Tehy, SuPer ja Erto: Sovintoehdotus hyväksytty, yksityisen terveyspalvelualan lakot peruuntuvat

Tehy, SuPer ja Erto ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen järjestöjen ja Hyvinvointiala HALI ry:n työriitaan yksityisellä terveyspalvelualalla. Tälle viikolle ilmoitetut lakot kuvantamisessa ja laboratoriossa tehtävässä työssä peruuntuvat.

Kyseessä on kaksivuotinen sopimus. Sovintoehdotuksen mukaan ensimmäisenä vuonna palkat nousevat syyskuussa 2,4 % yleiskorotuksella, lisäksi palkkataulukoita korotetaan 0,51 %. Joulukuussa maksetaan 500 euron kertaerä ja jaetaan 0,4 % suuruinen paikallinen erä.

Yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimusneuvotteluissa oli tavoitteena kuroa umpeen palkkaeroa julkisen sektorin palkkoihin. Järjestöjen mukaan neuvotteluasetelma oli nyt huomattavasti vaikeampi kuin vuonna 2022 julkisen sektorin SOTE-sopimuksen palkkaratkaisun neuvotteluissa.

– Suomen hallituksen sovittelutoimintaa rajoittavan lainsäädäntöhankkeen vaikutus näkyy jo sekä neuvottelujen hengessä että lopputuloksessa. Myös EK:n tiukka koordinaatio suhteessa jäsenliittoihinsa näkyi vahvasti neuvottelupöydässä, toteaa SuPerin neuvottelupäällikkö Pia Zaerens.

Valtakunnansovittelija soveltaa järjestöjen mukaan jo nyt etupainotteisesti hallituksen ajamaa lainsäädännön heikennystä, joka estää sovittelijaa esittämästä yleistä linjaa korkeampia palkkaratkaisuja missään tilanteessa ja varmistaa hoitajille ikuisen palkkakuopan.

– Valtakunnansovittelija on ilmaissut sovittelussa hyvin selkeästi osapuolille, että yleistä linjaa ei aiota ylittää. Sovittelija on siis sitonut kätensä jo valmiiksi ja noudattaa hallituksen tahtoa kirjaimellisesti, vaikka uusi lainsäädäntö ei ole edes voimassa, sanoo Tehyn neuvottelupäällikkö Vappu Okkeri.

Tehy, SuPer ja Erto ovat vastustaneet jyrkästi hallituksen suunnitelmia rajoittaa sovittelijan toimintaa. Hallituksen muutosesitykset lakiin työriitojen sovittelusta eivät esimerkiksi ota riittävästi huomioon valtiovallan velvollisuutta edistää sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta ja palkkatasa-arvoa.

– Palkkatasa-arvon edistäminen vaatii rahaa. Konkreettinen osoitus on vuoden 2022 hyvinvointialueiden ja kuntien palkkaratkaisu, joka KT:n laskelman mukaan kuroo miesten ja naisten välistä palkkaeroa pienemmäksi kaikkiaan 1,77 prosenttiyksiköllä. Vastaavaa kehitystä ei ole nähty, vaikka erilaisia samapalkkaisuusohjelmia on pyöritetty vuosia. Onkin erittäin ikävää, että sovittelija ei nyt ottanut mitenkään huomioon tätä tavoitetta ja velvollisuutta, sanoo Okkeri.

– Työtä jää paljon seuraaville neuvottelukierroksille, toteaa Erton järjestöpäällikkö Soile Lindstedt.

Lisätiedot:
Tehyn neuvottelupäällikkö Vappu Okkeri, vappu.okkeri@tehy.fi, puh. 0400-913 230
SuPerin neuvottelupäällikkö Pia Zaerens, pia.zaerens@superliitto.fi puh. 050-385 8042
Erto ry:n järjestöpäällikkö Soile Lindstedt, soile.lindstedt@erto.fi, puh. 040-723 6906

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue