EU:n uusien taloussääntöjen vuoksi Suomi saattaa joutua kovaan sopeutuskuuriin, mikä on herättänyt vilkasta keskustelua. Bruegel-ajatushautomon ja Euroopan komission laskelmat osoittavat, että sopeutustarve on merkittävä, ja hallituksen esittämät toimet eivät välttämättä riitä. Lisäksi eläkerahastojen ylijäämien huomioimatta jättäminen on lisännyt sopeutustarvetta entisestään.
Suomi on mahdollisesti joutumassa EU-maista kaikkein kovimmalle sopeutuskuurille EU:n uusien taloussääntöjen vuoksi. Asiasta virisi vilkas julkinen keskustelu arvostetun Bruegel-ajatushautomon ekonomistin Zsolt Darvaksen vierailtua Suomessa kommentoimassa asiaa laskelmiensa pohjalta. Olen myös itse varoittanut yhdessä UTAK:n toiminnanjohtajan Lauri Holapan kanssa sääntöuudistuksen uhkaavan kasvua ja vakautta.
Suomen suuri sopeutustarve johtuu Petteri Orpon hallituksen itse ajamista ”turvalausekkeista” ja valtiovarainministeriön virkamiesten vaatiman laskentavan muutoksesta, joka liittyy eläkerahastojen ylijäämiin. Velkakestävyyden ”turvalauseke” edellyttää, että julkisen velkasuhteen olisi laskettava keskimäärin 0,5 prosenttiyksikköä vuodessa jo sopeutuskauden aikana. Tämän saavuttaminen on erittäin haastavaa, ellei jopa mahdotonta – varsinkin neljän vuoden sopeutuskauden aikana, jos velkasuhde on jo lähtökohtaisesti nousemassa voimakkaasti, kuten Suomessa tällä hetkellä.
Bruegelin laskelmat oikeassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra pyrki kiistämään Bruegelin laskelmat 10-15 miljardin euron sopeutustarpeesta. Väitteet paljastuivat kuitenkin hataralla pohjalla oleviksi, sillä kansallisesta finanssipoliittis-rakenteellisen suunnitelman luonnoksesta selviää, että komissio olisi vaatimassa Suomelta peräti 18 miljardin euron sopeutusta neljän vuoden aikana tai 15 miljardin, jos sopeutuskautta pidennetään seitsemään vuoteen.
Purran yhtenä väitteenä oli, että Bruegelin laskelmat eivät sisällä Orpon päättämiä yhdeksän miljardin euron sopeutustoimia. Valtiovarainministeriön tuoreimman ennusteen mukaan hallituksen sopeutus olisi nettomääräisesti jäämässä 4-5 miljardiin euroon. Näin ollen sopeutus huomioidenkin Bruegelin laskelmat olisivat täysin linjassa komission laskelmien kanssa.
Komission laskemaa sopeutustarvetta ei kuitenkaan sovelleta automaattisesti, vaan hallitus voi esittää tästä poikkeavan sopeutusuran perusteluineen. Orpon hallitus esittää seitsemän vuoden sopeutuskaudella kahdeksan miljardin euron sopeuttamista, mikä on noin puolet komission laskelmasta. Tämän hallituskauden osuus sopeutuksesta olisi viisi miljardia euroa nykyrahassa.
On hyvä huomata, että sopeutustarvetta arvioidaan rakenteellisen perusjäämän muutoksena. Rakenteellinen perusjäämä tarkoittaa suhdanteista ja korkomenoista puhdistettua ali- tai ylijäämää. Valtiovarainministeriön ennusteesta on laskettavissa, että rakenteellinen perusjäämä ei parantuisi käytännössä ollenkaan koko hallituskauden aikana.
Valtiovarainministeriön ennusteesta on laskettavissa, että rakenteellinen perusjäämä ei parantuisi käytännössä ollenkaan koko hallituskauden aikana.
Tämä tarkoittaa, että vaikka hallituksen oma esitys lievemmästä sopeutuksesta hyväksyttäisiin, uutta sopeutusta olisi silti tehtävä viiden miljardin euron edestä vielä Orpon hallituskauden aikana.
Valtiovarainministeri on kuitenkin kiistänyt lisäsopeutustarpeen. Perustelu on se, että kansallisessa finanssipoliittis-rakenteellisessa suunnitelmassa sopeutus riittää. Kuinka sopeutus voi riittää EU:lle toimitettavassa suunnitelmassa, mutta ei valtiovarainministeriön omassa ennusteessa?
Syynä on se, että EU:lle on toimitettu erilaiset luvut kuin valtiovarainministeriö ennustaa. Valtiovarainministeriön virkamiehet avaavat ennusteen ja EU-suunnitelman välisiä eroja. He keskittyvät julkisen alijäämän tasoon ensi vuonna, joka on 3,2 prosenttia ennusteessa ja 2,9 suunnitelmassa. Yhtenä tekijänä on se, että ennusteessa ei ole esimerkiksi huomioitu hyvinvointialueiden tehostamisen varaan laskettua 900 miljoonan euron sopeutusta, kun EU-suunnitelmassa se on huomioitu.
Oleellisempana erona on kuitenkin oletus paljon vahvemmasta talouskasvusta EU:lle toimitettavassa suunnitelmassa. Teknisesti tämä on tehty potentiaalista tuotantoa ”tasoittamalla”. Näin ollen esimerkiksi julkisen velkasuhteen kehitys poikkeaa merkittävästi. EU-suunnitelmassa velkasuhde on 82,9 prosenttia vuoden 2028 lopussa, kun taas valtiovarainministeriön ennusteessa se kohoaa 86 prosenttiin. Eroa on siis peräti yhdeksän miljardia euroa.
Eläkerahastojen ylijäämä unohdettiin
Julkinen keskustelu EU:n taloussääntöjen noudattamisesta Suomessa keskittyi eläkerahastojen ylijäämien huomiotta jättämiseen, mitä virkakunta itse ajoi. Tilanteen teki erikoiseksi se, että valtiovarainministeriölle laskentatavan muutoksen seuraukset selvisivät vasta jälkikäteen. Ilmeisesti ministeriössä ei oltu laajasti ymmärretty, että eläkerahastojen ylijäämien sivuuttaminen tarkoittaa miljardien lisäsopeutusvaatimusta Suomelle.
Erityisen ongelmalliseksi laskentatavan muutoksen tekee se, että jatkossa eläkerahastojen ylijäämien ei huomioida vähentävän velkaantumista, mutta eläkemenot kuitenkin lisäävät velkaantumista. Näin ollen tuloja ja menoja ei kohdella symmetrisesti vaan tulopuolelta jätetään ylijäämä huomiotta, mutta menopuolella ei vähennetä tällä ylijäämällä katettavissa olevaa osuutta. Ei ihme, jos Suomen julkinen talous näyttää olevan heikossa kunnossa EU:n taloussääntöjen näkökulmasta.
Valtiovarainministeriön virkamiehet ovat itsekin myöntäneet, että tulo- ja menopuolen kohtelu eläkkeiden osalta on epäsymmetristä. He kuitenkin puolustautuivat sillä, että nykyennusteilla eläkemenot eivät kasvaisi juurikaan nopeammin kuin muut julkiset menot ja siten tällä ei olisi paljoa käytännön merkitystä lähiaikoina.
Eläkemenojen paine saattaakin alkaa vaikuttaa hyvinkin merkittävästi, jos ennusteet muuttuvat.
Ensinnäkin on huomioitava, että kyse on nykyisestä ennusteesta, joka saattaa muuttua. Näin ollen eläkemenojen paine saattaakin alkaa vaikuttaa hyvinkin merkittävästi, jos ennusteet muuttuvat. Toiseksi keskeistä ei ole eläkemenojen kasvuvauhti vaan se, että eläkemenoja katetaan tai ainakin voidaan halutessa kattaa eläkerahastojen ylijäämällä. Tämä pienentää julkisia menoja ja siten laskennallista velkaantumista, mutta sitä ei ole huomioitu laskelmissa.
Kansliapäällikkö Juha Majasen mukaan valtiovarainministeriö pyrkii saamaan eläkerahastojen laskentatapaan muutosta sen jälkeen, kun miljardiluokan lisäsopeutustarve selvisi hänelle. Valtiovarainministeriön virkamiehet kuitenkin yhdessä vakuuttivat, että laskentatapa on nyt hyvä, eikä muutoksia tarvita. Tämä on ristiriidassa kansliapäällikön sanomisen kanssa ja samalla ongelmallista julkisen eläkevarautumisen näkökulmasta.
On absurdia, jos säännöt kannustavat siihen, että eläkevarallisuutta (tai muutakaan julkista varallisuutta) ei kannata kartuttaa vaan pyrkiä vähentämään mieluummin bruttovelkaantumista. Jotta tällaiselta asetelmalta vältyttäisiin, eläkerahastojen ylijäämien osalta olisi syytä palata vanhaan laskentatapaan tai vähintään huomioida symmetrisesti eläkerahastojen ylijäämillä mahdollisuus alentaa eläkemenoja ja siten vähentää julkista velkaantumista.
Tarvitseeko sääntöjä noudattaa?
Soppaa hämmensi vielä lisää valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Leena Mörttinen haastattelussa toteamalla, että EU:n säännöillä pelaaminen ei olekaan keskeistä, vaan oleellisempaa on hallituksen sitoutuminen laittamaan julkinen talous kuntoon ja että se itse uskoo siihen. Aiemmin Suomi on itse vaatinut tiukkaa sääntökehikkoa ja sen tarkkaa noudattamista muilta mailta. Nyt sääntöjen noudattaminen ei ilmeisesti ole enää niin keskeistä.
EU:n uusista taloussäännöistä ja Suomen ajamista laskentatavan muutoksista on mielestäni tullut Suomen kannalta aivan liian tiukka. Taloussääntöjen kirjaimellisesta noudattamisesta on luultavasti enemmän haittaa kuin hyötyä julkisen talouden kestävyydenkin kannalta, jos se uhkaa kasvua ja vakautta. Nyt olisi hyvä hetki Suomenkin katsoa peiliin.
Brysselissä luultavasti hämmästellään, miksi Suomi ajoi tiukkaa sääntökehikkoa ja vaati vielä itselleen siihen lisätiukennuksia. Yleensä maat perustelevat, miksi sääntöjä pitäisi joustavoittaa heidän osaltaan. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä tiukka sääntökehikko heikentää maan itsemääräämisoikeutta. Lisäksi tiukka sääntökehikko luo kannustimia vastata EU:n yhteisiin haasteisiin yhteisvastuullisilla keinoilla. Suomi on perinteisesti vastustanut itsemääräämisoikeuden kaventamista ja EU:n yhteisvelkaa. Nyt omalla toiminnalla on vahingossa edistetty molempia.
Patrizio Lainà
Kirjoittaja on STTK:n pääekonomisti
Patrizio Lainà | 23.9.2024