Tehy: HUSin yt-pommi osuu henkilökuntaan ja potilaisiin – Tehy vaatii päättäjiä korjaamaan HUSin talouden

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen pitää HUSin tänään julki tullutta yt-pommia järkyttävänä ja ennennäkemättömänä. Ensitietojen mukaan muutosneuvottelut koskettavat HUSin kaikkia 28 000 työntekijää ja niillä haetaan jopa 990 henkilötyövuoden vähennystä.

Tulossa on henkilökunnan irtisanomisia, osa-aikaistamisia, tehtävien täyttämättä jättämisiä ja vähennyksiä palkkoihin.

– HUSin suunnitelmissa näkyvät valtionvarainministeri Riikka Purran (ps.) sakset ja leikkuulauta. Näyttää, että poliittiset päättäjät pakottavat HUSin saksimaan organisaatiokartalta parhaat yksikkönsä ja leikkaamaan voimavaransa: palkittuja sairaaloita ja kokonaisia tiimejä, sanoo Millariikka Rytkönen.

HUSin suunnitelma saattaa olla Suomen historian laajin julkisen terveydenhuollon alasajoprojekti. Toteutuessaan HUSin suunnitelmien tuhot sekä työntekijöille että Helsingin ja Uudenmaan asukkaille ovat mittaamattomat.

Millariikka Rytkönen suomii HUSin päättäjiä myös siitä, että näin valtavan tuholuokan leikkausten pohtimiselle on kaavailtu aikaa vain kaksi kuukautta.

– En tiedä, mitä jää jäljelle. Rahoituksesta vastaavien poliittisten päättäjien tulee välittömästi korjata tilanne ja pelastaa HUS. Työntekijät eivät kestä tätä, eivätkä veny enää, Rytkönen sanoo.

Tehy vaatii vastauksia

Ammattijärjestö Tehy vaatii valtiontaloudesta vastaavalta ministeriltä Riikka Purralta ja muilta HUSin rahoituksesta vastaavilta päättäjiltä vastausta siitä, miten he aikovat HUSin uusien suunnitelmien valossa jatkossa järjestää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin asukkaiden hoidon.

Rytkönen kertoo, että Tehy on valjastanut parhaat voimansa ja edunvalvonnan työntekijänsä tukemaan leikkausuhan alla työskenteleviä HUS:in työntekijöitä. Jäsenillä on täysi Tehyn tuki. Tehy vahvistaa HUSin luottamusmiesten ja neuvottelijoiden tukemista muutosneuvottelujen aikana, jotta henkilöstöön kohdistuvia leikkauksia voidaan vähentää.

Puheenjohtaja Rytkönen pohtii, mistä Helsingin ja Uudenmaan kansalaiset saavat hoitoa, kun HUS on silvottu ja henkilökunta irtisanottu tai irtisanoutunut. Huolena on, että kansalaiset eivät saa apua henkeä uhkaavissa tilanteissa.

– Kun henkilökuntaa ei enää ole, oliko hallituksella aikomuksena lähettää kaikki sydän- ja elinsiirtopotilaat Tanskaan, kuten Uuden lastensairaalaan potilaat, hän kysyy.

– Vaikka paineensietokyky on hoitoalan ammattilaisilla tehdasasetuksena, liika on liikaa, Rytkönen sanoo.

Tiedote Tehyn sivulla:
https://www.tehy.fi/fi/tiedote/tehy-husin-yt-pommi-osuu-henkilokuntaan-ja-potilaisiin-tehy-vaatii-paattajia-korjaamaan

Lisätietoja: Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, haastattelupyynnöt erityisavustaja Mila Huovisen kautta, mila.huovinen@tehy.fi, puh. 0400-540005.

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue