Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttaminen, HE eduskunnalle

STTK:n lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle

Tiivistelmä lausunnon keskeisestä sisällöstä

STTK pitää ammatilliseen koulutukseen kohdistuvia rahoitusleikkauksia osaavan työvoiman saatavuuden ja yksilöiden koulutusmahdollisuuksien kannalta erittäin vahingollisina. Leikkaukset tulevat vähentämään merkittävästi aikuisten alanvaihtajien mahdollisuuksia kouluttautua uuteen ammattiin tai nostaa omaa koulutus- ja osaamistasoa.

Jatkuvaan oppimiseen on kohdistettu kuluvalla hallituskaudella useita leikkauksia, joiden yhteisvaikutuksista ei ole tähän mennessä tehty minkäänlaista arviointia. Leikkausten kokonaismäärä on jo yli 300 miljoonaa, kun otetaan huomioon aikuiskoulutustuen lakkauttaminen ja eri koulutusasteille kohdistetut leikkaukset.

STTK ei kannata esitystä, jossa poistettaisiin ammatillisen koulutuksen järjestäjien velvollisuus laatia tutkinto- tai koulutuskohtainen osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelma. Lukiokoulutuksen normien purkamista koskevia ehdotuksia tulisi täydentää ja huomioida myös laadunhallinnan näkökulma.

Ammatillisesta koulutuksesta annettua lakia koskevat säädösehdotukset

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma

Esityksen mukaan koulutuksen järjestäjillä ei olisi velvollisuutta tunnistaa ja tunnustaa oppivelvollisten opiskelijoiden osalta esimerkiksi harrastustoiminnassa hankittua osaamista. STTK pitää esityksen vaikutusta vähäisenä ja huomauttaa, että se asettaisi oppivelvolliset ja aikuiset opiskelijat erilaiseen asemaan.

Osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelma

STTK ei kannata esitystä, jossa poistettaisiin koulutuksen järjestäjien velvollisuus laatia tutkinto- tai koulutuskohtainen osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelma. Osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelmat nähdään tärkeinä laadunhallinnan välineinä, joilla koulutuksen järjestäjät ohjaavat käytännön arviointityötä.

Lukiolakia koskevat säädösehdotukset

Opetussuunnitelmaan perustuva vuosisuunnitelma

Esityksen mukaan koulutuksen järjestäjiltä poistettaisiin velvoite laatia vuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään tarkemmin mm. opetuksen yleisestä järjestämisestä, yhteistyöstä muiden oppilaitosten kanssa ja itsenäisestä opiskelusta. Lukiokoulutuksen vuosisuunnitelman voi nähdä laadunhallinnan välineenä, joka ohjaa opetuksen järjestämistä arjen tasolla. Esitystä vuosisuunnitelman laatimista koskevan velvoitteen poistamisesta perustellaan etupäässä säästökeinona, ja esitystä tulisi vähintäänkin täydentää laadunhallinnan näkökulmasta tapahtuvalla tarkastelulla.

Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö

Kodin ja oppilaitoksen yhteistyövelvoitteen väljentämisen tosiasialliset vaikutukset saattavat jäädä vähäisiksi, koska lakiin jäisi yhteistyötä koskeva yleisvelvoite ja kustannusvaikutuskin on arvioitu marginaaliseksi.

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia koskevat säädösehdotukset

STTK katsoo, että 100 miljoonan euron leikkaus aikuisille suunnattuun ammatilliseen koulutukseen heikentää merkittävästi työikäisten mahdollisuuksia osallistua jatkuvaan oppimiseen ja voi entisestään vaikeuttaa osaavan työvoiman saatavuutta monilla toimialoilla ja ammateissa. Leikkausten vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen.

Ammatilliseen koulutukseen kohdistuva leikkaus tulee vähentämään aikuisille suunnattua koulutustarjontaa ja heikentämään aikuisten alanvaihtajien mahdollisuuksia kouluttautua uuteen ammattiin. Aikuisopiskelijoiden osuus on merkittävä monilla työvoimapulasta kärsivillä aloilla. Mahdollisuudet osaamis- ja koulutustason nostoon ammatillisessa koulutuksessa heikkenevät, kun leikkaukset kohdistuvat myös ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. Lausunnoilla oleva esitys jättää päätökset leikkausten kohdentamisesta ja niiden vaikutusten minimoimisesta koulutuksen järjestäjille. Uhkana on, että koulutuspaikkojen väheneminen heikentää osaavan työvoiman saatavuutta myös pitkällä aikavälillä.

Muut kommentit

Samaan aikaan lausunnoilla olevan esityksen kanssa valmistellaan ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän muuttamista ja uutta kokeilulainsäädäntöä, jolla olisi merkittäviä vaikutuksia koulutuksen järjestäjien toimintaan ja toiminnan ohjaukseen. Ammatillisen koulutuksen pitkäjänteisen kehittämisen kannalta olisi tärkeää, että valmisteilla olevia muutoksia käsitellään kokonaisuutena.

Lisätietoja STTK:ssa: Riina Nousiainen

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue