Tehy: Hallituksen lopetettava hyvinvointialueiden syyttäminen ja rikkominen – ”päättäjiltä on todellisuudentaju kadonnut”

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy on huolissaan Suomen hallituksen ja sen avainministerien koventuvista kielenkäytöstä ja otteista hyvinvointialueita vastaan. Juuri budjettiriihen alla valtionvarainministeri Riikka Purra (ps.) korosti valtakunnanjulkisuuteen pitävänsä ”hyvinvointialueuudistusta päivänselvästi epäonnistuneena”. Hän uhkasi hyvinvointialueita valtiovarainministeriön arviointimenettelyllä ja jopa alueiden yhdistämisellä.

Aiemminkin Suomessa päättäjät ovat puhuneet hyvinvointialueista ”rahareikänä” ja ”kulueränä”, mutta nyt niitä pidetään jo ”ongelmakohtana”, jota sanaa valtiovarainministeri Riikka Purra käytti puhuessaan tiistaina budjettiriihen avaustiedotustilaisuudessa.

Myös maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (rkp.) on hiljan arvostellut hyvinvointialueita liiallisesta kuluttamisesta ja syyttänyt niitä ”moraalikadosta”.

– Ongelma ja moraalikato ovat päinvastoin nimenomaan poliittisessa päätöksenteossa. Kun valtionvarainministerin ainoa työkalu on vasara, kaikki ongelmat näyttävät naulalta. Riikka Purran maailmassa ei ole mitään arvoa sillä, mitä hyvinvointialueet yhteiskuntaan ja asukkailleen tuottavat, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Samaan aikaan hallitus ei näe omaa osuuttaan ongelmien aiheuttamisessa hyvinvointialueille. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallituksen ja aluevaltuuston jäsenet kertoivat hämmästelevänsä julkista keskustelua epäonnistumisesta ja kustannusten karkaamisesta. He muistuttavat, että hyvinvointialuemallissa siirtyvien kustannusten ja rahoituksen oli tarkoitus vastata toisiaan, mutta kustannuksia on siirtynyt enemmän kuin rahoitusta.

Hallituksen puheet ovat kirvoittaneet laajaa kritiikkiä myös muilta hyvinvointialueilta: Kanta-Hämeen hyvinvointialuejohtajan mukaan hallitus ei ymmärrä, mistä on kysymys, koska hyvinvointialueiden alijäämäennusteet eivät kerro niiden todellisesta tuottavuudesta.

–On erikoista, että hallitus kehtaa syyttää hyvinvointialueita itse aiheuttamastaan rahoitusvajeesta. Näyttää, että päättäjiltä on todellisuudentaju kadonnut ja hallitus runnoo säästöpäätöksiä ummistaen silmänsä hyvinvointialueiden todellisuudelta. Alueilla on tehty todella paljon töitä huutavassa raha- ja henkilöstöpulassa pitkään, ja ne ansaitsevat hetken työrauhaa, Rytkönen sanoo.

Tiistai-iltana valtiovarainministeri Purra kertoi budjettiriihen tiedotustilaisuudessa, että vuoden 2025 talousarviossa hyvinvointialueilta säästetään tehtävä- ja asiakasmaksumuutoksilla muun muassa hoitotakuuta väljentämällä -290 miljoonaa euroa.

Lisätietoja: puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, haastattelupyynnöt erityisavustaja Mila Huovisen kautta mila.huovinen@tehy.fi, puh. 0400-540005

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue