vain annettu ääni lasketaan 

Silti jotkut äänestävät. Mitä isompi nukkuvien puolue, sitä enemmän äänestävän ääni painaa. Vaikka vaaleissa ei kuluttajasuojaa tunneta, eurovaaleissakin vain annettu ääni lasketaan. Koskee sinuakin. 

Haluamme kaikki nähdä Euroopan, jossa tehdään korkealaatuista ja nopeasti mukautuvaa politiikkaa. Haluamme myös nähdä Euroopan, jonka päätöksenteossa huomioidaan nuoret ja opiskelijat sekä tehdään oikeat päätökset heihin liittyvissä asioissa. 

Tänään 29.5 alkoi ennakkoäänestys. Toivottavasti olet mukana! 

Valtteri Mäyrälä 
Kirjoittaja on STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja.

Ajankohtaista

27.1.2025

Työriitojen sovittelu ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain muuttaminen

Lue
27.1.2025

Eläkeuudistus vahvistaa työeläkejärjestelmää

Lue
27.1.2025

STTK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun

Lue
27.1.2025

Eläkeuudistus – mitä siis tehtiin?

Lue
23.1.2025

Eläkeuudis­tuksen neuvottelutulos julki

Lue
23.1.2025

Varpu Hintsanen aloittaa Tehy-lehden bloggaajana

Lue
22.1.2025

Vähimmäispalkkadirektiivin kohtaloa ei ole sinetöity

Lue
21.1.2025

EU:n turvallisuuden ja kilpailukyvyn vahvistaminen ei saa merkitä työelämän unohtamista

Lue