Kuluneena kesänä on keskusteltu rajalaista ja oppilaiden kännykän käytöstä. Rajalaki on nyt voimassa, mutta kännykän käyttöön ei lain pitkä koura oikein ylety ja terve järki näyttää olevan loppuun käytetty.
Kahden aikuisen lapsen äitinä ja suurin piirtein 30 vuotta jonkinlaista kapulaa kädessä pitäneenä keskustelu lasten kännykän käytöstä enemmän kuin hämmentää. Miten niin yksinkertaisesta asiasta on saatu niin monimutkainen?
Elämme tietoyhteiskunnassa, jossa digitaalisuus etenee joka rintamalla. Ei ole realismia ajatella, että kännykät kiellettäisiin. Miten se olisi mahdollista, kun yhä useampi palvelu on jonkun äpin takana ja muuta palvelua ei kohta saa. Tekoälyn viedessä kehitystä eteenpäin jäljelle jäävät pelisäännöt – ja se terve järki.
Jos ja kun kouluissa opetus tapahtuu tietotekniikkaa apuna käyttäen, se ei voi tarkoittaa, että se tapahtuu lasten omilla kännyköillä. Aivan kuten työnantajankin työpaikalla, koulun on osoitettava opiskeluun tarvittavat välineet. Eli tiivistäen; rehtorin päätöksellä kännykät pois koululuokista. Jos niitä läppärin lisäksi tarvitaan, niitä käytetään vain täsmällisesti opiskeluun.
Pullikoiville vanhemmille voi sanoa kuten koiran kuva aidoilla: täällä vartioin (lue: määrään) minä.
A propos vanhemmat. Mistä lähtien lasten pitää olla koulupäivän aikana jatkuvasti tavoitettavissa tai päinvastoin, vanhempien lasten tavoitettavissa? Kouluissa on edelleen opettajanhuone, kanslia ja sinne yhteystiedot. Ja kännykän saa takaisin, kun lähtee koulusta. Eikä koulupäivän jälkeen kännykkää tarvita siihen, että kysyy, mitä saan ottaa jääkaapista. Se keskustelu pitää käydä etukäteen kotona.
***
Nyt kun olen ratkaissut nämä kouluongelmat, siirryn syntyvyyden ongelmiin.
Väestötutkija totesi pari päivää sitten Ylellä, että avioliitot päättyvät nykyään useammin eroon kuin lapseen. Syy tähän on tutkijan mielestä kännyköiden jatkuva selaaminen. Mitä enemmän aikuisten ruutuaikaa, sen surkeampi parisuhde.
Pohjimmiltaan alhaisessa syntyvyydessä taitaa olla kyse paljon monimutkaisemmasta yhtälöstä kuin vain kännykästä. Epäilemättä se voi olla rikka syntymättömyyden rokassa siinä missä ehkäisy ja individualistinen elämäntapakin.
Kännykän luomat mahdollisuudet parisuhteen muodostamiseen – tinderöintiin – tiedetään. Sen myötä luulisi syntyvyydenkin parantuvan.
Mutta sikäli kun olen kuunnellut eronneita ja karanneita kavereitani Tinderin ihmeellisessä maailmassa, olen tullut tulokseen, että muinoin baarissa pariutuminen sujui paremmin ja rehellisemmin.
Siteeraan ystävääni, joka totesi, että Tinder – ja muut parisuhteen perustamiseen tähtäävät alustat – ovat kuin karkkikauppa. Juuri kun luulit löytäneesi makeimman karkin, pyyhkäisyn takana on vielä makeampi. Sitoudu siinä sitten.
***
Aika monelle on tuttu nykyinen (ärsyttävä) tapa, jossa kesken pöytäkeskustelun syntyy väittely siitä, minä vuonna oli Turun palo tai Ranskan suuri vallankumous.
Sen sijaan, että muisteltaisiin hetki historian tuntia, joku kaivaa kännykän ja kertoo wikipedian tarjoamat vuosiluvut. – Jatka siinä sitten virkistävää vänkäämistä tai edes keskustelua, kun kännykkä tappaa iloisen väittelyn tunnelman.
***
Nokia oli Suomen Suuri Tarina. Sen puhelinten piti yhdistää ihmiset (Connecting People). Ehkä näin ensin kävikin. Tänään näyttää olevan toisin.
Marja-Liisa Rajakangas
Kirjoittaja on STTK:n johtaja