Tehy: Eduskunnan pelastettava naisvaltaiset alat ikuisesta palkkamontusta

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy on arvostellut voimakkaasti kesästä 2023 alkaen hallituksen aikomusta säätää ns. vientivetoisesta palkkamallista laki. Lain valmistelu on kohdannut suurta vastustusta myös koko muussa palkansaajakentässä sekä kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:ssa. 

Tehy vaatii, että hallitus luopuu tarpeettomasta lakihankkeesta, joka sysää paitsi naisvaltaiset sosiaali- ja terveysalan ja varhaiskasvatuksen sekä myös muut naisvaltaiset palvelualat pysyvään palkkamonttuun.

– Hallitus näyttää kuitenkin etenevän härkäpäisesti eduskuntaan lakiesityksellä, jota oikein kukaan ei kai käytännössä haluaisi. Eräistä kommenteista päätellen ei edes hallitus itse, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Hallituksen esityksen merkittävä ongelma on Tehyn mukaan palkkatasa-arvon tavoitteen sivuuttaminen. Hallitus välttelee näin perustuslaillista vastuutaan edistää sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta ja palkkatasa-arvoa. Samaan asiaan puuttui myös lainsäädännön arviointineuvosto, joka peräänkuulutti lausunnossaan vaikutusten arviointia palkkatasa-arvon kehittymiseen Suomessa.

– Olemme vaatineet, että lakiin on selkeästi kirjattava palkkatasa-arvon edistäminen perusteeksi poiketa ns. yleisestä palkankorotuslinjasta. Uudistamme tämän vaatimuksen nyt, kun hallituksen esitys etenee eduskuntaan. Arkadianmäellä ollaan paljon vartijoina, alleviivaa Rytkönen.

Hän muistuttaa, että palkkatasa-arvo ei etene toivomalla vaan neuvottelemalla sitä edistäviä palkkaratkaisuja työmarkkinapöydässä.

– Tästä oli kysymys myös vuoden 2022 neuvottelukierroksella, jolloin palkkatasa-arvon tavoitteessa edettiin pitkästä aikaa konkreettisesti.

Työnantajapuolen laskelmien mukaan tuolloin sovitun palkkauksen kehittämisohjelman ja kunta- ja hyvinvointialan sopimusratkaisujen seurauksena miesten ja naisten välinen palkka-ero kaventuu vuositasolla 0,35 % prosenttiyksikköä ja oletetusti viiden vuoden aikana 1,77 prosenttiyksikköä.

Lisätietoja:

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, yhteys erityisavustajan kautta p. 0400 540 005, mila.huovinen(at)tehy.fi

Tehyn juristi Jarkko Pehkonen, p.  040 531 5464, jarkko.pehkonen(at)tehy.fi


Yhteystiedot medialle: tehy.fi/medialle

Seuraa Tehyä: ThreadsBluesky | Facebook | X | Instagram | Whatsapp | Linkedin

Tehy on sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutettujen ammattijärjestö – yli 160 000 jäsenen yhteisö ja edunvalvoja. Tunnemme alamme, ajamme rohkeasti etuamme ja olemme lähellä. Olemme muutosvoima ja paremman työelämän edistäjä. www.tehy.fi

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue